Geoekonomisen kilpailun seuraukset Suomelle

Kylmän sodan jälkeistä eurooppalaista turvallisuusajattelua ohjasivat ajatukset globaaleista taloudellisista keskinäisriippuvuuksista ja niiden turvallisuusyhteistyötä vahvistavista vaikutuksista. Globalisaation seurauksena oli syntynyt keskinäisriippuvuuden ja yhteisten taloudellisten intressien kehystämä turvallisuusympäristö, jonka puitteissa kynnys voimapolitiikkaan oli käynyt korkeaksi.

Myös Suomi on luottanut monenkeskisen hallinnan toimivuuteen ja yhteistyöhön perustuvaan turvallisuuteen, jonka takeena on ennen kaikkea toiminut liberaali sääntöperustainen maailmanjärjestys. Pienenä, maantieteellisesti verrattain eristäytyneenä maana Suomen on nähty olevan kriittisesti riippuvainen luotettavista kansainvälisistä yhteyksistä ja avoimesta globaalista verkostotaloudesta. Suomi onkin pyrkinyt aktiivisesti kytkeytymään globaaleihin arvo- ja tuotantoketjuihin ja muihin globaaleihin tavara-, resurssi-, raha- ja datavirtoihin.

Viime vuodet ovat kuitenkin ravisuttaneet Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ajattelun perusteita. Valtapolitiikka on taas vallannut alaa ja globaalin keskinäisriippuvuuden on nähty tuottavan hyötyjen lisäksi myös riskejä ja uhkia. Toisaalta riskit ovat rakenteellisia ja liittyvät äkillisiin häiriöihin moniportaisissa toimitusketjuissa, joiden merkitys on korostunut globaalissa verkostotaloudessa. Koronapandemia ja sen vaikutus esimerkiksi keskeisten suojavarusteiden saatavuuteen on tästä hyvä esimerkki. Tuotantoketjujen toimivuutta saattavat uhata myös luonnonkatastrofit, kyberhyökkäykset sekä poliittiset kriisit joissain solmukohdissa (Rotterdamin satama) tai pullonkauloissa (Hormuzin salmi). Toisaalta riskit ovat geostrategisia. Tällöin ne puolestaan liittyvät strategiseen valtakamppailuun ja siihen, kuinka taloudelliset keskinäisriippuvuudet voidaan valjastaa poliittisiin vaikuttamistarkoituksiin. Vastoin aikaisempia liberaaleja olettamuksia globalisaatio ei ole tuottanut tasasuhtaista keskinäisriippuvuutta. Päinvastoin nähtävissä on yhä epäsymmetrisimpiä riippuvuussuhteita, joiden puitteissa toisesta osapuolesta tulee helposti haavoittuvainen vaikuttamisoperaatioille ja kiristykselle.

Vaikka ymmärrys globaalien virtojen hauraudesta ja häiriöherkkyydestä on lisääntynyt erityisesti koronapandemian aikana, turvallisuuspoliittinen keskustelu ei vieläkään riittävästi huomioi taloudellista valtapolitiikkaa ja sitä, kuinka taloudelliset keinot ovat tulleet keskeiseksi osaksi suurvaltojen strategista vallankäyttöä. Muutokset kansainvälisessä ympäristössä tulkitaan herkästi jonkinlaisena paluuna kylmään sotaan, minkä seurauksena usein korostetaan sotilaallisen varautumisen merkitystä. Uskottava puolustuskyky on luonnollisesti elintärkeää. Mutta korostamalla pelkästään sotilaallista näkökulmaa huomioimatta jää monesti, kuinka tässä uudessa toimintaympäristössä valtapolitiikka kanavoituu usein sotilaallisen voimankäytön sijaan nimenomaan muita reittejä pitkin, esimerkiksi kykynä kontrolloida poikkirajallisia yhteyksiä, kuten energia-, kauppa-, pääoma- ja kommunikaatiovirtoja. Globaali verkostotalous mahdollistaa tällaiset aiempaa tehokkaammat taloudelliset vaikuttamisoperaatiot.

Pitkä konteilla lastattu tavarajuna lähdössä lastausasemalta Kiinan Yiwusta.
Tavarajuna lähdössä 5. kesäkuuta 2020 Kiinan Yiwusta Madridiin matkaten maailman pisintä, 13 000 kilometriä pitkää raideyhteyttä, joka on osa Kiinan Vyö ja tie -hanketta. Covid-19-pandemian takia tavarajunaliikenteen ja -rahdin määrä on kasvanut Kiinan ja Euroopan välillä, sillä yhteys on laivaliikennettä nopeampi: tavarajunalla Yiwusta pääsee Madridiin 21 päivässä, kun rahtilaivalla matka kestää noin kuusi viikkoa.
Kuva: Lyu Bin / Eyevine / Lehtikuva

Taloudellinen vallankäyttö, jota kutsutaan myös geoekonomiaksi, on siis noussut etualalle kansainvälisessä politiikassa. Siinä tavoitteena on talouden keinoja hyödyntämällä vaikuttaa kohdemaahan siten, että se edistää vaikuttajatahon omia intressejä. Kysymys ei ole pelkästään talouden alalla tapahtuvasta kilpailusta, vaan talousvallan käytöstä poliittisten päämäärien ajamiseksi. Geoekonomiassa yhdistyvät siis turvallisuus- ja talouspoliittinen ajattelu. Tämä ei ainoastaan haasta perinteisiä valtionhallinnon rakenteita, joissa talous-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikat on totuttu pitämään erillään, vaan myös globaalin hallinnan rakenteita.

