Edustuksellisten demokratioiden päätöksenteon aikajänne on lyhyt. Katse on aina seuraavissa vaaleissa, mikä tekee pitkän aikavälin suunnittelusta vaikeaa ja estää näkemästä pinnan alla kytevien olevien ongelmien kärjistymistä. Tämä on yksi syy sille, miksi demokratiat ajautuvat tasaisin väliajoin kriiseihin.
Politiikan tutkija David Runciman on todennut 1900-luvun ja 2000-luvun alun demokratian kriisejä tarkastelevassa kirjassaan Confidence Trap, että demokratiat ovat hyviä toipumaan kriiseistä mutta huonoja välttämään niitä. Tästä seuraa vaarallinen omahyväisyyden tunne. Seuraavatkin kriisit voidaan selättää, koska kriiseistä on rämmitty läpi ennenkin.
Viimeisin kirjassa käsitellyistä kriiseistä on vuonna 2008 alkanut finanssikriisi, jonka jäljet näkyvät yhä vahvasti eurooppalaisissa demokratioissa. Erityisen pettyneitä demokratian toimivuuteen näyttäisivät olevan nuoret. Varsinkin Välimeren maissa finanssikriisi ja sitä seurannut talouden taantuma nosti nuorisotyöttömyyden hurjiin lukemiin ja heikensi tulevaisuuden näkymiä, eikä luottamus ole palautunut ennalleen.
Suomessa finanssikriisiä seurannutta eurooppalaisen demokratian kriisiytymistä seurattiin alkuun turvallisen välimatkan päästä – ihan kuin se ei koskettaisi meitä ollenkaan. Tilannekuva muuttui viimeistään vuonna 2011, kun perussuomalaiset ottivat historiallisen vaalivoiton eduskuntavaaleissa. Opittiin, ettei Suomi sittenkään ole politiikkaa heiluttavien kansainvälisten trendien, kuten populismin nousun, ulottumattomissa.
Tuon kansallisen heräämisen opit on sittemmin lakaistu maton alle. Se on ymmärrettävää, koska kansainvälisissä medioissa Suomi kuvataan kerta kerran jälkeen sananvapauden, medialukutaidon, onnellisuuden ja tasa-arvon mallimaana. Pohjoismaista demokratian malliamme ihaillaan ja sen menestysresepti halutaan kopioida muualle. Demokratiamme voi ”liian hyvin”, jotta laajamittaiseen demokratian uudistamiseen olisi kannusteita.
Osallistuminen eriytyy
Menestystarinaan ei kuitenkaan kannattaisi rakastua liiaksi, koska se ei ole koko kuva Suomen demokratian tilasta. Keväällä 2021 julkaistu OECD:n toteuttama luottamusraportti paljasti, että suomalaisten luottamus omiin vaikutusmahdollisuuksiin on erittäin alhainen. OECD-raportissa havainto nimettiin suomalaisen osallistumisen paradoksiksi, koska yleensä korkea luottamus instituutioihin ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin ovat tiiviisti toisiinsa kytköksissä. Näin ei kuitenkaan ole Suomessa.
Monet muutkin osallistumisen mittarit näyttävät huolestuttavilta. Kansallisten vaalitutkimusten mukaan suomalaiset jakautuvat yhä selvemmin yhtäältä aktiivisiin ja osallistuviin sekä toisaalta politiikasta ja puolueista vieraantuneisiin ja syrjäytyviin. Koulutus, tulotaso, ammattiasema ja kotitausta selittävät voimakkaasti esimerkiksi äänestysintoa ja muuta yhteiskunnallista osallistumista. Eriytymiskehitys näkyy entistä selvemmin nuorten keskuudessa. Esimerkiksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa korkeakoulutettujen 25–34-vuotiaiden äänestysprosentti oli 79 prosenttia, peruskoulun suorittaneiden vain 31 prosenttia.
