Positiivinen muistijälki on tulevaisuudessakin vahvan suhteen avain.
Suomen ja Yhdysvaltojen väliseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen suhteeseen vaikuttaa pitkäjänteinen virkamieskunnan ja poliittisten päättäjien tekemä henkilökohtainen työ sekä Euroopan yleinen turvallisuuspoliittinen ilmapiiri. Tämä näkyy tällä hetkellä selkeästi. Euroopan turvallisuustilanteen muutokset ovat kiinnittäneet Yhdysvaltojen huomion Itämeren alueelle. Samalla viime vuosikymmenet jatkunut suhteiden vahvistamistyö on antanut Suomen ja Yhdysvaltojen väliselle suhteelle lähes institutionaalisia piirteitä. Jääkiekkotermein, Suomesta on Yhdysvaltojen näkökulmasta tullut Itämeren alueen ”luottopakki”, joka hoitaa oman tonttinsa eikä menetä malttiaan vastustajan pelaajien härnäämisyrityksistä huolimatta. Se että luottopakki ei kuulu yhteen alueen turvallisuuspoliittisista harjoitusringeistä – Nato – ei ole niin tärkeää, koska hyvä pelaaja halutaan aina mukaan.
Metafora kuvastaa myös Yhdysvaltojen viimeisen vuosikymmenen aikana näkyväksi tullutta politiikkaa, jossa monet eri yhteistyömallit ovat hyväksyttäviä niin kauan kuin yhteistyö johtaa konkretiaan. Monen vuoden ajan Yhdysvallat pyrki saamaan Suomea Naton jäseneksi tai ainakin sitomaan maamme osaksi ryhmittymiä kuten Nordic-Baltic Eight. Yhdysvaltojen näkökulmasta tämä oli hyödyllistä, koska suurvalta saattoi keskittyä yhteen kokonaisuuteen silloin vähemmän merkityksellisellä ilmansuunnalla. Nykysuhdetta kuvastaa lisääntynyt kahdenvälisyys, samalla kun monenkeskisiä yhteistyömalleja kehitetään edelleen.
Kuva: Joe Howard / Wubtec.com / Wikimedia
Suomen ja Yhdysvaltojen turvallisuuspoliittisen suhteen nykytila on seurausta vuoden 1992 Hornet-hankinnasta ja sitä seuranneesta yhteistyöstä. Suomen yleiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset ovat edesauttaneet kahdenvälisen suhteen rakentamista niin vahvoiksi, että ne ovat kestäneet tilapäisiä haastavia hetkiä. Maiden suhde on myös merkittävästi enemmän kuin turvallisuus- tai puolustusyhteistyö. Suomalaiset urheilijat ja taiteilijat, menestys monella globaalilla mittarilla ja positiivinen historiallinen muistijälki – maabrändi – ovat kaikki osaltaan mahdollistaneet suhteen nykytilan. Pienelle maalle tämä positiivinen muistijälki on yksittäisiä asejärjestelmiä tai yhteistyöulottuvuuksia tärkeämpi.
Vaikka nykyisellä Yhdysvaltojen poliittisella eliitillä ei ole aikalaisen muistoja siitä, että Sibelius sävelsi ja ja Paavo Nurmi sekä muut suomalaiset juoksivat Suomen maailman tietoisuuteen, että Suomi ainoana valtiona maksoi velkansa Yhdysvalloille, tai että valkoisiin pukeutuneet sotilaat taistelivat itsenäisyydestä talvisodassa, ovat nämä asiat yhdessä luoneet positiivisen käsityksen Suomesta jo itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä. Tällä on vaikutusta tähän päivään ja myös suhteen tulevaisuuteen.
Juuri historian takia kylmän sodan aikana Yhdysvalloista löytyi useammin ymmärrystä Suomen poliittiselle nuorallakävelylle, kuin joistain läntisen Euroopan maista. Vuoden 1952 National Security Councilin raportista on luettavissa, että Yhdysvaltojen Suomen politiikan avain on ”välttää toimenpiteitä, jotka uhkaisivat Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden herkkää tasapainoa”.
