Afganistanin perintöä ja Helsingin henkeä

Suurlähettiläspäiviä vietettiin jälleen uuden kriisin merkeissä. Pitkin kevättä ja kesää tapahtunut Yhdysvaltain vetäytyminen Afganistanista kulminoitui elokuussa lopulta siihen, että Taliban-liike sai lähestulkoon ilman vastarintaa haltuunsa ison osan maasta. Oletettavasti monet ennakkoon laaditut suurlähettiläspäivien puheet kirjoitettiin nopeasti uudelleen kehittynyt tilanne huomioiden.

Afganistanin hallinnon nopea kaatuminen Talibanin edessä yllätti niin toimijat kuin tarkkailijatkin. Päällimmäisimpien tunteiden joukkoon ovat lukeutuneet pettymys ja turhautuminen. Näitä ovat seuranneet kysymykset Afganistanin tukemisen epäonnistumisesta: mitä vuosikymmenten toiminnalla lopulta saavutettiin?

Erityisesti ulkoministeri Pekka Haavisto ja pääministeri Sanna Marin painottivat puheenvuoroissaan ihmisoikeuksien ja tasa-arvon merkitystä sekä sitä, ettei humanitaarinen työ Afganistanissa ole mennyt kaikesta huolimatta hukkaan. Ei ole syytä epäillä, etteikö Suomenkin panoksella yhteiskunnan kehittämiseksi olisi ollut positiivista vaikutusta monien afgaanien elämään. Samaan aikaan niin suomalaiset kuin useat kansainväliset lähteet ovat kertoneet kehitysyhteistyön ja rauhanturvaamisen vaikeuksista Afganistanissa.

Lännen koalitio joutui lopulta todistamaan, miten vaikeasti kannettu vesi pysyy kaivossa. Ääneen tämän totesi Yhdysvaltain presidentti Biden, joka sysäsi vastuun maan luhistumisesta Talibanin edessä Afganistanin johdolle. Arvio oli monien mielestä karu ja syyttävät sormet vetäytymisen epäonnistumisesta kohdistuivatkin nopeasti Yhdysvaltojen suuntaan.

Vaikka suurlähettiläspäivien puheissa lueteltiin suuri määrä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteita, jo Afganistanin kriisi itsessään kuvastaa kansainvälisen politiikan ja sitä kautta Suomen ulkopolitiikan kannalta tärkeimpiä kehityskulkuja. Tapahtumat tarjoavat etenkin kolme keskeistä oppituntia.

Ensinnäkin Afganistanin operaation lopputulos pakottaa lännen arvioimaan sen kykyä erilaisten humanitääristen ja kriisinhallinnan interventioiden toteuttamiseen jatkossa. Tähän viittasi myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö puheessaan todetessaan, miten Afganistanissa romahti enemmän kuin pelkkä Kabulin hallinto. Niinistön esittämät kysymykset siitä, mikä on lännen kyky edistää arvojaan maailmanlaajuisesti ja onko siihen vielä tahtotilaa, ovat perustavanlaatuisia.

Presidentti Sauli Niinistö puhui suurlähettiläskokoukselle 24. elokuuta 2021.
Kuva: Kimmo Räisänen / ulkoministeriö.

Olennaista on, nouseeko poliittinen kynnys lännessä interventioille jatkossa korkeammaksi. Mikäli näin on, pelitila autoritaarisille hallinnoille saattaa kasvaa. Samaan aikaan maailman maista noin neljännes on moniongelmaisia, joilla tarkoitetaan kasaantuneita haasteita köyhyyden, terveysongelmien, ihmisoikeuksien, korruption ja valtionhallinnon haurauden osalta. Kun tähän lisätään ilmastonmuutoksen kielteiset vaikutukset moniongelmaisille maille sekä orastava väestönkasvu esimerkiksi monissa kehittyvissä maissa, epävakauden merkit ovat ilmassa. Vielä on liian aikaista arvioida, mikä on Afganistanin kohtalo tai sitä, valuivatko kuluneet 20 vuotta hukkaan. On kuitenkin kiistatonta, että lännen arvovalta koki Afganistanin myötä kolauksen.

Humanitaaristen interventioiden, kehitysyhteistyön ja kriisinhallintaoperaatioiden tarve ei kuitenkaan ole vähenemässä ja varsinkin Euroopan lähialueiden kriisiytyminen on olennainen kehityskulku, josta päästään Afganistanin kriisin toiseen opetukseen.

Bidenin päätös vetää Yhdysvaltain joukot pois Afganistanista ja siitä seurannut nopea Kabulin luhistuminen sai aikaan kritiikkivyöryn Euroopassa. On totta, että se tapa, jolla vetäytyminen toteutettiin ei ansaitse tyylipisteitä. Yhdysvaltojen vetäytyminen Afganistanista oli kuitenkin odotettavaa ja johdonmukaista. Vetäytymisestä puhuivat sekä Obaman että Trumpin hallinnot, mutta lopullisen päätöksen teki Joe Biden, joka jo vaalikampanjassaan lupautui päättämään ”Yhdysvaltojen ikuisuussodat”. Lisäksi seurausten vastuun kaataminen yksipuolisesti Yhdysvaltojen niskaan on kohtuutonta, josta Saksan puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer myös hiljattain huomautti. Karrenbauerin mukaan eurooppalaisten on turha osoitella Yhdysvaltojen suuntaan, mikäli niillä ei ollut selkeää omaa halua sitoutua Afganistanin vakauteen ja hyvinvointiin.

