Suomi ja uusi kylmä sota

Kiinan ja Yhdysvaltain välinen kamppailu on mullistanut kansainvälisen politiikan ja talouden perinpohjaisesti. Mitkä ovat uuden kylmän sodan vaikutukset Suomeen? Mikä on Suomen rooli muuttuneessa maailmassa?

Ken on maassa kaunehin? Kuka on vahvin supersankari? Kiinan ja Yhdysvaltain välinen kamppailu noudattaa satujen ja sarjakuvien kaavaa. Vastakkain ovat hyvät ja pahat, viattomat ja vialliset, vääryyden kokijat ja vääryyden tekijät. Kumpi on paholainen, kumpi arkkienkeli? Vastaus riippuu, keneltä kysytään.

Kiinalaiset diplomaatit ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa. He ottavat mallia Rambo-tyylisistä kiinalaisista elokuvista, jossa ”susitaistelijat” lyövät pahan voimat. Nämä ”susitaistelijadiplomaatit” ovat varmoja, että Kiina on hyvän puolella pahaa vastaan.

Amerikkalaiset diplomaatit ottavat mallia tavasta, jolla presidentti Truman rakensi Neuvostoliiton vastaisen rintaman vuosina 1945–1953. He ovat varmoja, että Yhdysvaltain on jälleen hyvän asialla pahaa vastaan.

Suomen kannalta kiinnostavia kysymyksiä on kolme. Kuka aloitti uuden kylmän sodan? Miten se eroaa vanhasta? Mikä on Suomen rooli siinä?

 

Kenen syy?

Historioitsijat kiistelevät yhä siitä, kuka aloitti ensimmäisen kylmän sodan. Neuvostoliitto vai länsi? Stalin vai Truman? Ei siis ihme, että kansainvälisen politiikan asiantuntijat riitelevät nyt siitä, kenen syytä uusi kylmä sota on. Mahdollisia syyllisiä on kolme: Trump, Kiina ja Davos.

Ensimmäinen koulukunta syyttää Trumpin ”Amerikka ensin” -politiikkaa. Trump rikkoi sääntöperusteisen kansainvälisen järjestelmän, aloitti kauppasodat ja herätti nukkuvan lohikäärmeen. Eikä tämä tapahtunut sattumalta. Trumpin kauppapoliittinen neuvonantaja Peter Navarro oli kirjoittanut useita Kiinan vastaisia kirjoja. Kun hän pääsi Valkoiseen taloon, hän ryhtyi toteuttamaan hulluja suunnitelmiaan. Trumpin syytä kaikki.

Toinen koulukunta syyttää Kiinaa. Presidentti Xi Jinping luopui ”rauhanomaisen nousun” politiikasta. Hän otti tavoitteeksi Kiinan palauttamisen maailman ykköseksi keinolla millä hyvänsä. Taiwanin uhittelu, tukikohtien rakentaminen Etelä-Kiinan merelle, Made in China 2025 -ohjelma, Vyö ja tie -hanke, teollisuusvakoilu ja kyberhyökkäykset ovat esimerkkejä toimista, joilla Kiina on käynyt lännen vastaista taistelua jo pitkään. Tämän koulukunnan mukaan Trump ei aloittanut mitään. Hän vain herätti maailman Kiinan uhkaan.

Kolmas koulukunta syyttää Davosia. Syytekirjelmän mukaan Davosiin vuosittain kokoontuva talouden ja politiikan eliitti uskoi haavekuviin, joiden mukaan taloudellinen yhteistyö johtaisi Kiinan demokratisoitumiseen. Näin ei käynyt. Päinvastoin. Kiina käytti lännen hyväuskoisuutta ja Maailman kauppajärjestön (eli WTO:n) pykäliä hyväkseen. Länsi menetti teolliset työpaikat Kiinaan. Keskiluokka kurjistui, saimme brexitin ja Trumpin.

Tällä hetkellä kolmas koulukunta on vahvoilla. Presidentti Bidenin ulkopolitiikkaa tehdään keskiluokan ehdoilla. Ulkopolitiikan tavoitteena on tukea hyväpalkkaisia, vihreitä työpaikkoja Amerikassa. Muutoin seuraavissa vaaleissa käy huonosti. Sama kaiku on askelten myös Kiinassa. Kiinan kommunistinen puolue harjoittaa ulkopolitiikkaa, jonka tavoitteena on pitää kiinalaisen keskiluokan työllisyysaste korkeana ja parantaa sen elintasoa. Muutoin hukka perii. Molemmat suurvallat ovat omaksuneet saman periaatteen: keskiluokan pelko on viisauden alku.

