Eva Dou: House of Huawei. Inside the secret world of China’s most powerful company. Abacus Books 2025.
Verkkoteknologiaa ja kuluttajatuotteita valmistava Huawei lukeutuu Kiinan vahvimpiin globaaleihin yrityksiin. Viime vuonna se ylsi yli 200 miljardin dollarin liikevaihtoon. Huawei, jonka nimi viittaa “Kiinan suuruuteen” tai “kiinalaiseen toimintaan”, on samalla myös suurvaltain teknologiakilpailun keskiössä. Yhdysvallat kielsi Huawein ja toisen kiinalaisyhtiö ZTE:n laitteiden pääsyn tietoverkkoihinsa Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella. Euroopassa Huawein teknologian osuus on edelleen merkittävä.
Amerikkalaisen The Washington Postin teknologiatoimittaja Eva Dou pyrkii paljon huomiota saaneessa House of Huawei -kirjassaan esittämään yrityksen koko tarinan esivaiheita myöten. Hän koettaa hakea vastausta niihin arvoituksiin, jotka ovat seuranneet Huaweita alusta saakka. Mikä pohjimmiltaan on Huawein suhde Kiinan valtioon? Kuka yrityksen todellisuudessa omistaa ja miten sitä hallitaan? Onko sen teknologia riski?
Huawein lähtökohdat olivat perustamisvaiheessa vuonna 1987 vaatimattomat. Myöhemmin legendaksi noussut insinööri Ren Zhengfei loi yrityksen vasta markkinataloutta kokeilevassa Kiinassa. Huawein ensimmäinen oma tuote oli alkeellinen puhelinvaihde. Takamatka globaaleita markkinoita hallinneisiin läntisiin telekommunikaation jättiläisiin oli tuolloin valtava.
Doun mukaan Huawei alkoi kuitenkin 90-luvulla nousta myös Kiinan poliittisen johdon näköpiiriin. Perustaja Ren totesi yrityksessä vierailleelle Kiinan ykkösmiehelle, puoluejohtaja Jiang Zeminille, että “maa ilman omia digitaalisia puhelinvaihteita on kuin maa ilman omaa armeijaa”. Lisäksi Ren katsoi, että näitä puhelinjärjestelmiä ohjaavien ohjelmistojen tulisi olla Kiinan hallinnon kontrollissa. Asevoimien rakennusorganisaatiossa aikaisemmin palvelleen Renin näkökulma yhtiön toimintaan oli alusta alkaen selkeän kansallinen ja strateginen.
2000-luvulle tultaessa Kiinan johto alkoi ajaa kiinalaisen matkapuhelinverkkoteknologian luomista. Se halusi Huawein satsaavan tähän kehitystyöhön. Yritys alkoi toden teolla murtautua myös kansainvälisille markkinoille. Kirjassa tuodaan esille, miten Huawei hyödynsi pakotteiden ja rajoitusten kohteina olevien maiden markkinoita skaalautumiseen. Dou kuvaa myös skandaaleita, joissa Huawein katsottiin laittomasti kopioineen läntisten valmistajien tuotteita koodivirheineen päivineen. Tästä huolimatta Huawei pystyi 2000-luvun myötä kaupalliseen läpimurtoon myös läntisillä markkinoilla.
Yhdysvalloissa Huaweita koskevat huolet alkoivat kuitenkin itää samaan aikaan. Huawein toiminta Saddam Husseinin johtamassa Irakissa alkoi nostattaa kritiikkiä. Kriittisten komponenttien myyntiä kiinalaisyritykselle alettiin kyseenalaistaa. Doun lainaamien lähteiden mukaan Irak-skandaali olikin käännekohta Washingtonin suhtautumisessa yritykseen.
Yhdysvaltain näkemys Huaweista jyrkentyi edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan raportin myötä vuonna 2012. Valiokunta piti Huaweita ja ZTE:tä uhkina kansalliselle turvallisuudelle, sillä näiden riippumattomuutta Kiinan valtiota pidettiin kyseenalaisena. Niiden verkkoteknologian katsottiin mahdollistavan tehokkaan vakoilun ja kyberhyökkäykset Yhdysvaltain kriittiseen infrastruktuuriin. Valiokunta esittikin molempien kiinalaisyritysten poissulkemista sensitiivisistä viranomaisverkoista ja suositteli, etteivät yksityiset amerikkalaisyrityksetkään enää ostaisi niiden laitteita.
