Päätöksentekijöiden tarpeista kehittyvä sotilastiedustelu Suomen sodissa

Suomen sotien aikaisen ylipäällikön esikunnan eli Päämajan tiedustelutoimisto vastasi Päämajan viholliskuvan muodostamisesta vuosina 1939–1944. Toimisto sai tietoja hyvin erilaisista lähteistä, muodosti niistä muokkaus- eli analyysityöllä viholliskuvan ja raportoi tiedot eteenpäin.

Käsitteellisesti viholliskuva laajeni sotien aikana. Lyhyinä sodan ja rauhan jaksoina keskityttiin pääasiassa operatiivisen tason kysymyksiin. Jatkosodan pitkittyessä oli kyettävä hankkimaan ja analysoimaan tietoja myös suursodan lopputuloksen arvioimiseksi.

Talvisodan syttyessä Neuvostoliittoa oli tiedusteltu noin 20 vuoden ajan. Joitakin asioita osattiin hyvin, ja myös sota-ajan toimintaa oli valmisteltu. Joitakin toimintoja organisoitiin lennosta sodan uhkan myötä ja vasta sodan sytyttyä. Joissain asioissa oli vielä talvisodan päättyessäkin puutteita.

Onkin helppo yhtyä jatkosodan tiedustelupäällikön, eversti Paasosen luonnehdintaan sotilastiedustelun resurssoinnista ennen sotia: ”Se mitä Suomen kansa on kokenut, todistaa, että meidän tiedustelumme oli puutteellinen ja ettei valtion johto, kansanedustuslaitos mukaan luettuna, ymmärtänyt oikein sen merkitystä”.

Upseeri tarkastelee suurennuslasin läpi ilmakuvia pöydän ääressä.
Ilmakuvien tutkimista elokuussa 1941.
Kuva: SA-kuva

Tiedonhankintaa laajalla rintamalla

Useat eri toimijat tuottivat tietoja Päämajan tiedustelutoimistolle. Sodan ja rauhan sekä hyökkäys- ja puolustussodankäynnin vaiheet vaikuttivat siihen, millainen merkitys eri toimijoilla oli. Yhtä tärkeintä tiedustelujoukkoa ei ollut, koska kaikilla niillä oli omat vahvuutensa ja heikkoutensa niin tuotetun tiedon laadussa, määrässä kuin tiedonkulun viiveissäkin riippuen vallinneista olosuhteista.

Eri tiedustelukeinot myös varmensivat tai kumosivat jonkin toisen lähteen tuottamia tietoja. Esimerkiksi radiotiedustelu, sotavankikuulustelut ja sotasaalisasiakirjojen tutkiminen tuottivat hyvin samankaltaisia tietoja vihollisjoukoista. Neuvostoliiton infrastruktuurin tiedustelussa sotavankikuulustelut, kaukopartiointi ja lentotiedustelu täydensivät toisiaan. Oli myös tiedustelukeinoja, joiden hankkimia tietoja ei todennäköisesti olisi voitu saada mitenkään muuten, kuten Vologdassa liittoutuneiden Neuvostoliitolle lähettämiä materiaalitäydennyskuljetuksia seurannut asiamies.

Tilastoinnista ammattimaiseen analysointiin ja tulevan arviointiin

Talvisodan aikana Päämajan tiedustelutoimisto työskenteli kapasiteettinsa rajoilla ja kykeni usein vain välittämään saapuneita tietoja sellaisenaan eteenpäin. Jatkosodan aikana resurssit hiljalleen kasvoivat, jolloin muokkaustyön laatu parani merkittävästi.

Muokkaustyö oli vaativa tehtävä. Tiedustelutoimistoon saapui tietoja eri laajuisina ilmoituksina ja raportteina. Oli arvioitava, mihin uusi tieto liittyi, tallennettava se käytössä olleisiin kortistoihin, verrattava uutta tietoa aikaisemmin tiedettyyn sekä harkittava kenelle ja miten tieto välitetään. Usein tiedot olivat vaillinaisia, epäselviä sekä ristiriitaisia keskenään tai aikaisemmin tiedetyn kanssa.

Hankittujen tietojen luonteen vuoksi johtopäätösten tekeminen niistä ei useinkaan ollut yksinkertaista. Tiedustelutoimistoon muotoutuikin kulttuuri, jossa tiedoista ja niiden merkityksestä keskusteltiin ja jopa väiteltiin avoimesti. Ilmapiiri oli epämuodollinen, ja argumentoidessa muodollista arvovaltaa keskeisempää oli itse tieto.

