Digitaalinen riskiyhteiskunta ja korona

Tekstilaatikko, jossa lukee: Digitalisaatio ja kokonaisturvallisuus. Vuonna 2021 Maanpuolustus-lehdessä tarkastellaan digitalisaation vaikutuksia kokonaisturvallisuudelle.

Kun covid-19 puhkesi maailmanlaajuiseksi pandemiaksi monine yllättävine seurauksineen, joutuivat poliitikot, viranomaiset ja asiantuntijat valtavan viestinnällisen haasteen eteen. Viestinnällisesti pandemia on muodostunut erityisen pulmalliseksi, koska se on uhannut sekä henkilökohtaista terveyttä ja turvallisuutta että kollektiivista turvallisuuden tunnetta. Yhteiskunnan resilienssin kannalta on keskeistä kyetä varautumaan myös kollektiiviseen turvallisuuden tunteen järkkymiseen.

Riskien hallinnassa olemme siirtyneet tilaan, jota kutsumme digitaaliseksi riskiyhteiskunnaksi. Digitaalisessa riskiyhteiskunnassa riskit karkaavat käsistämme ja valuvat digitaaliseen todellisuuteen, joka voi vauhdittaa niitä entisestään ja tuottaa yllättäviä seurauksia. Riskillä on monet kasvot uudessa yhteiskunnallisessa järjestyksessä.

Digitaalisessa riskiyhteiskunnassa viranomaisia ja turvallisuusorganisaatioita haastaa hybridiksi mediatilaksi kutsuttu viestinnällinen ympäristö, jonka vaikutuksia turvallisuusorganisaatioiden ja viranomaisten viestintään käsittelemme tässä artikkelissa erityisesti turvallisuuden tunteen johtamisen näkökulmasta.

Riskiviestintää epävarmuudessa

Vaikka korona saattoi tuntua suurelle osalle ihmisistä yllättävältä asialta, viranomaisten kriisiarvioissa oli selkeä käsitys siitä, että pandemia voi tapahtua koska vain. Jokaisen kehittyneen maan turvallisuusjärjestelmään kuuluvat riskiarviot ja varautumissuunnitelmat pandemioita vastaan, mutta kaikesta varautumisesta huolimatta ei kukaan ole selvinnyt koronasta ongelmitta.

Koronapandemian yksi merkittävä viestinnällinen haaste on epävarmuus uuden ja vaikeasti ennakoitavan edessä. Samalla kun kansalaisten tiedon tarve on ollut valtava, poliitikot, viranomaiset ja asiantuntijat ovat joutuneet viestimään usein epävarman ja muuttuvan tiedon pohjalta. Helppoja vastauksia ei ole ollut tarjolla ja oppi pandemian hoidosta on pitänyt osittain kerryttää matkan varrella. Tämä on saattanut kansalaisten näkökulmasta asettaa päättäjien ja viranomaisten kyvyn vastata riskeihin ja kriiseihin kyseenalaiseksi.

Epävarmuuden aiheuttama tunnetila, jossa epätietoisuus tulevasta on jatkuvasti läsnä ja luottamus viranomaisten kykyyn ratkaista kriisi ovat koetuksella, heikentää psykologisen turvallisuuden tunnetta. Tätä turvallisuusvajetta voidaan paikata hyvän viestinnän ja vuorovaikutuksen avulla. Mitä suurempi epävarmuus vallitsee, sitä tärkeämpää on ymmärtää ihmisten psykologisen turvallisuuden johtaminen ja huomioiminen kaikessa viestinnässä.

Merkittävän haasteen tälle tavoitteelle asettaa nykyinen hybridi mediatila, jota luonnehtii mediakanavien ja alustojen moninaisuus, yleisöjen sirpaloituminen ja autonomia sekä mediasisältöjen sirkulaatio eli kierrättäminen, leviäminen ja muokkaaminen eri medioiden ja alustojen välillä.

