Jari Korkki: Puolustuksen paluu – Jussi Niinistön vartiovuoro. Otava 2019. 191 s.
Toimittaja Jari Korkin kirja ”Puolustuksen paluu” on lukemisen arvoinen muillekin kuin puolustuspolitiikasta kiinnostuneille. Alaotsikko ”Jussi Niinistön vartiovuoro” kertoo kirjan sisällön.
Kirjan nimi ”Puolustuksen paluu” herättää monenlaisia mielleyhtymiä. Päällimmäisiä lienee se, että puolustus ja puolustuspolitiikka ovat olleet maan politiikassa taka-alalla, kunnes puolustusministeriksi nousi vuonna 2015 tohtori, kansanedustaja Jussi Niinistö (ps), joka muutti suunnan. No, eihän politiikka näin yksiviivaista ole.
Nimi härnää lukemaan, mikä on ollut kirjoittajan ilmeinen tarkoitus.
Se on selvä, että puolustusasiat olivat näyttävästi esillä edellisellä vaalikaudella myös sen objektiivisen seikan takia, että puolustuspolitiikassa tapahtui ja päätettiin useita merkittäviä asioita. Niinistön kauden puolustuspolitiikka on kuitenkin asetettava pitkään linjaan: silloin vahvistettiin kiitettävällä tavalla sitä viime vuosikymmenten suomalaista traditiota, että kansallisen puolustuskyvyn kehittämisestä ei tingitä ja että esimerkiksi korostettiin yleisen asevelvollisuuden perustavaa merkitystä. Näin voi sanoa, vaikka vääntö puolustusmäärärahoista onkin ollut tiukkaa ja vaikka takaiskujakin on valitettavasti tullut. Iso ajatus pysyi kirkkaana: oma puolustus on pidettävä iskussa.
Jussi Niinistöllä oli hyvät lähtökohdat hoitaa menestyksellä puolustusministerin tehtäviä. Odotuksetkin olivat vahvoja juuri edelliskauden leikkausten ja lakkautusten jäljiltä. Niinistö oli hyvin perillä jo ennen kansanedustajuuttaan Suomen puolustuksen substanssista; historiantutkija tuntee historian. Sotahistoria on Niinistön leipälaji. Puolustusvaliokunnan puheenjohtajuus vaalikaudella 2011–2015 antoi hyvinkin syvällisen kuvan Suomen puolustuksen tilasta, puolustuspolitiikan päätöksenteosta ja myös puolustuksen kytkeytymisestä maan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Lisäksi vuoden 2015 hallitusohjelman puolustuspoliittinen linjaus antoi tukevan selkänojan tulevan ministerin toiminnalle. Jussi Niinistön, Ilkka Kanervan ja meikäläisen hallitusneuvotteluissa yhdessä muotoilema puolustuspoliittinen osio kantoi hyvin. Ensimmäistä kertaa hallitus laati puolustuspoliittisen selonteon, kun se oli aikaisemmin osa laajaa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Puolustuksen painoarvo tunnustettiin tälläkin tavalla. Niinistö korjasi ministerikaudellaan edellisen vaalikauden ”puolustusvoimauudistuksen” virheitä. Se uudistus oli myös leikkaus- ja säästöoperaatio.
Puolustusvoimat on koulutusorganisaatio. Niin se on vastakin. Niinistön kaudella siitä kehittyi myös nopeaan toimintaan pystyvä ja ympäristöä valppaasti seuraava valmiusorganisaatio.
Puolustusministerin paikka ei ole ollut ”jakojäännös” viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Paikkaa tavoitellaan. Puolustusasiat kytkeytyvät yhä tiiviimmin ulkopolitiikkaan. Puolustusministeri on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsen. Kaikki tärkeät puolustuspoliittiset asiat kuten kansainväliset harjoitukset käsitellään hyvinkin tarkasti presidentin johtamassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ei ole vain puolustusministerin ikiomaa politiikkaa, vaan kaikki olennainen päätetään yhdessä. Se, mitä ministeri puhuu, menee tietysti hänen omaan piikkiinsä – ja silloin tehdään myös politiikkaa. Niinistö osasi senkin.
