Tätä kirjoittaessani Pariisin olympialaiset ovat juuri päättyneet olympiatulen sammuessa upealla Stade de France -stadionilla. Mitalittomat olympialaiset ja syyt mitalittomuuteen puhututtavat, ja se on hyvä. Suomalaisista noin 70 % pitää huippu-urheilumenestystä tärkeänä. Suhtaudumme urheiluun intohimolla!
Tunteet kuuluvat urheiluun, niin kentille kuin katsomoihin. Urheilu on turvallinen ympäristö kokea niin pettymyksiä kuin onnistumisia. Saamme päästellä höyryjä ja huutaa. Saamme hyppiä riemusta ja halata. Saamme murjottaa, kun menee pieleen. Urheilu antaa luvan ilmaista näitä tunteita – silloinkin, kun jäyhä kulttuurimme ei sitä ehkä muuten sallisi. Oli kyse sitten pipolätkästä, höntsäfudiksesta tai penkkiurheilusta, urheilun ansiosta olemme henkisesti vahvempia.
Toisaalta huippu-urheilijamaiseen tekemiseen kuuluu se, että kriittisellä hetkellä tekemisen fokus on suorituksessa. Huippu-urheilussa pyritään tinkimättömästi erinomaisuuteen. Omaa tekemistä myös arvioidaan kriittisesti. Pettymyksestä huolimatta suoritus ja siihen vaikuttavat tekijät analysoidaan. Ja sitten jatketaan harjoittelua päämäärätietoisena, epäonnistumisesta oppia ottaneena. Menestystä ei tule ilman kovaa työtä, ja urheilijat ovat meille parhaita roolimalleja tässä. Mitalit, kun niitä tulee, ovat urheilijan hyvinvoinnin ja huippulaadukkaan työn sivutuote. Huippu-urheilijamainen tekeminen on ilman muuta etu myös kriisitilanteissa, jotka vaativat kurinalaisuutta ja päämäärätietoisuutta, uhrautumistakin.
Huippu-urheilijoiden henkiseen valmentautumiseen kiinnitetään myös koko ajan enemmän huomiota, jotta urheilija on parhaassa mahdollisessa kunnossa elämänsä tärkeimmällä hetkellä, pääkoppaa myöten. Roolimalleina toimivat urheilijat ovat puhuneet avoimesti mielenterveysongelmistaan ja toivottavasti näin kannustaneet muitakin suomalaisia pitämään parempaa huolta mielen hyvinvoinnista. Henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on noussut myös keskeiseksi työelämän johtamisen kysymykseksi pandemian jälkeisenä hybridityön aikana ja liikkuminen on tunnustettu niin hoitomuotona kuin ennaltaehkäisynä mielen pahoinvointiin.
Pääosa suomalaisista huipuista on aloittanut uransa lapsena yhdessä tai useammassa Suomen 8 000 urheiluseurasta. Urheilua voi hyvällä syyllä kutsua Suomen suurimmaksi kansanliikkeeksi, sillä seuratoiminnassa on mukana 1,8 miljoonaa ihmistä eri rooleissa, ml. urheilijoina, harrastajina, vapaaehtoisina ja luottamushenkilöinä. Valtaosa suomalaisista perheistä on mukana organisoidussa liikuntatoiminnassa.
Kuva: Jesse Väänänen
Urheilu ei siis yhdistä meitä vain ruutujen ääressä suurkisojen yhteydessä – se yhdistää meitä arjessamme. Yksinäisyys, yhteiskunnan polarisaatio ja sosiaalinen media ajavat meitä erille toisistamme sekä sulkeumaan koteihimme, nettipeleihin ja somekupliimme. Urheiluseuroissa kaikenlaiset suomalaiset kokoontuvat yhteisen tekemisen äärelle. Se on merkityksellistä, jotta pystymme jatkossakin vastustamaan sellaisia voimia, jotka repivät ja agitoivat meitä eri leireihin. Urheilujärjestöissä rakennettava luottamus yhteisöön ja yhteiskuntaan sekä yhdenvertaisuus ja osallisuus vahvistavat demokratiaamme ja sitäkin kautta kriisinkestävyyttämme. 80 000 valmentajan ja ohjaajan sekä puolen miljoonan vapaaehtoisten paikallistuntemus on kriittisen tärkeä tuki myös viranomaisille kriisitilanteissa, kuten olemme Ukrainan sodasta oppineet.
Urheilusta on kiistatonta hyötyä kokonaisturvallisuudellemme myös lasten, nuorten ja muiden harrastajien liikkumisen lisäämisen takia, mistä liikunta-, nuoriso- ja urheiluministerimme Sandra Bergqvist ansiokkaasti 13.3.2024 kirjoitti Maanpuolustus-lehdessä. FT Kai Pihlainen kirjoituksessaan 3.6.2024 puolestaan avasi monitahoisesti fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä maanpuolustuksellisesta näkökulmasta.
Liikkumattomuus on yksi aikamme suurimmista yhteiskunnallisista vitsauksista, joka vaikuttaa niin fyysiseen hyvinvointiin, elimistön vastustuskykyyn, mielenterveyteen, itsetuntoon, elämänlaatuun, työ- ja toimintakykyyn, sote-palveluiden kantokykyyn kuin valtiontalouteemme. UKK-instituutin laskelmien mukaan liikkumattomuus ja paikallaanolo maksavat yhteiskunnallemme vähintään 4,7 miljardia euroa vuosittain. On selvää, että hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiseksi suomalaisten tulee liikkua nykyistä enemmän. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä elämäntapamme ja tapakulttuurimme rakentuu pitkälti istumisen ja paikallaanolon ympärille. Istumme sohvalla, istumme työpöydän ääressä, istumme kokouksissa, istumme auton ratissa.