Osallistumisen rapautuminen ei ole kuitenkaan pelkästään sosioekonominen kysymys, vaan koskettaa koko yhteiskuntaamme. Kevään 2021 kuntavaalien äänestysprosentti, 55, oli alhaisin 70 vuoteen. Palo-tutkimushankkeen selvityksen mukaan vain noin neljännes suomalaisista luottaa oman kuntansa päättäjiin ja alle viidennes kokee, että kuntalaisten mielipiteitä kuunnellaan kunnallisessa päätöksenteossa.
Vaikeuksissa ovat myös puolueet, joita on totuttu pitämään edustuksellisen järjestelmän yhtenä tärkeimmistä pilareista. OECD:n luottamusarviossa puolueet olivat selvästi vähiten luotetuin instituutio Suomessa. Sitran vuonna 2020 teettämän laajan kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista kokee, että puolueet ovat etääntyneet kansalaisista ja heidän tarpeistaan ja että puolueiden toimintatavat ovat vanhakantaisia.
Kiiltokuvamaisten maaraporttien sijaan päätöksentekijöittemme kannattaisi pysähtyä edellä kuvattujen lukujen ääreen. Niiden perusviesti on yksinkertainen. Yhä useampi suomalainen kokee, ettei edustuksellinen järjestelmä nykymuodossaan välitä heidän näkemyksiään ja huolenaiheitaan riittävällä tavalla päätöksentekoon ja sen valmisteluun. Ongelmiin kannattaa puuttua ennen kuin ne kärjistyvät pahemmaksi järjestelmätason kriisiksi.
Kuva: Hanne Salonen / eduskunta
Kohti avointa demokratiaa
Demokraattisen osallistumisen rapautuminen ei ole vain Suomea koskeva ilmiö, vaan sen kanssa painivat useimmat edustukselliset demokratiat. Äänestysaktiivisuus laskee ja ääriliikkeiden suosio kasvaa.
Haasteisiin vastatakseen monet maat ovat pyrkineet kehittämään uusia suoran ja osallistavan demokratian muotoja, joiden on nähty tarjoavan ainakin osaratkaisuja osallistumisen ongelmiin. Suomessakin edustuksellisen järjestelmän rinnalle on luotu uusia osallistumisen muotoja, kuten kansalaisaloite ja osallistuva budjetointi.
Kansainvälisesti eniten huomiota ovat saaneet erilaiset deliberatiivisen eli puntaroivan demokratian muodot. Puntaroivan demokratian tunnetuimpia muotoja on kansalaispaneelit ja kansalaiskokoukset. Niissä satunnaisotannalla valittu kansalaisten joukko muodostaa mielipiteen jostain keskeisestä poliittisesta kysymyksestä pienryhmäkeskustelujen, asiantuntijakuulemisten ja puolueettoman tiedon pohjalta. Lopputuloksena syntyy esimerkiksi toimintasuositus tai julkilausuma, mikä saatetaan päätöksentekijöiden ja laajemman äänestäjäkunnan tietoon.
Kansalaisraateja ja kansalaiskokouksia on hyödynnetty muun muassa vahvasti polarisoivien arvokysymysten ja ylisukupolvisten teemojen käsittelyyn. Yksi tunnetuimmista tapauksista on Irlannin aborttilainsäädännön uudistaminen, missä kansalaispaneeleita hyödynnettiin menestyksekkäästi mielipiteiden liennytykseen ja syntyneen pattitilanteen purkamiseen. Britanniassa ja Ranskassa taas on hiljattain järjestetty suuren mittaluokan kansalaiskokoukset, joissa kansalaisia on kutsuttu etsimään yhteistä säveltä ja löytämään ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että puntaroivilla kansalaiskeskusteluilla on pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia osallistujiin. Ne lisäävät kiinnostusta julkisia keskusteluja kohtaan, kehittävät kansalaistaitoja ja ehkäisevät polarisaatiota. Päätöksentekijöille ne taas tarjoavat mielipidetiedusteluja ja kyselytutkimuksia syvempää ymmärrystä päätöksenteon tueksi ja luovat liikkumatilaa vaikeiden päätösten tekemiseen.