Varsinaisen covid-19-pandemian lisäksi myös tautiin liittyvä misinformaatio levisi nopeasti sosiaalisen median alustoilla.
Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Hybridi mediatila

Sosiaalisen median alustojen myötä julkisuus tilana on levittäytynyt perinteisestä mediasta mitä moninaisimmille verkon keskustelufoorumeille, jossa asiantuntijat, poliitikot, vaikuttajat ja kansalaiset kohtaavat suoraan toisensa ilman ammattijournalismin tuottamaa kehystä, näkökulmaa tai faktantarkistusta.

Tätä uutta tilaa, jossa perinteisen journalistisen median ja uusien media-alustojen vuorovaikutus on yhä tiiviimpää samalla kun eri yleisöt ovat ottaneet aiempaa aktiivisemman roolin, voidaan kutsua hybridiksi mediatilaksi. Hybridi mediatila on digitalisoituneen riskiyhteiskunnan keskeinen näyttämö, jossa sosiaalinen media, perinteinen journalistinen valtavirtamedia, henkilökohtainen joukkoviestintä, algoritmit, hakukoneet, teknologia-alustat, digitaaliset verkkoympäristöt ja erilaiset vastajulkisuudet tuottavat monimutkaisen ja sirpaloituneen julkisen tilan, tunteiden ja kokemusten jakamisen ja peilaamisen näyttämön. Tämä tila on myös viranomaisten ja turvallisuusorganisaatioiden keskeinen toimintaympäristö, jossa riski- ja kriisiviestintää harjoitetaan.

Hybridi mediatila on internetin ja eri teknologioiden välittämä ja vahvistama todellisuus. Se ei ole ”rinnakkainen todellisuus”, jokin tosielämästä erillinen digitaalinen saareke, vaan merkityksellinen ja todellinen osa maailmaamme. Sillä mitä verkon eri areenoilla sanotaan, millaista todellisuutta siellä tuotetaan, millaisia tunteita siellä synnytetään, on todellisia vaikutuksia yhteiskuntaan ja ihmisten elämään. Me elämme mediavälitteisessä maailmassa. Siksi myös vallasta ja merkityksistä kamppaillaan hybridissä mediatilassa.

 

Instituutiot haastettuina

Hybridi mediatila on haastanut vakiintuneet instituutiot viestinnällisessä taistelussa. Vanha asiantuntijavalta ja auktoriteetti ovat karisseet. Perinteisesti journalisteille kuulunut vallan vahtikoirana toimiminen on siirtynyt osittain sosiaalisen median vaikuttajayhteisöille, jotka ovat tarttuneet uuteen valtaan nälkäisinä. Paineen kohteeksi verkossa voi joutua niin yksittäinen poliitikko, virkamies kuin ministeriökin. Tästä on seurannut myös viranomaisviestinnän kannalta haastava tilanne tiedon levittämisen näkökulmasta: tutkimustietoa ja asiantuntijoita politisoidaan ja kyseenalaistetaan herkästi.

Ulrich Beck esitti, että riskiyhteiskunnassa riskit karkaavat instituutioiden käsistä. Korona on nostanut esille sen, kuinka osa ihmisistä on ottanut riskien hallinnan yhä enemmän omiin käsiinsä, koska he eivät enää täysin luota instituutioiden kykyyn hallita riskejä. Toiset puolestaan nojaavat yhä vahvemmin instituutioihin kriisin aikana, koska se luo turvaa. Liberaaleissa demokratioissa keskustellaan paljon siitä, miten voidaan suojella ihmisten subjektiivisia oikeuksia ja estää yksilön vapauksien liika rajoittaminen. Totalitaarisissa yhteiskunnissa puolestaan on siirrytty yhä enemmän yksilöiden kontrollointiin digitaalisin keinoin. Ei ole liioiteltua sanoa, että tapamme kohdata riskit määrittää myös yhteiskunnallisen kehityksen suuntaviivoja. Korona muuttaa riskien hallinnan mekanismeja ja sitä myötä yhteiskuntia.