Korkin kirjan arvoa nostaa se, että siinä tehdään seikkaperäisesti selkoa Niinistön kauden kaikista puolustuspoliittisista ratkaisuista taustoineen olkoonkin, että asioiden analyysissa on niinistöläinen näkökulma. Hallitus toteutti edellisvaalikaudella merkittävän määrän kansallista puolustuskykyä parantavia päätöksiä lähtien sodanajan joukkojen määrän kohentamisesta 280 000:een ja kertausharjoitusten määrän lisäämisestä. ”Moukarin” hankintapäätös olkoon esimerkkinä materiaalihankinnoista. Mutta olennaisinta on kuitenkin noteerata kansainvälisen yhteistyön kasvu niin kahden- kuin monenkeskisesti Euroopassa ja Yhdysvaltojen kanssa. EU-yhteistyössä otettiin uusia askeleita.
Jussi Niinistöä pidettiin aikoinaan tiukasti kansalliseen puolustukseen keskittyvänä poliitikkona. Niinistön aika oli aktiivinen kausi kansainvälisen yhteistyöverkon rakentamisessa. Hän perusteli verkottunutta puolustusta nimenomaan kansallisen puolustuskyvyn ja maamme puolustamisen näkökulmasta. Siinäkin jatkuu pitkä linja: ennaltaehkäisevä kynnys on pidettävä turvallisuusympäristöön suhteutettuna riittävän korkealla tasolla. Jussi Niinistö tapasi Ruotsin kollegansa Peter Hultqvistin 50 kertaa ministeriaikanaan. Se kertoo osaltaan naapurimaiden tiivistyvästä historiallisesta yhteistyöstä. Saa nähdä, miten Suomen hallitus vastaa selonteossa Ruotsin puolustusselvityksen aloitteeseen varautua lähettämään 5000 sotilasta Suomen tueksi kriisitilanteessa. Ruotsi-yhteistyö on vaikutuksiltaan Niinistön kauden merkittävimpiä saavutuksia vähättelemättä Yhdysvaltain sekä Ranskan, Ison-Britannian ja Saksan kanssa tehtävää yhteistyötä.
Korkki puhuu ”jääräpäisestä” Niinistöstä. No, se on kirjoittajan sanavalinta. Korkki viittaa tässä yhteydessä presidentti Niinistön ja ministeri Niinistön suhteisiin ja tapahtumiin ja myös esimerkiksi kansliapäällikköratkaisuun (ei tullut Räty, vaan Juusti). Yhdistän jääräpäisyyden asioihin. Ministerin pitääkin olla jääräpäinen oikeissa asioissa varsinkin niiltä osin, jotka on yhdessä sovittu. Puolustusministeri toteutti – niin kuin asiaan kuuluu – aktiivisesti hallitusohjelmaa, joka oli suopea puolustuksen kehittämiselle ja antoi oivat mahdollisuudet korjata edelliskauden virheitä, ainakin osittain. Ministeri informoi aloitteellisesti eduskunnan puolustusasiainvaliokuntaa, joka puolestaan tuki ministerin suunnitelmia.
Korkki kertoo ”puhuttelusta”, kun Niinistö aloitteli eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana vuonna 2011. Kyllä sellainen keskustelu Niinistön kanssa käytiin kansanedustaja Haaviston johdolla (mukana myös ainakin Tuula Väätäinen, Esko Kurvinen ja meikäläinen) valiokuntatyön yleisestä meiningistä. Puhuttelusta ei ollut kysymys, vaan ystävällisestä keskustelusta. Puheenjohtaja Niinistö nimittäin tapasi aloittaa asiantuntijoiden kysymysosuuden omalla patteristollaan. Tapana on yleensä antaa jäsenille ensimmäiset kysymykset ja kommentit. Kerroimme kokouksen jälkeen puheenjohtajalle valiokuntatyöstä ja puheenjohtajan vastuusta. Siitä sukeutui hyvähenkinen keskustelu, ja muistelen Niinistön kiitelleen opastuksesta. Kysymys ei ollut poliittisesta puhuttelusta, vaan pelisäännöistä. Itse kukin piti tietenkin omat puolustuspoliittisetkin mielipiteensä; niiden hillitsemisestä ei ollut kysymys. Puheenjohtaja Niinistö hoiti valiokunnan puheenjohtajuuden kaiken kaikkiaan asiallisesti.