Joe Biden istuu pöydän takana esikuntansa istuessa etäänpänä. Ruuduilla kokoukseen osallistuvat Japanin, Intian ja Australian johtajat maidensa lippujen ympäröiminä.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden järjesti 12. maaliskuuta 2021 verkossa toteutetun niin sanottujen Quad-maiden, eli nelikantaisen turvallisuusdialogin (Quadrilateral Security Dialogue) kokouksen. Maihin kuuluu Yhdysvaltojen lisäksi Aasian ja Tyynenmeren alueen keskeisimmät demokratiat Australia, Intia ja Japani. Vuonna 2007 alkanut ja sittemmin hiljentynyt foorumi herätettiin eloon 2017 toimimaan vastapainona Kiinan nousevalle sotilaalliselle ja diplomaattiselle voimalle alueella.
Kuva: Adam Schnitz / White House.

Vanha vastaan uusi

Miten vanha ja uusi kylmä sota eroavat toisistaan? Yksityiskohtainen vastaus olisi pitkä ja polveileva. Se ottaisi huomioon erilaiset kontekstit ja esittelisi moninaiset teoriat. Sellainen toivottavasti saadaan pian. Sitä odotellessa on syytä käydä läpi perusasiat.

Vanhassa kylmässä sodassa vastakkain olivat USA ja Neuvostoliitto. Uudessa vastakkain ovat Yhdysvallat ja Kiina. Vanhan keskiössä olivat kaksi sotilasliittoa: Nato ja Varsovan liitto. Nyt ryhmittymät ovat laaja-alaisempia. Demokratioiden joukkoa johtaa Quad eli Yhdysvaltain, Intian, Australian ja Japanin muodostama nelikko. Sen ympärille on tarkoitus rakentaa laaja demokratioiden liittouma. Varsovan liiton tilalle on tullut Kiinan ja Venäjän välinen strateginen kumppanuus, jota vahvistaa Kiina Vyö ja tie -hanke. Vanhan kylmän sodan keskeinen näyttämö oli Atlantti. Uusi näyttämö on ”Indopasifinen merialue”, jonka aallot lyövät Kiinan, Intian ja Australian rannoille.

Vanhassa kylmässä sodassa kilpailtiin öljystä. Uudessa kilpaillaan harvinaisista maametalleista, joita digitalisaatio ja sähköistäminen vaativat. Merikuljetusten varmistus oli oleellinen osa Naton strategiaa ensimmäisessä kylmässä sodassa. Tuotantoketjujen varmistaminen on oleellinen osa nykyistä kylmää sotaa sekä lännessä että idässä. Ihmisoikeudet puhuttivat vanhan kylmän sodan aikana. Niin myös nyt. Kiina syyttää Yhdysvaltoja mustien oikeuksien polkemisesta. Yhdysvallat syyttää Kiinaa uiguurien etnisestä puhdistuksesta. Vanhan kylmän sodan kuumemittari oli Berliinin asema. Tänään samaa roolia näyttelee Taiwan.

Entä yhteistyö? Vanhan kylmän sodan aikana suurvallat tekivät yhteistyötä ydinsodan välttämiseksi. Uuden kylmän sodan aikana suurvallat tekevät yhteistyötä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Suuri uhka yhdistää. Ydinaseneuvotteluiden tilalle ovat tulleet ilmastoneuvottelut. Ydinkärkien sijaan lasketaan päästöjen määrää.

Venäjä on uudessa kylmässä sodassa Kiinan junioripartneri, mutta älkää kertoko tätä presidentti Putinille. Eikä presidentti Xi kerrokaan. Päinvastoin. Hän kohtelee Putinia kuin korkea-arvoista johtajaa: punainen matto ja samppanjaa. Ja miksi ei kohtelisi? Herrat tarvitsevat toisiaan. Moskovalla ei oikein ole muita ystäviä. Kiina taas pelkää tulevansa saarretuksi. Sillä on rajakonflikteja Intian kanssa lännessä. Japani on sille vaikea kumppani idässä. Australian kanssa on jatkuvaa hankausta etelässä. Yhdysvallat kokoaa suurta Kiinan vastaista rintamaa. On hyvä, että edes yhteen ilmansuuntaan on toimiva suhde.