Sotilaallinen yhteistyö oli poissuljettua ja asekaupat ja yhteydenpitokin joskus salamyhkäistä, mutta osittain ”Marttisen miesten” ansiosta oli suurimmalle osalle Yhdysvaltojen asevoimien johdosta selvää, millä puolella suomalaiset olivat. Suomen rooli SALT-neuvottelujen tunnusteluissa 1970–1972 ja ETYK-prosessissa 1973–1975 nähtiin myös positiivisessa valossa Yhdysvalloissa. Tämä oli osittain havaittavissa 1980-luvun kasvaneissa kauppa- ja poliittisissa suhteissa, jotka mahdollisti yleinen liennytyksen ilmapiiri. Turvallisuuspolitiikan suhteen, jos ennalta positiivinen kuva Suomesta ei parantunut, ei se myöskään merkittävästi heikentynyt kylmän sodan aikana.
Tänä päivänä positiivisen käsityksen luojana on muun muassa Suomen menestys globaaleissa kehityksen mittareissa, esimerkiksi koulutuksessa. Riippuen kenen kanssa Yhdysvalloissa puhuu, voi Suomi henkilöityä myös Teemu Selänteeseen, Lauri Markkaseen, Jean Sibeliukseen, Kimi Räikköseen, Simo Häyhään, Mika Kaurismäkeen, Eero Saariseen tai Esa-Pekka Saloseen. Suomen turvallisuuden näkökulmasta ei ole suurta merkitystä, minkä näistä henkilöistä amerikkalainen tuntee. Tärkeitä on, että tunne on positiivinen. Ihmiset auttavat luonnostaan herkemmin niitä, jotka näkevät positiivisessa valossa.
Jos sulatusuunin, Yhdysvaltojen ja Suomen kansaa voidaan verrata, on nähtävissä pari yhteneväisyyttä, jotka näkyvät turvallisuus- ja puolustusyhteistyössä. Ajatus vapaudesta ja rehdin työn tekemisestä on iskostettu syvälle suomalaiseen ja amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Tänä päivänä amerikkalaiset arvostavat sitä, että Suomi ja sen kansalaiset eivät koe vapautta ja itsenäisyyttä itsestään selvinä, vaan että niiden eteen pitää jatkuvasti tehdä työtä. Puolustusministeri Mattisin sanoin, ”Even after 100 years of freedom, this country shows no complacency. Rather, you demonstrate that you are serious about the defense of your freedom and independence”. Halu itsenäisyyden ja vapauden puolustamiseen nähdään merkittävänä voimavarana sekä osoituksena siitä, että maan auttamiseen on lähes moraalinen vastuu.
Se että Yhdysvallat ei auttanut Suomea talvisodassa, ei tarkoita, että historia toistaisi itseään. Yhdysvaltojen näkökulmasta maailma näytti silloin hyvin erilaiselta. Yhdysvalloissa kuitenkin nähtiin nuoren maan selviytymiskamppailussa moraalisia ulottuvuuksia. Presidentti Franklin D. Rooseveltin maaliskuun 1940 sanoin: ”the people of Finland, by their unexcelled valour and strong resistance in the face of overwhelming armed forces, have won the moral right to live in everlasting peace and independence in the land they have so bravely defended ]…] the people and Government of Finland have again increased the respect and warm regard in which they are held by the people and Government of the United States”.
Amerikkalaisia syytetään usein historiattomuudesta turvallisuuspolitiikassa. Tämä ei aina pidä paikkaansa. Mistä toki pidetään, on selvä hyvä–paha-asetelma. Juuri tämän takia Suomen positiivinen muistijälki ja maabrändi sekä käytännössä osoitettu tahto puolustaa maata ovat tärkeitä myös tänään.