Korkki näkyy kirjoittaneen, että ”Ottawa oli pantu vireille Kääriäisen puolustusministerikaudella”. No, eihän se niin ollut. Suomi oli sitoutunut Ottawan sopimukseen jo Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana 1990-luvun lopulla tekemättä kuitenkaan sitoutumiseen liittyviä omia ratkaisuja. TP-UTVA käsitteli tämänkin asian. Meikäläisen tehtäväksi tuli rakentaa hallituskumppaneiden kanssa sellainen malli, jonka myös puolustusvoimat hyväksyy. Kompromissia ei ollut helppo rakentaa, mutta sitkeiden neuvottelujen jälkeen se löytyi: takarajaksi tuli vuosi 2016 ja ylimääräistä rahaa valtiovarainministeriö lupasi 200 miljoonaa euroa. Ministeri Niinistö jatkoi hallitusohjelman mukaisesti uuden miina-aseen kehittämistä, jolla synnytetään ns. miinakauhua. Se hanke taitaa olla vielä ”vaiheessa”.
”Puolustuksen paluu” -kirjaa elävöittävät ministeri Niinistön päiväkirjamerkinnät. Ne tietenkin kuvastavat ministerin henkilökohtaisia ja subjektiivisia käsityksiä tapahtumista ja henkilöistä. Siinä päiväkirjamerkintöjen mehukkuus piileekin. Niinistö osaa luonnehtia mielenkiintoisella tavalla tapahtumien kulkua ja taustoja. Ei olisi pahitteeksi, jos ministerit ylipäätäänkin pitäisivät päiväkirjaa. Siitä on historiankirjoitukselle hyvää apua. Kirjan elävyyttä lisäävät vielä lukuisat tarinat, joissa Niinistö kuvaa asioiden kulkua omalta kannaltaan edullisella tavalla. Kukapa ei niin tekisi.
Jussi Niinistö toimi vuosina 2011–2015 eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana ja vuosina 2015–2019 puolustusministerinä. Timo Soini puolestaan oli vuosina 2011–2015 eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja vuosina 2015–2019 ulkoministeri. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan avainpaikat olivat yhden ja saman puolueen käsissä ensin eduskunnassa ja sitten hallituksessa.
Näin kävi sen takia, että perussuomalaiset halusivat valintatilanteessa juuri nämä paikat. Puolueella oli näihin valta-asemiin täydet mahdollisuudet vaalituloksen perusteella. Muut puolueet antoivat tämän tapahtua. Timo Soini toimi taitavasti ja päättäväisesti. Kaikkihan sujui kutakuinkin hyvin, mutta katson asiaa periaatteelliselta kannalta, en puoluepoliittisesti. Olisi hyvä, että ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan avainpaikat jakautuvat useamman puolueen vastuulle sekä hallituksessa että eduskunnassa. Kysymys on yhteisestä asiasta ja myös siitä, että puolueiden on tarpeen seurata toistensa tekemisiä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.
Korkin kirja keskittyy Jussi Niinistön puolustusministeriratkaisuihin. Mutta kirjan loppupuolella on erittäin mielenkiintoinen Niinistön kuvaus perussuomalaisten hajoamisesta kevätkesästä 2017. Niinistön mukaan pääsyy hajoamiseen oli vuoden 2015 maahanmuuttokriisi. Puolueen hajoamiseen ei tarvittu ulkopuolisten ”apua” – ps hajosi ihan omilla voimillaan. Vallanvaihto perussuomalaisissa on kuvattu uskottavalla tavalla.
Jussi Niinistö toimi kahdeksan vuotta Suomen puolustuspolitiikan strategisilla avainpaikoilla ynnä vaikutti yhdessä Timo Soinin kanssa perussuomalaisten syntyyn, nousuun ja hajoamiseen. Jari Korkki antaa kaikesta tästä mielenkiintoisen uuttakin tietoa sisältävän kuvauksen, joka on sopivassa määrin mutta ei häiritsevästi kallellaan Niinistöön päin.
Kirjoittaja
Valtiotieteen tohtori Seppo Kääriäinen (kesk.) toimi kansanedustajana 1987–2019. Hän oli kauppa- ja teollisuusministeri 1993–1995 ja puolustusministeri 2003–2007. Kääriäiselle myönnettiin ministerin arvonimi vuonna 2017. Kääriäinen on reservin majuri ja hän on suorittanut 91. maanpuolustuskurssin.