Mikä on Euroopan rooli uudessa kylmässä sodassa? Monet keskeiset EU-johtajat ovat sitä mieltä, että Euroopan tulisi ylläpitää samaa etäisyyttä Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. En oikein usko tähän. Oma veikkaukseni on, että EU:n ja Yhdysvaltain suhde tulee noudattamaan vanhaa kaavaa. Eurooppa valittaa ja rimpuilee, mutta viime kädessä se tekee yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa.

 

Suomen rooli

Suomi oli vanhan kylmän sodan eturintamassa. Nyt tilanne on toinen. Sotilaallisesti olemme kaukana uuden kylmän polttopisteestä, mutta teknologisesti ja kauppapoliittisesti olemme sen keskiössä. Mitä uusi tilanne tarkoittaa Suomen taloudelle ja kansainväliselle asemalle?

Aloitetaan yksityisestä sektorista. Nokia harjoittaa ”aktiivista rauhantahtoista puolueettomuuspolitiikkaa” (kuten Suomi kylmän sodan aikana) ja hyötyy siitä. Sitä tarvitaan, kun länsimaat vähentävät riippuvuuttaan Huaweista ja muusta kiinalaisesta teknologiasta. Muutkin suomalaiset firmat myyvät menestyksellisesti tuotteita sekä Kiinaan että Yhdysvaltoihin. Miten tämä on mahdollista?

Se on mahdollista siksi, että suomalaiset metsä- ja teknologiayhtiöt ovat osa ilmastomuutoksen ratkaisua. Ne edistävät vihreää siirtymää, jota molemmat suurvallat kannattavat. Kitkatonta ei toiminta Kiinassa eikä Yhdysvalloissa kuitenkaan ole. Suurvallat suosivat niiden omissa maissa valmistettuja tuotteita. Molemmilla on käytössään lakipykälät, joilla ulkomaisten yritysten toimintaan voidaan puuttua kansallisen turvallisuuden nojalla.

Helpompaa ei ole kuluttajabisneksessä. Länsimaiset kuluttajat ovat herkkiä boikotoimaan, mutta niin ovat kiinalaisetkin herkkiä nousemaan barrikadeille. H&M ja Marimekko joutuivat taannoin puun ja kuoren väliin. Lännessä niitä syytettiin siitä, että ne käyttivät Xinjiangin maakunnassa tuotettua puuvillaa, joka yhdistettiin uiguurien pakkotyöhön. Kiinassa yrityksiä moitittiin siitä, että ne ilmoittivat luopuvansa siellä tuotetusta puuvillasta. Suo siellä, vetelä täällä.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel kuunteli Kiinan presidentin Xi Jinpingin puheenvuoroa ilmastohuippukokouksessa 22. huhtikuuta 2021. Kokoukseen osallistui presidentti Joe Bidenin kutsumana 40 maan johtajat.
Kuva: Euroopan unioni.

Suomen uusi rooli

Maailma muuttuu, muuttuuko Suomi. Mikä voisi olla Suomen uusi kansainvälinen rooli?

Itsenäisellä Suomella on ollut neljä erilaista roolia. Maailmansotien välissä olimme etsijä. Etsimme tukea reunavaltioista, Kansainliitosta, pohjoismaista, Yhdysvalloista – kaikkialta paitsi idästä. Toisen maailmansodan aikana olimme taistelija. Pysäytimme puna-armeijan. Säilytimme itsenäisyytemme. Kylmän sodan aikana olimme sovittelija. Sen jälkeen olimme pitkään Brysselin paras kaveri. Mikä on uusi roolimme?

Rakenteellisesti Suomen tilanne muistuttaa 1800-lukua. Olemme syrjäisen imperiumin autonominen osa. Meillä on oma lainsäädäntö, mutta sen yläpuolella on valtarakenne, johon voimme vain vähäisessä määrin vaikuttaa. Separatisteja emme ole. Miten voisimme vahvistaa omaa vaikutusvaltaamme ryhtymättä häiriköiksi?