Urheiluseurat ovat tärkeä toimija kaikenikäisten liikunnan harrastamisen näkökulmasta, mutta liikkumattomuus ratkaistaan vain kaikkien sektorien yhteispelillä. Systeemistä muutosta tulee edistää kaikilla tasoilla neuvoloista valtioneuvostoon, ja muutoksen tulee ulottua kaupunkisuunnittelusta sote-palveluihin, päiväkodeista työpaikoille ja perheistä sekä kaveriporukoista järjestöihin ja yrityksiin. Jokaista toimijaa ja ihmistä tarvitaan, jotta saisimme riittävästi liikettä, niin arjessamme työpaikoilla tai oppilaitoksissa kuin vapaa-ajalla. Syystäkin on arvostaen sanottu, että Puolustusvoimat on Suomen suurin kuntokoulu. Suomalaisiin liikunnallinen elämäntapa tulisi kuitenkin juurruttaa jo aiemmassa lapsuusvaiheessa.
Kuva: Jesse Väänänen
Lopulta voidaan ajatella, että kansainvälinen urheilun pelikenttä on meille myös mahdollisuus vahvistaa Suomen kansainvälisiä suhteita ja diplomatiaa. Kansainvälisissä urheilutapahtumissa kohtaa monikansallinen ja -kulttuurinen joukko urheilijoita, vapaaehtoisia, urheilujohtajia sekä myös valtiovallan edustajia. Aseiden laskeminen kuului olympialaisten periaatteisiin niin antiikin Kreikassa kuin modernissa urheilussa. Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin Pariisin olympiakisojen ulkopuolelle nimenomaan olympiarauhan rikkomisen vuoksi. Urheilua ja urheiludiplomatiaa voisi hyödyntää nykyistä enemmänkin Suomen kansainvälisen vaikuttavuuden lisäämiseksi sekä maabrändin vahvistamiseksi.
Suomen kokonaisturvallisuuden näkökulmasta urheilu on runsaudensarvi. Kuitenkin meillä on vielä paljon tekemistä urheilun, mukaan lukien huippu-urheilun, arvostuksen nostamiseksi. Olemme verrokkimaitamme jäljessä niin julkisen kuin erityisesti yksityisen rahoituksen tasossa. Kokonaisuudessaan valtion liikuntabudjetti on ollut viimeiset kymmenen vuotta noin 160 miljoonaa euroa, ja nykyinen hallitus on leikkaamassa siitä lähes kolmanneksen vuoteen 2026 mennessä.
Me perheet eli kotitaloudet olemme toki liikunnan ja urheilun suurin rahoittaja 1,2 miljardilla eurolla, jonka lisäksi kunnat satsaavat liikuntaan ja urheiluun lähes miljardi euroa vuosittain. Siksi myös perheiden ja kuntien taloustilanteilla on valtava vaikutus suomalaisten liikkumiseen. Puoli miljoonaa suomalaista tekee vapaaehtoistyötä urheilun parissa. Tuon vapaaehtoistyön arvo yhteiskunnalle on 700 miljoonaa euroa vuosittain. Panostukset suomalaisten liikuntaan ja urheiluun on nähtävä myös investointeina kokonaisturvallisuuteen. Toimintakykyinen kansa on maanpuolustuksemme ja turvallisuutemme tae.
Ja palatakseni vielä Pariisin olympialaisten tunnelmiin. Suomalaisten mitalittomuus oli toki kaikille pettymys ja herätys, että näin emme voi jatkaa. Haluamme olla parempia ja löydämme siihen kyllä keinot. Arvostamme myös Puolustusvoimien tärkeää roolia esimerkiksi huippu-urheilijoiden valmentautumisen mahdollistajana liikunta-aliupseereina.
Mitalikeskustelun varjoon on toistaiseksi jäänyt mielestäni tärkeä kansainvälispoliittinen ja turvallisuuteen liittyvä näkökulma. Kisat olivat Ranskan, olympialiikkeen ja länsimaiden voitto. Ennakkopelot terrorismista ja kisojen aikana tehdyt kyberiskut eivät onnistuneet pilaamaan kisoja tai niiden tunnelmaa, joka oli riemukas, kansoja yhdistävä ja valtaisan hieno elämys puolelle maapallon väestöstä. Luitte oikein: yli puolet maailman ihmisistä seurasi Pariisin olympialaisia TV- ja medialähetysten kautta, vajaa 10 miljoonaa ihmistä paikan päällä ja suomalaisistakin 4,3 miljoonaa TV:n kautta. Mikä muu asia yhdistää maailman ihmisiä samalla tavalla tässä ajassamme kuin urheilu? Urheilu on valtava voimavara kokonaisturvallisuudellemme.
Kirjoittaja
Taina Susiluoto on Olympiakomitean toimitusjohtaja ja toimii useissa elinkeinoelämän ja kansalaisjärjestöjen luottamustehtävissä. Susiluodolla on kymmenen vuoden tausta puolustusministeriössä ja hän kuuluu Maanpuolustuksen kannatussäätiön hallitukseen. Aiemmin urallaan hän on toiminut myös kansainvälisissä turvallisuuspoliittisissa järjestöissä sekä yhteiskuntien kriisi- ja jälleenrakennustehtävissä. Susiluoto on suorittanut 181. maanpuolustuskurssin.