Yhdysvaltain vetäytyminen Afganistanista vahvistaakin kehitystä, jossa Euroopan lähialueiden epävakauden seurausten hoitaminen on jäämässä yhä selkeämmin EU-maiden hartioille. Puheessaan presidentti Niinistö kyseli EU:n näkymättömyyden perään. Afganistanin osalta EU on sivuosassa, mutta jatkossa unioni joutuu sopeutumaan siihen, että Yhdysvallat ohjaa resurssejaan pois Lähi-idän ja Afrikan suunnalta. Tämä tarkoittaa, että Euroopassa on jatkossakin syytä käydä keskustelua sen roolista maailmassa ja etenkin EU:n strategisen autonomian sisällöstä.

Kolmas Afganistanin opetus koskee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Vaikka kylmän sodan jälkeen Suomi ei enää olekaan ”kriisinhallinnan suurvalta”, osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan ja rauhanturvaamiseen on ollut keskeinen osa sen ulkopolitiikkaan tänä päivänäkin. Suomessakin onkin syytä käydä kansallista keskustelua sen osalta, mitkä sen kriisinhallinnan tavoitteet jatkossa ovat. Kun Suomea on kaavailtu osallistumaan esimerkiksi Sahelin kriisinhallintaan, Afganistanin kokemukset varmasti tuovat uusia kierroksia keskusteluun uusien vaativien operaatioiden aloittamisesta ja kriisinhallinnan painopisteistä.

Afganistanin ohella kenties merkittävin aihe suurlähettiläspäivillä oli aloite Helsingin hengen palauttamisesta, jonka rinnalle presidentti Niinistö kaavaili uutena ajatuksena myös Suomen Etyj-puheenjohtajuutta Ety-kokouksen juhlavuonna 2025. Kyseessä on presidentin aiemmin esittämä ajatus huippukokouksesta Helsingissä Ety-kokouksen hengessä, jossa käsiteltäisiin seuraavan puolivuosisadan haasteita yhdessä.

Suurvaltojen keskusteluyhteyden tervehdyttäminen sopisi luonnollisesti Suomen ulkopolitiikan tavoitteisiin. Pienille kansainvälisille toimijoille, kuten Suomelle, on etu, jos suurvaltojen keskinäiset suhteet ovat edes jokseenkin ennakoitavissa tai johdonmukaisia. Lähestyvä juhlavuosi eittämättä tarjoaisi mahdollisuuden muistuttaa Helsingin hengen perinnöstä. Etykin pohjalle rakentunut Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (Etyj) jäsenmaineen odottaa joka tapauksessa Suomelta – Ety-järjestelmän keskeiseltä arkkitehdiltä – panosta juhlavuoden tapahtumissa.

Etyj-puheenjohtajuus sekä Helsingin huippukokous vaatisivat joka tapauksessa ympärilleen poliittisen prosessin, jonka päämäärä palvelee kaikkien jäsenmaiden etua. Kansainvälisten jännitteiden keskellä voi kuitenkin olla haastavaa löytää ideaa, joka yhdistäisi valtiot ”Vancouverista Vladivostokiin”. Presidentti Niinistö on joka tapauksessa toistuvasti ylläpitänyt aloitettaan esillä eri yhteyksissä, kuten taustakeskusteluissaan Venäjän, Kiinan, Yhdysvaltain ja Saksan poliittisen johdon kanssa, taannoisessa Foreign Policy -julkaisussaan sekä nyt suurlähettiläspäivillä. Niinistö esittikin toiveensa suurlähettiläille hankkeen edistämisestä heidän asemamaissaan.

Toistaiseksi vaikuttaisi siltä, että vastaanotto Helsingin hengen kokouksesta on saanut varovaisen, mutta kohteliaan ja myönteisen vastaanoton ulkomailla. Kenties aloite on nytkähtänyt eteenpäin, sillä siitä puhutaan eri alustoilla. Viime kädessä on kuitenkin selvää, että kokouksen kohtalo riippuu siitä, kuinka halukkaita isot toimijat ovat käymään keskustelua. Onnistuessaan kokous olisi valtava ja kokonaisvaltainen panostus niin Suomen ulkopolitiikan kuin suomalaisen diplomatian osalta. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, ja valmistelut olisi syytä aloittaa pikimmiten.

 

Kirjoittaja

Henri Vanhanen on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa. Vanhanen on erikoistunut Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä Euroopan ja Yhdysvaltain turvallisuuskysymyksiin.

 
Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Lisää artikkeleita:

Eurooppalaisen demokratian haasteet

Eurooppalaisen demokratian todelliset haasteet eivät kuitenkaan ole viime vuosina olleet niinkään institutionaalisia vaan pikemminkin poliittisia – koko liberaalin demokratiamme perusteita haastava poliittisen populismin nousu.

Lue artikkeli »
Kiinan kommunistisen puolueen 19. puoluekokous keräsi 2 280 puolueen riveistä valittua edustajaa maan tärkeimpään poliittiseen tapahtumaan. Kuva: Lehtikuva / AFP

Kiina – suurvallan paluu

Viime syksyn 19. puoluekokouksessa Kiinan johtaja Xi Jinping ilmoitti vuoteen 2050 ulottuvasta strategiasta, jonka päämääränä on nostaa Kiina maailman suurvaltojen joukkoon.

Lue artikkeli »