Lopullinen ratkaisu seurasi vuonna 2018, jolloin Trumpin hallinto kielsi kiinalaisteknologian Yhdysvaltain verkoissa. Päätös käynnisti myös Yhdysvaltain pitkäaikaisen toiminnan Huawein ja ZTE:n poistamiseksi erityisesti liittolaismaiden verkoista. Ensimmäinen täyskieltoon päätynyt maa oli Australia. Dou kuvaa, miten Iso-Britannia pyrki välttämään kovia päätöksiä, minkä seurauksena Yhdysvallat uhkasi sitä jopa tiedusteluyhteistyön keskeyttämisellä. Yhdysvallat itse alkoi rahoittaa kiinalaisteknologian poistamista niistä amerikkalaisverkoista, joihin sitä oli ehditty jo myydä. Demokraattinen Bidenin hallinto puolestaan jatkoi tiukkaa linjaa ja alkoi soveltaa Huaweihin myös tiukkoja teknologian vientirajoituksia.
Doun kirja on lähinnä Huawein kasvutarinan journalistinen kuvaus. Renin perheen historia ja yksittäiset draamat saavat siinä paljon tilaa ja myös sankaritarinan loistetta. Mikään kunnon yrityshistoria House of Huawei ei ole. Se ei esimerkiksi sisällä Huawein taloudellisten tunnuslukujen ja markkinaosuuksien kasvun analyysia.
Dou ei myöskään ota yksiselitteistä kantaa Huawein toimintaan jo vuosien ajan kohdistuneisiin epäilyihin, kuten Kiinan verkkovakoilun mahdollistamiseen ja kykyyn tarvittaessa sulkea kohdemaan verkko. Yritystä on syytetty niin tekijänoikeuksien kuin pakotteiden rikkomisesta. Sen on nähty myös mahdollistaneen ihmisoikeusloukkauksia valvontateknologiabisneksensä kautta. Dou esittelee näitä keskusteluita, mutta välttelee johtopäätöksiä. Myös suhde Kiinan valtioon jää kirjassa lopulta avoimeksi ja lähinnä viitteelliseksi.
Teknologia-anniltaan Doun kirja on melko köykäinen. Se olisi hyötynyt alan keskeisten teknologioiden selkeäsanaisesta esittelystä. Normilukija kun ei juuri hahmota vaikkapa mobiiliverkkojen ja optisten verkkojen toimintaperiaatteita tai eroja. Myös riskien punninta vakavamman teknologisen arvioinnin kautta olisi antanut kirjalle tarpeellista syvyyttä. Niin ikään Huawein kehityksen tiiviimpi liittäminen poliittiseen kontekstiinsa eli Kiinan talous- ja teollisuuspolitiikan yhteyteen olisi sekin ollut perusteltua. Huawein nousuun ja vastareaktioihin liittyvät suurvaltakilpailun strategiset näkymät ovat nekin ohuen käsittelyn varassa.
Huawein nousun merkityksen voi hahmottaa paremmin, kun huomioidaan, että vielä 90-luvun lopulla alan kaksi suurinta yritystä olivat amerikkalaisia. Yhdysvaltain oikeusministeriö oli kuitenkin pitkään pyrkinyt pilkkomaan hallinnon mielestä liian vahvoiksi kasvaneita teleyhtiöitä. Aikanaan siinä myös onnistuttiin. Lopulta jäljelle jääneet yritykset epäonnistuivat. Jättiyhtiö Lucent sulautui ensin ranskalaiseen Alcateliin ja sitten Nokiaan. Toinen, Nortel, meni konkurssiin.
Doun tutkimuslähteisiin lukeutuvan Robert D. Atkinsonin mukaan alamäen tärkeimpänä syynä oli se, ettei Yhdysvalloilla ollut strategista teollisuuspolitiikkaa. Hallinto katsoi verkkoteknologiaa kapeammin vain kuluttajan ja kilpailulainsäädännön näkökulmasta ja pakotti yritykset pilkkoutumaan pienemmiksi. Kiinalta strategista politiikkaa sen sijaan löytyi ja se tuki Huawein globaalia kasvua alusta saakka.
Vaikka Eva Doun kirja jää monelta osin pehmeäksi ja vajaaksi, avaa se kuitenkin teknologiakilpailun keskeistä ulottuvuutta laajemmalle lukijakunnalle. Verkkoteknologia on digitalisoituneen elämänmuotomme välttämätön edellytys ja käynnissä oleva tekoälyn kehitysaalto eli supersykli vain korostaa verkkojen merkitystä. Kyse ei ole vain datakeskuksista ja hurjasta energian tarpeesta, vaan myös verkkojen kyvystä siirtää valtavasti dataa. Tekoälymaailmassa verkkoturvallisuuden ja luottamuksen merkitys vääjäämättä kasvaa.
Kirjoittaja
Mikko Hautala on Nokian geopolitiikan ja yhteiskuntasuhteiden johtaja. Tätä ennen hän toimi ulkoministeriön palveluksessa ja suurlähettiläänä Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Hautala on suorittanut 207. maanpuolustuskurssin vuonna 2013.
