Kulttuurinen tuhoaminen rauhan ajan yhteiskunnassa

 

​​Kulttuuriperinnössä kiteytyvät yhteiskunnan poliittiset ja yhteisölliset arvot. On mahdollista, että rauhan ajan yhteiskunnissa kulttuuriperintöä tuhotaan lähinnä siksi, että se ilmentää yhteiskunnallista valtaa elinympäristössämme.

 

​​​Kautta ihmiskunnan historian kulttuurinen tuhoaminen on ollut osa aseellisten konfliktien sodankäyntimenetelmiä. Se on myös liitetty totalitääristen yhteiskuntien etnisiin puhdistuksiin ja kansainväliseen terrorismiin. Nykyisin kulttuurinen tuhoaminen tai kulttuuriperinnön tuhoaminen liittyy myös marginalisoituneiden yksilöiden tai pienten ihmisryhmien yhteiskunnan vastaiseen itseilmaisuun rauhanajan yhteiskunnissa. Vaikka kulttuuriperinnön tuhoaminen rauhan ajan yhteiskunnissa on kansainvälinen ilmiö, keskityn tässä artikkelissa tarkastelemaan aihetta Suomessa kahden tapauksen näkökulmasta. Nämä tapaukset ovat Vartiokylän linnavuoren arkeologisen alueen ilkivaltainen tuhoaminen ja Tyrvään Pyhän Olavin kirkon tuhopoltto vuonna 1997.

 

Kulttuuriperinnöstä puhuttaessa puhutaan usein kollektiivisesta muistista ja kulttuurisesta identiteetistä. Kulttuuriperinnön olemassaolo edellyttää ihmisyhteisöä, joka kokee kulttuurista yhteenkuuluvuutta kulttuuriperinnön välittämälle kuvalle menneisyydestä. Muistojen ja muistamisen yksilölliset ja yhteisölliset piirteet kuitenkin aikaansaavat sen, että ihmiset kokevat kulttuuriperinnön ja menneisyyden eri tavoin. Kulttuuriperintö sekä yhdistää että erottaa.

 

Kuva: Vammalan palokunta.

 

Suomessa kulttuuriperinnön rakentuminen alkoi 1800-luvun kansallisen heräämisen aikana, jolloin myös monet kansalliset instituutiot perustettiin. Kulttuuriperintöä on käytetty Suomessa yhtenäisen kulttuurisen identiteetin rakentamiseen ja kansallisvaltion muodostamiseen. Suomalaisella kulttuuriperinnöllä on vahva yhteys valtiovaltaan ja sen määrittelemisessä muisti-instituutioilla eli museoilla, arkistoilla ja kirjastoilla on keskeinen rooli.

 

Se, miksi kulttuuriperinnöstä tulee tietoisen tuhoamisen kohde, voi liittyä symboliarvoon, joka sillä on järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Kulttuuriperinnössä kiteytyvät yhteiskunnan poliittiset ja yhteisölliset arvot. On mahdollista, että rauhan ajan yhteiskunnissa kulttuuriperintöä ei tuhota kulttuurisyistä vaan lähinnä siksi, että se ilmentää yhteiskunnallista valtaa elinympäristössämme.

 

Tarkastelen kulttuuriperinnön ilkivaltaista tuhoamista nyt lyhyesti Vartiokylän linnavuoren ilkivaltaisen vaurioittamisen näkökulmasta. Vartiokylän linnavuori sijaitsee helsinkiläisessä lähiössä keskellä pientaloaluetta. Linnavuorta on pidetty pääkaupungin merkittävimpänä muinaisjäännöksenä ja se käsittää kolme Suomen sotilaalliseen varautumiseen liittyvää muinaisjäännöstä: 1) rautakauden lopusta tai varhaiskeskiajalta peräisin olevan muinaislinnan rakenteet, 2) Suomenlinnan rakennustöiden tarpeita varten vuonna 1754 perustetun tiiliruukin jäänteet sekä 3) ensimmäisen maailmansodan aikaisen maalinnoituksen V tukikohdan jäänteet.