Henkilöarviointien perusteella Päämajan tiedustelutoimistossa palvelleen tiedustelu-upseerin arkkityyppiä ei ollut, sillä henkilöstö oli taustoiltaan ja kyvyiltään kirjavaa. Joukkoon mahtui hyviksi rintamaupseereiksi arvioituja ja osoittautuneita sekä sinne kelpaamattomiksi luonnehdittuja henkilöitä. Koska arkityön keskiössä oli laajan ja usein epäselvän tietoaineiston kanssa työskentely, oli reserviläisistä moni tiedemiestaustaisia.

Päämajan tiedustelutoimistossa muokkaustyötä tehneen henkilöstön määrä ei ollut riittävä. Talvisodan aikana ei ehditty tutkia kaikkea haltuun saatua aineistoa, eikä jatkosodassa henkilömäärä riittänyt kasvaneista vahvuuksista huolimatta suursodan seuraamiseen työn edellyttämällä tarkkuudella. Saksan tuleva tappio tosin arvioitiin oikein jo vuonna 1942. Vaikka se oli toiminnallisesti katsoen ainakin osittain perustelua, näyttäytyy tiedonhankintaa tehneiden tiedustelujoukkojen ja muokkaustyötä tehneen Päämajan tiedustelutoimiston monikymmenkertainen epäsuhta henkilömäärässä perusteettoman suurelta.

Sotilas Suomi-konepistoollin kanssa tähystää metsässä kiikareilla.
Partio tiedustelee vihollisasemia tähystämällä vihollisen murroksen poikki toukokuussa 1943.
Kuva: SA-kuva

Raportointia erilaisiin tarpeisiin

Sotilastiedustelun sodan ja rauhan vuosina laatimista ja jakamista lukemattomista raporteista pääosa päätyi Päämajan ja sen alaisten joukkojen käyttöön, joskin raportteja jaettiin säännöllisesti jonkin verran myös ylimmälle poliittiselle johdolle. Raportit vaihtelivat säännöllisin väliajoin julkaistuista katsauksista ja koonnoksista satunnaisesti julkaistuihin tutkimusraporttityyppisiin tuotteisiin.

Viholliskuvaa muodostettaessa arvioitiin jatkuvasti sekä määrää että laatua. Taktisella tasolla kiinnitettiin huomiota esimerkiksi vihollisen aseiden määrien lisäksi myös joukon koulutustasoon ja mielialaan. Suursodan ja sen osapuolten sotapotentiaalien tarkastelu sisälsivät niin ikään sekä määrällisiä että laadullisia piirteitä.

Ominaista oli myös, että tietoihin liittyvät epävarmuudet kerrottiin lukijalle. Kerrottiin suoraan, mikäli jotain asiaa ei tiedetty tarkkaan tai jos raportoituun tietoon sisältyi jotain virheelliseksi epäiltyä. Tietojen karttuessa kerrottiin avoimesti jonkin aikaisemmin raportoidun tiedon osoittautuneen uusien tietojen valossa virheelliseksi.

Ajattomilta vaikuttavina piirteinä sotavuosien tiedustelusta jäivät pohdituttamaan esimerkiksi se, että suorituskykyjen rakentaminen vie aikaa ja vaatii resursseja; samoin kysymykset siitä, miten tietoa välitetään sen tarvitsijoille, miten päättäjät suhtautuvat omasta käsityksestään kenties merkittävästikin eroaviin tietoihin sekä se, että tulevan arviointiin aina liittyvien epävarmuuksien kanssa pitäisi pystyä toimimaan.

Kuva: Timo Rischer / Puolustusvoimat

Kirjoittaja

Kapteeni, sotatieteiden tohtori Toni Mononen on palvellut Puolustusvoimissa kouluttaja-, opettaja-, esikunta- sekä kriisinhallintatehtävissä. Hänen väitöskirjansa Saadun tiedon muokkaajat – Päämajan tiedustelutoimisto viholliskuvan muodostajana 1939–1944 tarkastettiin Maanpuolustuskorkeakoulussa 17.2.2023. Tohtoriopintojen aikana hän on kirjoittanut tutkimusartikkeleita Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisuihin sekä julkaissut yhdessä Mikko Karjalaisen kanssa teoksen Mannerheimin sotataito.

Lisää aiheesta:

Kaksi ukrainalaista sotilasta metsässä. Heistä toinen lähettää ilmaan lennokin.

Tiedustelun nykysuuntauksia

Tiedustelun uudet suuntaukset ja eri teknologiset ratkaisut vaativat nyt käytössä oleviin toimintatapoihin pureutumista ja laajemmin kulttuurimuutosta koko tiedusteluyhteisössä.

Lue artikkeli »