Hybridi mediatila
Lähde: Korpiola & Poutanen, 2021

Kohti digitaalista riskiyhteiskuntaa

Fyysiset uhat ja riskit eivät ole poistuneet maailmasta mihinkään, mutta niiden olomuoto on muuttunut samoin kuin kaiken muunkin inhimillisen toiminnan. Sosiaaliset suhteet digitaalisessa maailmassa ovat yhtä todellisia kuin fyysisessäkin maailmassa. Samoin ovat riskit ja uhat. Digitaalinen riskiyhteiskunta on käsite, jolla kuvaamme riskipuheen ja riskiajattelun laajenemista digitaaliseen ulottuvuuteen elämästämme sekä toisaalta kartoitamme ja pyrimme ymmärtämään, millaisia uusia uhkia ja riskejä digitaalisuus aiheuttaa.

Viranomaisviestinnän ympäristö on muuttunut radikaalisti hybridin mediatilan kehittymisen kautta. Kriisi- ja riskiviestinnässä toiminnan areenana on hybridi mediatila, joka yhdistelee perinteisiä ja uusia medioita ja joissa kansalaiset ovat aktiivisia vaikuttajia. Lisäksi huomiosta kilpailee moni muu toimija, ja niin oikean kuin vääränkin tiedon leviämiseen vaikuttaa paitsi viestinnän kyky puhutella kohderyhmiään, myös teknologiset alustat ja niiden algoritmit.

Digitaalisessa riskiyhteiskunnassa taistellaan huomiosta, ajatusjohtajuudesta ja asiantuntijuudesta hybridissä mediatilassa. Se on epätasainen ja usein myös asymmetrinen kamppailu vallasta. Kun tarkastelemme koronapandemiaa viestinnällisenä ilmiönä, näemme, miten samassa mediatilassa tuottavat tietoa niin viranomaiset, poliitikot, järjestöt kuin kansalaiset ja erilaiset vastayhteisöt. Viranomaiset ja turvallisuusorganisaatiot joutuvat siis paitsi johtamaan viestintää uudenlaisessa ympäristössä, myös vastaamaan epävarmuuden tuottamaan turvallisuusvajeeseen viestinnällisin keinoin.

Kirjassamme Korona ja digitaalinen riskiyhteiskunta (2021) nostimme esille oppeja viranomaisviestinnän haasteista ja onnistumisista. Tiivistämme seuraavaan joitain keskeisimpiä havaintojamme viestinnän kehittämisestä koronavuodelta:

 

  • Hyvä ja laadukas viestintä perustuu oikeaan tilannekuvaan ja siitä johdettuun tilanneymmärrykseen. Pelkkä tilannekuvan viestiminen ei ohjaa riittävästi ihmisten toimintaa; lisäksi tarvitaan viestintää, joka motivoi ihmisiä toimimaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Ihminen kysyy kriisissä: mitä tämä tarkoittaa minulle ja läheisilleni? Autonomia eli omaehtoisuus on psykologinen perustarve. Kansalaisia ei voi vain käskeä tai ohjeistaa.
  • Viestinässä pitää kyetä jättämään oikeanlainen ja tilanteeseen sopiva tunnejälki. Kriiseissä päättäjien pitää kyetä osoittamaan toimintakykyä, mutta myös empatiaa. Empatian pitäisi näkyä niin sanoissa kuin teoissa. Empatian avulla voidaan vahvistaa ihmisten psykologista turvallisuuden tunnetta. Huolestumispuhe ei vahvista ihmisten toimintakykyä. Kriiseissä ihmiset kaipaavat toivoa ja jonkinlaista aikajännettä, jonka avulla suunnitella omaan elämäänsä.
  • Kriisi- ja häiriötilanteissa viranomaisten viestinnällinen tyhjiö alkaa täyttyä nopeasti vaihtoehtoisesta tiedosta, kuten myös mis- ja disinformaatiosta. Kriisiaikana johtajien pitää kyetä tuottaman jatkuvaa tilannekuvaa ja sen tulkintaan perustuvaa läsnäoloa hybridin mediatilan eri kanavissa ja areenoilla.
  • Kriisien hoidossa erityisesti taloudelliset ja poliittiset realiteetit sekä ennakoinnin virheet johtavat nopeasti vaatimuksiin tilivelvollisuudesta. Ikävien asioiden viestiminen edellyttää riittävää nopeutta, avoimuutta ja nöyryyttä.
  • Pandemia on tuonut esille suomalaisen moniviranomaisyhteistyön tehokkuuden ja haasteet. Keskitetty kriisiviestintä puoltaa paikkaansa täsmällisen tiedon ja sisältöjen hallinnan näkökulmasta, mutta siitä seuraa myös haasteita, kuten paikallisen tai alueellisen tiedon ja tietämyksen huomioiminen. Lisäksi viestinnän hallinta ylhäältä päin – edes kriisiaikana – on mahdollista hybridissä mediatilassa vain hetkellisesti, jos silloinkaan.