Haasteena on se, että yksittäiset kansalaispaneelit ja -kokoukset tavoittavat kerrallaan vain muutamasta kymmenestä muutamaan sataan kansalaista. Niiden laajempi vaikutus on pitkälti riippuvainen tiedotusvälineiden huomiosta. Eräät politiikan tutkijat ovatkin todenneet, että puntaroivien keskustelujen juurtuminen demokratioita läpileikkaavaksi normiksi edellyttää kansalaispaneeleiden määrän merkittävää kasvattamista. Toisaalta ammattimaisen politiikan vastakohdan ei tarvitse olla kaikkien osallistuminen kaiken aikaa, vaan työnjakoa voidaan harjoittaa myös kansalaisosallistumisessa. Tärkeintä on, että mahdollisuus osallistua on avoin kaikille ja osallistujajoukon moninaisuudesta pidetään huolta.
Muutamat esimerkit maailmalta osoittavat, että liikettä tähän suuntaan on jo olemassa. Belgian saksankieliseen osavaltion parlamentin yhteyteen perustettiin vuonna 2019 pysyvä kansalaisvaltuusto, jonka toimikausi on puolitoista vuotta kerrallaan. Valtuuston yhteensä 24 jäsenestä 18 valitaan satunnaisotannalla äänestysikäisten kansalaisten joukosta. Loput kuusi valitaan parlamentin jäsenistä. Valtuustolla on valta määrittää aiheet kolmelle toimikautensa aikana järjestettävälle kansalaiskokoukselle. Lisäksi valtuustolla on mandaatti seurata kansalaiskokousten laatimien suositusten etenemistä sekä parlamenttikäsittelyiden että kansalaisille annettujen vastausten osalta. Vastaavalla tavalla muodostettu puntaroiva komitea on luotu pysyvänä järjestelynä myös Brysselin alueparlamenttiin.
Kuva: European unioni 2021 / Euroopan parlamentti / Brigitte Hase
Riittääkö Suomessa rohkeutta kokeilla uutta?
Tammikuussa 2022 järjestettävien aluevaalien yhteydessä Suomeen perustetaan 21 hyvinvointialuetta ja sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät pois perustuslain takaaman kuntien itsehallinnon alaisuudesta. Kyseessä on merkittävä rahan ja vallan siirto uudelle hallinnon tasolle. Uudet aluevaltuustot päättävät palveluiden järjestämisestä yli 20 miljardin euron edestä. Uudistusta on syystä kuvattu Suomen itsenäisyyden ajan suurimmaksi hallinnon uudistukseksi.
Kokemukset ovat osoittaneet, että uusien kansalaisosallistumisen muotojen istuttaminen olemassa oleviin rakenteisiin on erittäin haastavaa. Hyvinvointialueilla rakenteet ovat vasta muotoutumassa, mikä tarjoaa Suomen mittakaavassa historiallisen uudistamisen mahdollisuuden. Kiireellä valmistellussa uudistuksessa demokratia- ja osallisuuskysymykset uhkaavat kuitenkin jäädä prioriteettilistalla muiden ”tärkeämpien” asioiden jalkoihin.
Hyvinvointialuelaissa todetaan, että osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti samoilla keinoilla kuin kunnissakin. Laki ei kuitenkaan määritä toimeenpanoa eikä sitä, miten kansalaisosallistuminen pitäisi rakenteiden puolesta järjestää. Keskeisintä olisi, että uudet rakenteet luotaisiin alusta alkaen avoimiksi ja vastaanottavaisiksi uusille osallistumisen muodoille. Uudessa rakenteessa toimimisen tulisi olla mielekästä ja vaikuttavaa niin viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden kuin asukkaiden näkökulmasta.
Alusta alkaen avoimiksi ja läpinäkyviksi luodut rakenteet mahdollistaisivat kansainvälisessäkin mittakaavassa kiinnostavien kokeilujen tekemisen ja kansalaisosallistumisen tiiviimmän kytkemisen päätöksentekoon. Toivottavasti tätä ainutkertaista tilaisuutta ei jätetä hyödyntämättä.