Aikakautemme suuria kysymyksiä ovat ilmastonmuutos, lajikato ja velkavuori. Keskiluokan kurjistuminen uhkaa yhteiskuntarauhaa. Voimapolitiikan paluu ravistelee rauhaa itäisessä Ukrainassa. Kyberhyökkäykset ovat osa arkipäivää. Kauppa- ja teknologiasodat näyttävät tulleen jäädäkseen. Kuinka pidämme huolta taloudestamme ja turvallisuudestamme ja ratkomme omalta osaltamme ihmiskunnan yhteisiä haasteita? Taloudesta huolehtiminen ei ole vähäpätöinen haaste. Myös Suomea uhkaa keskiluokan kurjistuminen, jos emme löydä meille sopivaa roolia uudessa kansainvälisessä järjestelmässä.

Vastaukseni on, että meidän tulee olla sekä sovittelija että etsijä. Sovittelijan rooli sopii tasavallan presidentille. Hän on onnistunut rakentamaan hyvät suhteet Kiinaan, Yhdysvaltoihin ja Venäjään. Tätä pääomaa kannattaa käyttää hyväksi. Jos Suomi voi parantaa suurvaltojen välistä yhteistyötä, voimme edistää ilmastonmuutoksen ratkaisua, rauhaa ja taloudellista kehitystä. Samalla siivitämme suomalaisten tuotteiden vientiä maailmalle.

Etsijän rooli sopii Suomen hallitukselle: ulkoministerille, mutta viime kädessä pääministerille. Meidän tulee etsiä uusia ystäviä unionin sisältä ja sen ulkopuolelta. Pitäisikö pohjoismainen yhteistyö käynnistää pandemian jälkeen uudestaan? Pitäisikö se laajentaa Baltian maihin? Voisiko meistä olla sillanrakentajaksi Lontoon ja Brysselin välillä? Pitäisikö suhteita Hollantiin ja Itävaltaan vahvistaa entisestään?

Eri puolueet ja eri hallitukset vastaavat näihin kysymyksiin eri tavoin. Tärkeää on huomata, että nämä kysymykset ovat relevantteja. Niihin pitää paneutua. Enää ei riitä, että seuraamme mitä Brysselissä, Frankfurtissa ja Strasbourgissa tapahtuu. On aika palauttaa ulkopoliittinen ajattelu kunniaan. On aika laajentaa katsanto Euroopasta maailmaan. On aika olla sekä etsijä että sovittelija.

Kirjoittaja

Risto E. J. Penttilä on toimitusjohtaja Nordic West Officessa, joka auttaa pohjoismaisia yrityksiä ennakoimaan kansainvälisen talouden ja politiikan kehitystä. Hän on väitellyt Oxfordin yliopistossa, toiminut kansanedustajana, Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn johtajana, Keskuskauppakamarin toimitusjohtajana, World Economic Forumin johtoryhmän jäsenenä ja Oxford Analytican palveluksessa. Penttilä on 124. maanpuolustuskurssin isäntä.

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Lisää artikkeleita:

Puolustus on siirtynyt integraation marginaalista sen ytimeen. Se on tarkoittanut myös puolustusministereiden roolin vahvistumista. Vuoden 2019 ensimmäinen EU:n epävirallinen puolustusministerikokous järjestettiin Bukarestissa 30.–31.1.2019. Kuva: Agerpres / Radu Tuta

Katse Euroopan suojeluun ja eteenpäin

Vaikka puheenjohtajuuteen valmistaudutaan uudessa tilanteessa, Suomella on yhä mahdollisuus edistää myös kansallisia tavoitteita ja pyrkiä kiinnittämään muiden jäsenmaiden huomio meille tärkeisiin teemoihin.

Lue artikkeli »
Eero Saarinen jätti pysyvän jälkensä St. Louisin maisemaan suunnittelemallaan The Gateway Arch -muistomerkillä. Kuva: Joe Howard/Wubtec.com/Wikimedia.

Suomen ja Yhdysvaltojen suhteista

Suomen ja Yhdysvaltojen väliseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen suhteeseen vaikuttaa pitkäjänteinen virkamieskunnan ja poliittisten päättäjien tekemä henkilökohtainen työ sekä Euroopan yleinen turvallisuuspoliittinen ilmapiiri.

Lue artikkeli »