Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke STRAX käynnistyi vuoden 2023 alussa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten ja missä määrin eurooppalaiset strategiset kulttuurit ovat muuttuneet Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen. Tutkimukseen osallistuu tutkijoita Maanpuolustuskorkeakoulusta, Ulkopoliittisesta instituutista ja Tampereen yliopistosta. Tämän ohella hanketta tukee laaja ulkomaisten tutkijoiden verkosto.
Strateginen kulttuuri viittaa yleisesti niihin kansallisesti juurtuneisiin tapoihin, keinoihin ja traditioihin, jotka liittyvät käsityksiin sodasta ja rauhasta, sotilaallisesta voimankäytöstä ja liittolaissuhteista sekä näiden muutoksista.
Strategisen kulttuurin tutkijalle nykypäivän maailmanpolitiikan tila näyttäytyy kaiken kaaoksen keskellä tutkimuksellisesti varsin otolliselta. Euroopassa käydään edelleen sotaa jo neljättä vuotta samalla kun läntisen maailman rakenteet ja transatlanttiset suhteet natisevat liitoksissaan. Liberaalin maailmanjärjestelmän kestokykyä koetellaan toden teolla uudelleen kärjistyneen suurvaltakilpailun myötä. Euroopan turvallisuudessa on siirrytty uudenlaiseen epävarmuuden aikaan, joka on ehkä lopulta osuvin termi kuvaamaan Saksassa 2022 julistettua Zeitenwendeä.
Miten strateginen kulttuuri voi siis auttaa jäsentämään ja ymmärtämään, ehkä myös selittämään nykypäivän valtioiden toimintaa ja maailmanpolitiikkaa?
Strategisella kulttuurilla pitäisi olla tähän paljon sanottavaa, sillä yksi toimivuuden tai onnistumisen mittari on se, miten sen kautta pyritään ja kyetään käsittelemään turvallisuusympäristössä aina piilevää epävarmuutta. Onnistuminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että strateginen kulttuuri tarjoaa muuttuneessa tilanteessa riittävästi toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja, kun taas toimimaton strateginen kulttuuri on muutoshaluton tai -kyvytön. Epävarmuuden käsittelykyky on siis keskeinen tekijä, joka vaikuttaa paitsi strategisen kulttuurin muutostarpeen tunnistamiseen myös muutoksen hallitsemiseen.
Kuva: Kaartin jääkärirykmentti
Suomessa nämä tarpeet tunnustettiin laajalla kansallisella rintamalla Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen, minkä johdosta sotilaallisesti liittoutumaton Suomi siirtyi Nato-aikaan keväällä 2023. Suomalaisessa strategisessa kulttuurissa on myös paljon tekijöitä, mitkä tekevät siitä poikkeuksellisen vahvan ja vastustuskykyisen. Talvi- ja jatkosodan kokemukset ja niistä tehdyt tulkinnat ovat pikemmin kansaa edelleen yhdistävä kuin sitä jakava tekijä. Yleinen asevelvollisuus tarkoittaa suomalaisen strategisen kulttuurin kannalta paitsi koko maan puolustamista myös sitä, että siihen sisältyviä kansallisia kokemuksia ja niihin liittyviä perinteitä vaalitaan edelleen Puolustusvoimien toiminnassa.
Suomalaisista strategisen kulttuurin tutkijoista Henrikki Heikka on esittänyt, että suomalaiseen strategiseen kulttuuriin on historiallisesti kuulunut liberaalien arvojen ohella tasavaltalainen turvallisuusajattelu, jossa korostuvat pyrkimykset tasapainottaa hegemonista vallantavoittelua Euroopassa. Vaikka Nato-jäsenyys tuo mukanaan paljon uutta, se voidaan myös nähdä eräänlaisena suomalaisena jatkumona vastustaa esimerkiksi Venäjän strategisesta kulttuurista kumpuavaa revisionismia. Suomella ei pienenä valtiona ja geostrategisen asemansa myötä ole koskaan ollut liikaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista liikkumavaraa, mutta suomalaiset ovat tästä huolimatta kokeneita epävarmuuden käsittelijöitä. Suomella on pitkät perinteet kansainvälisestä kriisinhallinnasta ja konfliktidiplomatiasta.
Strategisen kulttuurimme tunnustamat geopoliittiset realiteetit ovat pakottaneet selviytymään ja se näkyy käytännössä usein konsensushakuisuutena sekä turvallisuuspolitiikassa yhteisten tavoitteiden tasolla. Kulttuurisesti laajalti jaettu kokemuspohja vaikuttaa positiivisesti maanpuolustustahtoon.
Entä tilanne muualla Euroopassa?
STRAX-hankkeessa on tutkittu Suomen ohella muita Euroopan maita. Esimerkiksi Saksassa strategiskulttuuriset edellytykset epävarmuuden käsittelyyn ja muutoksenhallintaan ovat erilaiset kuin Suomessa. Tämä johtuu paitsi edelleen vaikuttavasta Saksan historian painolastista, myös siitä, miten tätä lastia on kyetty kannattelemaan ja osin karistamaankin.
Saksan strategiseen kulttuuriin sisältyvät sodanvastaiset periaatteet ovat Venäjän käynnistämän sodan jälkeen olleet jatkuvassa ristipaineessa niin sisäpoliittisesti kuin kumppaneidenkin taholta – Saksalta odotetaan konkreettisia toimia ja johtajuutta Euroopan puolustamisessa. Näitä on nähtykin. Bundeswehristä on pitkän suvantovaiheen jälkeen tarkoitus tehdä vihdoinkin sotakelpoinen – ”kriegstüchtig” kuten saksalaiset sanovat. Saksalaisen panssariprikaatin sijoittaminen Liettuaan viestii Saksan sitoutumisesta liittouman puolustamiseen ja se on merkki myös siitä, että Saksa hakee uudenlaisia strategisia askelmerkkejä. Saksassa on ajettu nyt myös poliittisesti läpi mittava 500 miljardin euron puolustuspoliittinen ja infrastruktuuriohjelma, jonka konkreettiset vaikutukset tosin nähdään vasta vuosien päästä.
Vaikka strategiskulttuuriset muutokset voivat viedä aikaa, EU:n piirissä käyty viimeaikainen aktiivinen keskustelu Euroopan turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta roolista ja EU-maiden taakankannosta kertoo laajemmin strategiskulttuurisessa asenne- ja ajatteluilmastossa vaikuttavasta korkeapaineesta. Ehkä Euroopassa ollaan viimeinkin herätty tai heräämässä siihen, että tämänkaltainen ilmastonmuutos on paitsi tervetullutta myös välttämätöntä, jos Eurooppaa halutaan tulevaisuudessa puolustaa uskottavalla tavalla.
Kirjoittaja
Antti Seppo on valtiotieteen tohtori ja tutkija Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hän on aiemmin toiminut muun muassa vierailevana tutkijana Bundeswehrin sotahistorian ja yhteiskuntatieteiden keskuksessa Potsdamissa sekä projektitutkijana Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa ja Tampereen yliopistossa.