Enemmän demokratiaa
Suomen sotien jälkeinen menestystarina on perustunut ihmisten luottamukseen toisiinsa ja yhteiskunnan instituutioihin. Paras tapa ylläpitää luottamusta ja tulevaisuuden uskoa sekä käsitellä monimutkaistuvan maailman aiheuttamia jännitteitä on laaja ja tasavertainen kansalaisten osallistuminen yhteiskunnan kehittämiseen.
Vaikka Suomen lainsäädäntö takaa varsin laajat kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet, se nähdään usein johtamisen näkökulmasta päätöksentekoa haittaavana ja hidastavana tekijänä. Usein päättäjät eivät koe kansalaisten tuovan lisäarvoa jo valmiiksi monimutkaisiin prosesseihin.
Tämä on vahvassa ristiriidassa kansainvälisten tutkimusten ja kokeilutulosten kanssa. Erimuotoiset puntaroivan demokratian kokeilut, kuten kansalaispaneelit ja -kokoukset kertovat siitä, että osallistaminen lisää kiinnostusta julkista keskustelua ja yhteistä päätöksentekoa kohtaan helpottaen myös päätösten toimeenpanoa. Uudet osallistumisen tavat auttavat osaltaan ehkäisemään myös polarisaatiota ja disinformaation vaikutuksia.
Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman projektien tavoitteena on edistää uusia osallistumisen muotoja ja demokratiainnovaatioita, jotta ihmisten luottamus omin vaikutusmahdollisuuksin vahvistuisi ja edustuksellisen demokratian legitimiteetti säilyisi.
Toimivan demokratian perustuksiin kuuluu myös avoimesti toimiva hallinto ja päätöksenteko, missä kansalaisilla ja kansalaisjärjestöillä on mahdollisuus seurata ja oikea-aikaisesti vaikuttaa esimerkiksi lainsäädäntötyöhön. Samanaikaisesti kansalaisilla ja medialla tulisi olla laaja pääsy julkisiin tietoihin ja asiakirjoihin.
Sitran demokratiatyö keskittyy myös siihen, miten verkostomaiset toimintatavat ja algoritmi- ja datapohjaisen toiminnan ja vaikuttamisen keinot voidaan valjastaa demokratian, osallisuuden ja yhteistoiminnan tueksi. Demokraattisten yhteiskuntien on tärkeää ymmärtää, miten digitaalinen murros ja uudet viestintäteknologiat muokkaavat valta-asetelmia ja instituutioita sekä, millä keinoilla digitaalisesta murroksesta tehdään yhteensopiva avoimuuteen ja luottamukseen pohjautuvien yhteiskuntien kanssa.
Ansaitakseen oikeutuksensa demokratian tulee kehittyä, jos yhteiskuntien ja ihmisten toiminta muuttuu samaan aikaan radikaalisti. Kansanvallan rakenteet ja toimintatavat eivät saa jäädä ympäröivän maailman kehityksestä jälkeen.
Lisää tietoa Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman projekteista, hankkeista ja kokeiluista verkkosivuiltamme Sitra.fi
Kirjoittajat
Veera Heinonen, VTM, on Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman johtaja. Sitran tavoitteena on, että suomalainen demokratia lujittuu ja kehittyy. Veera Heinonen on koko työuransa ollut tavalla tai toisella kytkeytyneenä elinvoimaisen demokratian edistämiseen ensin toimittajana ja kirjeenvaihtajana, myöhemmin virkamiehenä ja sittemmin ulkoministeriön viestintäjohtajana ja tasavallan presidentti Niinistön viestintäpäällikkönä. Heinonen on suorittanut 212. maanpuolustuskurssin.
Hannu-Pekka Ikäheimo, YTT, on Uudet vaikuttamisen tavat -projektin johtaja Sitran demokratia- ja osallisuus teemalla. Väitöskirjassaan Ikäheimo tutki suomalaista EU-journalismia. Hän on myös yksi Totuuden jälkeen: miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana -tietokirjan kirjoittajista.