Perinteisessä geopoliittisessa ajattelussa ”vallan tasapaino” on keskeinen käsite. Sen avulla hahmotetaan strategista kilpailua sekä selitetään liittolaisuuksien muodostumista ja kansainvälistä järjestystä. Valtaa tasapainottamalla pyritään estämään hegemonian muodostuminen ja turvaamaan oma alueellinen suvereniteetti. Käsite soveltuu kuitenkin heikosti hahmottamaan tämän päivän valtakamppailua, jota ei niinkään käydä aseellisin keinoin alueellisesta kontrollista. Suoranaiset aluevalloitukset ovat harvinaisia. Monelle maalle ajankohtaisempi uhka liittyy taloudelliseen suvereniteettiin. Huolta on ennen kaikkea kannettava siitä, ettei päädytä syvään taloudelliseen riippuvuussuhteeseen, jonka kautta myös poliittinen liikkumatila alkaa kaventua. Varsinkin Kiina pyrkii sitomaan maita itseensä taloudellisin keinoin, erityisesti suuren Silkkitie-projektinsa avulla. Tällaisen riippuvuussuhteen tasapainottaminen on monelle pienemmälle maalle keskeistä nykyisessä toimintaympäristössämme.

Kuten geopoliittiseen ”vallan tasapainoon”, myös geoekonomiseen ”riippuvuuden tasapainoon” liittyy sisäinen ristiriita. Geopolitiikassa ristiriita syntyy asevarustelun kierteestä, johon maat helposti joutuvat tasapainottaessaan omaa aseellista varautumistaan suhteessa toisten toimijoiden muuttuviin kyvykkyyksiin. Geoekonomiassa ristiriita taas muodostuu omavaraisuuden kierteestä, johon maat helposti joutuvat pyrkiessään tasapainottamaan riippuvuussuhteiden muodostumista ja omaa taloudellista varautumistaan. Yhdysvaltojen ja Kiinan välistä kamppailua ei selitä ainoastaan perinteinen geopoliittinen turvallisuusdilemma ja siihen liittyvä asevarustelukierre, vaan kysymys on myös – kenties yhä enenevissä määrin – taloudellisen riippuvuussuhteen tasapainottamisesta ja omavaraisuuden varjelemisesta. Tähän asetelmaan liittyy ristiriita, joka näyttää purkautuvan taloudellisena irtikytkentänä. Samalla nämä suurvallat pyrkivät sitouttamaan muita maita itseensä taloudellisesti ja estämään heidän kytkentänsä vastustajaansa. Tätä tehdään sekä taloudellisilla porkkanoilla, kuten investointilupauksilla, että kepeillä, kuten sanktioilla.

Tällä geoekonomisella suurvaltakamppailulla on kauaskantoisia vaikutuksia kansainväliseen järjestelmään ja siten myös pienten maiden, kuten Suomen, toimintamahdollisuuksiin. Geoekonominen kamppailu tuottaa painetta kansainvälistä kauppaa säänteleville säännöille ja instituutioille. Tästä seuraa puolestaan geoekonominen ketjureaktio, jossa eri valtiot taloudellisen autonomiansa turvatakseen toteuttavat avoimelle kaupankäynnille haitallisia toimia, kuten laajempaa kaupankäynnin kontrollia, investointien tarkkailua ja rajoittamista, sekä datan lokalisaatiota lisääviä toimenpiteitä. Edetessään tämänkaltaiset toimet ja kehityskulut nakertavat globaaleja keskinäisriippuvuuksia, jotka ovat toisaalta toimineet pidäkkeinä perinteisimmille geopolitiikan keinoille ja toisaalta mahdollistaneet tehokkaammat geoekonomiset vallankäytön välineet. Tällöin myös perinteisempi kylmä sota tulee todennäköisemmäksi.

Kirjoittaja

Mikael Wigell johtaa Ulkopoliittisen instituutin globaalia turvallisuustutkimusohjelmaa. Hän on väitellyt tohtoriksi London School of Economics -yliopistosta ja aikaisemmin toiminut vierailevana tutkijana Oxford yliopiston Changing Character of War -keskuksessa. Hän on myös toiminut Suomen Akatemian tutkijatohtorina, vierailevana tutkijana Torcuato di Tella yliopistossa ja Kansainvälisten suhteiden tutkimuksen seuran puheenjohtajana. Hänen viimeisin kirjansa (toim.) on Geo-economics and Power Politics in the 21st Century.

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Lisää aiheesta:

Euroopan komission puheenjohtaja puhuu puhujapöntössä kameramiehen ottaessa kuvaa.

Strateginen kompassi

Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on yksi monista koronapandemian ja brexit-neuvotteluiden varjoon jääneistä politiikan osa-alueista. Kulisseissa käydään kuitenkin tiivistä keskustelua Euroopan turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta suunnasta.

Lue artikkeli »

Uusi maailmanjärjestys ja YK

Uuden maailmanjärjestyksen haasteet ovat YK:n näkökulmasta ilmeiset. Rauha ja konfliktit ovat yhä sen perusasialistaa, mutta niiden rinnalla kestävän kehityksen monet ulottuvuudet ja erityisesti ilmastonmuutos ovat YK:n ajankohtaisinta kärkeä.

Lue artikkeli »