 

Taatakseen suorituskyvyn myös tulevaisuudessa viranomaisten ja turvallisuusorganisaatioiden tulee kehittää kykyään vastata hybridin mediatilan asettamiin haasteisiin. Tämä tarkoittaa digitaalisessa riskiyhteiskunnassa erityisesti dataan ja informaatiovaikuttamiseen liittyvien kyvykkyyksien kehittämistä.

Kirjoittajat

Lilly Korpiola on tietokirjailija, viestinnän ja johtamisen asiantuntija. Korpiola on tehnyt pitkän uran ammattijohtajana, mediatuottajana ja konsulttina. Hän on tutkinut viestintää ja johtamista digitaalisessa julkisuudessa. Korpiola valmentaa ja konsultoi eri organisaatioita strategisen viestinnän, johtamisen ja vaativan vuorovaikutuksen kysymyksissä Suomessa sekä kansainvälisesti. Hän on kirjoittanut viisi tietokirjaa, joista teos Arabikevät (yhdessä Hanna Nikkasen kanssa) oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana 2012.

Petro Poutanen on viestinnän ja organisaatioviestinnän dosentti ja tietokirjailija. Hän on taustaltaan akateeminen tutkija ja viestinnän alan yrittäjä. Tällä hetkellä hän työskentelee tutkimuksen vaikuttavuutta edistävässä Vaikuttavuussäätiössä toimitusjohtajana. Poutasella on vankka asiantuntemus organisaatioiden viestinnän, vaikuttamisen ja digitaalisen mediatilan kysymyksissä.

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Lisää artikkeleita:

Albert Edelfelt: Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä 1887. Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo. Kuva: Hannu Aaltonen.

Ihmisen kuvaaminen ja sokeat pisteet

Keräilyn ja esittämisen historia tuntee koko joukon kummallisuuksia, jotka eivät enää tämän päivän näkökulmasta täytä sopivaisuuden tunnusmerkkejä. Myös taiteen historia on täynnä tirkistelylle alttiita aiheita. Kuinka näitä esimerkkejä tulee lukea? Pitääkö hävetä? Vai kontekstualisoida?

Lue artikkeli »
Venäjä laski huhtikuussa vesille maailman suurimman sukellusveneen, ydinkäyttöisen Belgorodin. Sukellusvene pystyy kantamaan kuutta Poseidon-torpedoa. Torpedot voidaan varustaa ydinkärjellä ja niitä on mahdollista käyttää kauko-ohjattuina tai itsestään ohjautuvina. Kuva: Oleg Kuleshov/Tass/GettyImage

2020-luvun puolustusagenda

Sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen rapautuminen on luonut epävakautta ja sotilaallisen voiman merkitys maailmanpolitiikassa on jälleen korostunut. Uudet teknologiat ja digitalisaatio tulevat vaikuttamaan asejärjestelmien kehittämiseen.

Lue artikkeli »