 

Helsingin Vartiokylän linnavuorella ilkivallan kohteeksi ovat joutuneet niin esimmäisen maailmansodan maalinnoituksen rakenteet kuin muinaislinnan osat.

Kuvat: Heidi Wirilander 2012

 

Ilkivalta Vartiokylän linnavuorella on ollut sekä tietoisen että tahattoman toiminnan seurauksena aikaansaatua. Muinaislinnan kivimuureista on vieritetty kiviä maastoon. Ensimmäisen maailmansodan aikaiseen bunkkeriin oli murtauduttu useaan kertaan 1990- ja 2000-lukujen aikana ja lopulta bunkkerin teräsovi jouduttiin vaihtamaan jykevään kalterioveen. Tätä ennen bunkkerin seinät oli maalattu graffitein ja tilaa oli sotkettu roskin ja erittein. Bunkkeria oli käytetty 1990-luvulla myös jonkinlaisena asuinpaikkana. Graffitien maalaaminen oli kohdistunut myös muihin ensimmäisen maailmansodan aikaisen maalinnoituksen betonista valettuihin rakenteisiin kuten tulipesäkkeisiin ja suojahuoneisiin. Vartiokylän linnavuoren informaatiotaulut ja kulkureitit ovat olleet kausittaisen ilkivallan ja tuhoamisen kohteena. Informaatiotaulut on puhdistamisen jälkeen säännöllisin väliajoin sotkettu uudelleen. Alueelle on myös viety roskia ja alueella liikuttaessa on roskattu.

 

Voidaanko kulttuurista tuhoamista rauhan ajan yhteiskunnissa selittää auktoriteetteja vastaan taistelemisella tai järjestäytyneen yhteiskunnan vastaisten mielipiteiden ilmaisuna? Etenkin kulttuuriperinnön ilkivaltaisen tuhoamisen tarkoituksena saattaa olla tarve ottaa julkinen tila hallintaan ja vastustaa järjestäytynyttä yhteiskuntaa arvokkaana pidetyn kulttuuriomaisuuden välityksellä.

 

​​Kirkkojen tuhopolttamisen lähtökohdat ovat kuitenkin toisenlaiset. Kirkkotuhopolttojen motiiveina on joskus ollut kosto, tarve saada apua tai kulttuuriset syyt kuten enemmistöuskonnon vastaiset asenteet. Kirkkotuhopolttoihin syyllistyneet henkilöt ovat monesti olleet paikallisia nuoria aikuisia, jotka suhtautuvat kriittisesti enemmistöuskontoon ja joilla on ongelmia mielenterveyden ja mahdollisesti myös päihteiden kanssa.

 

​​Yksi vakavimmista Suomessa rauhan aikana tapahtuneista kirkkotuhopoltoista oli Tyrvään Pyhän Olavin kirkon tuhopoltto vuonna 1997. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä päihtynyt 25-vuotias mies murtautui sivuikkunasta Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Miehen tarkoituksena oli varastaa kirkosta ehtoollisviiniä ja myytävissä olevaa tavaraa. Koska varastettavaa tavaraa ei kirkosta löytynyt hän päätti jälkiensä peittämiseksi polttaa kirkon. Mies asetti kirkosta löytämiään kynttilöitä kirkkosalin penkkien alle ja sytytti ne tuleen. Tämän jälkeen hän poistui paikalta.

 

Tyrvään Pyhän Olavin kirkon palo syttyi myöhään aamuyöllä. Tapauksella ei ollut silminnäkijöitä. Kirkossa ei ollut ennen paloa automaattista murto- tai paloilmaisinjärjestelmää. Tulipalon havaitsi lähellä asuva henkilö, joka ilmoitti palosta aluehälytyskeskukseen. Tuli tuhosi täysin kirkon sisäinteriöörin. Säilyneet kivi- ja laastirakenteet kärsivät merkittävistä palon ja sammutustöiden aiheuttamista vaurioista.