Puolustusministeri Mattis kuvasi marraskuussa 2017 maiden välisiä suhteita vahvempina kuin koskaan ennen. Koska amerikkalaiset ovat taas oppineet huomioimaan Suomen sisäpoliittisen turvallisuuspolitiikkaan liittyvän jumin, ei Mattis sanonut sanaakaan julkisuudessa siitä, auttaisiko Yhdysvallat Suomea hädän hetkellä. Epävirallisesti on nähtävissä, että jo joitain vuosia maat ovat luoneet edellytyksiä sille, että Yhdysvallat voisi auttaa Suomea tarvittaessa, ehkä yhdessä Ruotsin kanssa. Tämä itsessään aiheuttaa epävarmuutta potentiaalisten vastustajien suunnitelmiin. Karrikoiden voisi sanoa, että jos Yhdysvaltojen avustuksella kehitetty Puolustusvoimien kaukovaikuttamiskyky on nostanut kynnystä käyttää sotilaallista voimaa Suomea vastaan, on maiden kahdenvälisen suhteen syventyminen luonut merkittävästi epävarmuutta siitä, miten korkea kynnys todellisuudessa olisi.
Kuva: Tasavallan presidentin kanslia / Matti Porre
Suhteen luonne tulevaisuudessa on tietysti hämärän peitossa. Yhdysvaltojen kiivas intressi Itämeren suuntaan tuskin tulee jatkumaan hamaan tulevaisuuteen. Mutta toisaalta niin kauan kuin Nato on pystyssä, on Yhdysvalloilla lähialueilla intressejä, joita sen pitää kyetä suojelemaan. Nykyinen tilanne, missä Suomella on jotain annettavaa ja Yhdysvalloilla on tarve vahvistaa osaamista ja mahdollisuuksia toimia Itämeren alueella, tarjoaa Suomella hyvän tilaisuuden vahvistaa entisestään yhteistyötä. Syvenevä yhteistyö tarkoittaa myös, että Suomi voi jatkaa omaa linjaansa, jossa ollaan valmiita osallistumaan tiettyihin Yhdysvalloille tärkeisiin projekteihin (kuten ISAF-operaatio Afganistanissa tai OIR Irakissa), kieltäytymään toisista (hyökkäys Irakiin), samalla kun löydetään yhteisiä globaaleja intressejä esimerkiksi ihmisoikeuksien tai koulutuksen saralla. Tällä ylläpidetään olemassa olevaa positiivista Suomi-kuvaa samalla kun luodaan terveen suhteen edellyttämä mahdollisuus kieltäytyä toimista, jotka vaarantaisivat Suomen turvallisuutta tai olisi arvojemme vastaisia.
Suomen ja Yhdysvaltojen suhde voi muuttua globaalin voimatasapainon, alueellisen turvallisuustilanteen tai jopa hävittäjähankintojen lopputuloksen mukaan. Lukuun ottamatta viimeisintä, ei Suomi merkittävästi voi vaikuttaa kokonaistilanteeseen. Sen minkä voimme tehdä, on ponnistella sen eteen, että tulevillakin sukupolvilla on kerrottavana tarina, joka saa amerikkalaiset turvallisuuspolitiikan päätöksentekijät toistamaan presidentti Ronald Reaganin keväällä 1988 lausuman ajatuksen: ”We support Finland’s independence. We honor Finland’s courageous history. We value the creative statesmanship that has been Finland’s gift to world peace“. Presidentti Niinistöä mukaillen Yhdysvaltojen ja Suomen tärkein yhteinen tavoite on rauha ja sitä kautta kaikkien turvallisuuden lisääminen.
Kirjoittaja
Charly Salonius-Pasternak toimii vanhempana tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa. Hänen erikoisalaansa kuuluvat mm. Yhdysvallat sekä turvallisuuspolitiikka. Hän on suorittanut 200. maanpuolustuskurssin.
