Niccolò Machiavelli: Sotataidosta. Käännös Antti Immonen. Basam Books 2025.
Niccolò Macchiavellin teos Sotataidosta on ansainnut tulla lopultakin, ensimmäistä kertaa suomennetuksi filosofi Antti Immosen kääntämänä. Teos ei kuitenkaan ole suomalaisille tutkijoille jäänyt aiempina vuosikymmeninä täysin tuntemattomaksi. Esimerkiksi Sotakorkeakoulun pitkäaikainen sotahistorian ja strategian opettaja majuri Joose Hannula julkaisi vuonna 1931 toisen osan kirjasarjasta Sotataidon historia, jossa analysoidaan Macchiavellin teosta ja hänen asemaansa sotateoreetikkona.
Kirjan alkusanoissa sotataidon historiasta väitellyt everstiluutnantti ja sotilasprofessori Marko Palokangas kiinnittää Macchiavellin teoksen sotataidon teorian klassikoksi. Näin voidaankin perustellusti nähdä. Kirjan laajahkon johdannon on kirjoittanut Macchiavellin perinpohjaisesti tunteva dosentti Mikko Lahtinen, jonka väitöskirja käsitteli Macchiavelliä. Lahtinen valottaa laajasti 1500-luvun alun hajaannuksessa olevaa Italiaa ja Macchiavellin näkemyksiä kaupunkivaltioiden alennustilan korjaamiseksi. Lahtinen tuo esille sen, että teos Sotataidosta liittyy kiinteästi Macchiavellin pääteokseen Ruhtinas.
Macchiavelli osoittaa teoksensa vahvalle suosijalleen patriisi ja pankkiiri Lorenzo Filippo di Strozzille. Tämä oli rikas ja vahva vaikuttaja Firenzen kaupunkivaltion puolueristiriitojen värittämässä valtataistelussa, jossa olivat vastakkain yksinvaltiuden ja tasavaltalaisuuden kannattajat.
Kirjassa kuuluisa sotapäällikkö kreivi Fabrizio Colonna pysähtyy matkallaan muutamaksi päiväksi Firenzeen. Neljä nuorta miestä kutsuvat kreivin keskustelemaan sotataidosta Orti Orcellarin puutarhaan.
Kirja rakentuu nuorukaisten ja Colonnan välisestä dialogista. Macchiavelli tuo Colonnan vastausten kautta esiin näkemyksensä sotataidosta ja sen kehittämisestä. Kreivin vastaukset ovat niin laajoja, että nuorukaisten kysymykset ovat lähinnä teeman johdattelua eteenpäin.
Macchiavellin teosta lukiessa on syytä muistaa, että hänellä ei ollut lainkaan sotilaskoulutusta. Hän oli Firenzen kaupunkivaltion toisen kanslian valtiosihteeri, jonka tehtävänä oli huolehtia sisäisestä hallinnosta ja sotilaslaitoksesta. Tehtävässään hän saattoi aitiopaikalta havaita palkka-armeijan kaikki huonot puolet ja koko Italian valtiollisen hajaannuksen.
Macchiavelli näki, että todellisen sotilaallisen voiman muodosti aseissa oleva kansa. Hänen mukaansa kansallisen pelastuksen saattoi tuoda vain yleiseen asevelvollisuuteen perustuva kansallinen armeija. Tätä kautta voitaisiin palauttaa Italian kansallinen itsenäisyys ja päästäisiin eroon ulkovaltojen määräävästä asemasta Italian sisäisissä asioissa.
Macchiavellin toiminta asevelvollisuuden puolesta siirtyi teoriasta käytäntöön vuonna 1506, jolloin Firenzessä annettiin asetus asevelvollisuuteen perustuvasta kansanarmeijasta. Ennen kuin uusi järjestelmä oli saatu kunnolla käyntiin, Firenzen tasavalta kukistui vuonna 1512 ja samalla kumottiin yleinen asevelvollisuus. Ajattelu asevelvollisuuteen perustuvasta armeijasta oli satoja vuosia aikaansa edellä.
Macchiavelli pyrkii kirjassaan tuomaan esille ne periaatteet, joilla sotataito voitaisiin kohottaa samalle tasolle kuin muinaisessa Roomassa. Suurin huomio teoksessa kiinnitetään pääaselajin jalkaväen uudelleen organisointiin, jonka Macchiavelli näki olevan pääsyy italialaisten joukkojen huonoon taistelukelpoisuuteen.
Kirjassa käydään monipuolisesti läpi niin jalkaväen kuin ratsuväen aseiden ja taistelutekniikan kehittämistä. Taktillisista taistelumuodoista puhuttaessa vertaillaan erityisesti ranskalaisten, saksalaisten ja sveitsiläisten menettelytapoja.
Lukijalle saattaa muodostua vähän raskaaksi etujoukon, pääjoukon ja jälkijoukon toimintatapamallien sekä organisoinnin yksityiskohtainen käsittely. Toisaalta sitähän sotataito tuohon aikaan oli.
Kirja valottaa monipuolisesti niin komentajan asemaa kuin johtamisen periaatteita. Huomiota kiinnitetään joukon taistelutahdon ja -kunnon ylläpitämiseen. Macchiavelli käsittelee sotataitoon liittyviä osa-alueita kaiken kaikkiaan laajasti ja lukijan kannalta sopivasti eri lukuihin jaettuna. Kirja onkin sopivan helppolukuinen.
Teos asettuu aikakauteen, jolloin tuliaseet olivat muuttamassa taistelukenttää miekkojen ja keihäiden rinnalla. On mielenkiintoista lukea Macchiavellin perusteita siitä, minkä takia tykistö ei ole taistelukentällä kovin merkittävä tekijä. Hän näyttää ainakin jossain määrin aliarvioivan tykistöä ja tuliaseita yleensäkin.
Macchiavellin teos Sotataidosta on alasta kiinnostuneelle lukijalle mielenkiintoinen kokonaisuus eikä ensikertalaisenkaan ole sitä syytä kaihtaa.
Kirjoittaja
Kenraalimajuri evp., professori Vesa Tynkkynen toimi Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorina 2009–2013. Hän on suorittanut 168. maanpuolustuskurssin vuonna 2003.