Kuva: Hannu Moilainen 1997.

 

Kulttuuriperintökohteiden tuhoutuminen vaikuttaa merkittävästi paikallisyhteisöihin ja joskus jopa koko kansakuntaan. Siksi vaurioituneen kulttuuriperintökohteen restaurointia tai konservointia voidaan pitää paikallisyhteisöille tärkeänä henkisen selviytymisen keinona. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko jälleenrakennettiin ja sen alkuperäisen sisäinteriöörin idea restaurointiin vuosien 1997 ja 2009 välisenä aikana. Suuri osa jälleenrakennustöistä tehtiin vapaaehtoisvoimin. Monet kirkkorestauroinnin asiantuntijat avustivat vapaaehtoisesti seurakuntaa jälleenrakennustyön suunnittelussa.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko paloi tuhopoltossa vuonna 1997. Pääosin vapaaehtoisvoimin tapahtunut jälleenrakentaminen ja restaurointi kesti 12 vuotta.

Kuva: Heidi Wirilander 2017

 

Teoriat rikollisen toiminnan taustoista voivat auttaa selvittämään myös kulttuuriperinnön tuhoamisen syitä. On mahdollista, että kulttuuriperintökohde valikoituu tuhoamisen kohteeksi osittain siksi, että oikea henkilö tietyssä mielentilassa kohtaa houkuttelevan ja symbolisesti merkittävän tuhoamisen kohteen, jossa hän havaitsee myös turvallisuuspuutteita. Julkiset kulttuuriperintökohteet voivat olla yksityisesti omistettuja kohteita alttiimpia tietoiselle tuhoamiselle. Ilkivaltaista tuhoamista tapahtuu enemmän kaupunkiympäristöissä kuin maaseudulla.

 

Kulttuuriperinnön tuhoaminen on joskus liitetty yhteiskunnan sisäisiin konflikteihin. Mutta mitkä voisivat olla ne yhteiskunnalliset konfliktit tämän päivän Suomessa, jotka saattaisivat aiheuttaa kulttuuriperinnön tuhoamista. On mahdollista, että myös nämä ilmiöt kertovat osaltaan nuorten syrjäytymisestä ja heikko-osaisuuden lisääntymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Koska kulttuuriperinnön tuhoamisen taustat voivat ainakin osittain olla samat kuin muunkin rikollisuuden, yleisillä rikostentorjunnan keinoilla ja rikosten ehkäisyohjelmilla voidaan ehkäistä myös kulttuuriperinnön tietoista tuhoamista.

 

Varhaislapsuudessa saadut myönteiset kokemukset kulttuuriperinnöstä luovat edellytyksen aikuisuuden myönteiselle kulttuuriperintösuhteelle. Varhaislapsuudessa alkavalla kulttuuriperintökasvatuksella voi siksi olla ennaltaehkäisevä vaikutus joidenkin nuorten ilkivaltaiseen toimintaan. Muistiorganisaatioilla, päiväkodeilla ja kouluilla on keskeinen rooli lasten ja nuorten myönteisen kulttuuriperintösuhteen luomisessa.

Kirjoittaja:

​Heidi Wirilander on konservointialan yrittäjä ja taidehistorian tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopistossa. Hän valmistelee väitöstutkimusta kulttuuriperintöonnettomuuksien pelastus- ja jälkihoitotyöstä ennaltaehkäisevän konservoinnin näkökulmasta.

Please reload

Lisää aiheesta:

Please reload

MAANPUOLUSTUS

MAANPUOLUSTUSKURSSIYHDISTYKSEN JULKAISU
Päätoimittaja:
neuvotteleva virkamies Pete Piirainen
pete.piirainen@defmin.fi
 
Maanpuolustus-lehti
PL 266
00171 HELSINKI
maanpuolustuskurssiyhdistys@gmail.com
+358 40 149 3649
(toimistoaika tiistaista torstaihin klo 12.00-16.00)

©2019 Maanpuolustus-lehti