Saksan ja Ranskan välisen yhteistyön rooli korostuu brexitin jälkeisessä EU:ssa. Vaikka turvallisuus- ja puolustusasiat eivät perinteisesti ole kuuluneet saksalais-ranskalaisen yhteistyön ydinalueisiin, ovat maat viime vuosina olleet keskeisessä roolissa kehittämässä EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Yhteistyö ei kuitenkaan ole häivyttänyt Saksan ja Ranskan välisiä eroja, jotka tulevat jatkossakin merkittävästi vaikuttamaan sekä niiden keskinäiseen suhteeseen että EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan kokonaisuudessaan.
Saksan ja Ranskan yhteistyö on yksi Euroopan integraation peruspilareista. Yhteistyö symboloi ainutlaatuisella tavalla maailmansotien jälkeistä sovintoa ja rauhaa Euroopassa, mutta samalla se on myös merkittävällä tavalla vaikuttanut EU:n kehitykseen. Toisaalta Saksan ja Ranskan halu ja kyky yhteistyöhön on vaihdellut merkittävästi eri aikoina ja eri politiikka-alueilla.
Brexitin myötä kehitys on kuitenkin jälleen kulkemassa suuntaan, jossa Saksan ja Ranskan rooli EU:n johtovaltioina korostuu. Ison-Britannian lähdön jälkeen saksalais-ranskalaiseen yhteistyöhön kohdistuukin yhtäältä suuria odotuksia ja toisaalta vahvoja epäluuloja. Yhdet toivovat Saksan ja Ranskan osoittavan johtajuutta, toiset pelkäävät kahden suuren ylivaltaa.
Odotuksia ja epäluuloja on ilmassa myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alueella. Se ei perinteisesti ole kuulunut saksalais-ranskalaisen yhteistyön ytimeen, sillä Saksan ja Ranskan turvallisuus- ja puolustuspoliittista olemusta, ajattelua ja toimintaa leimaavat monet perustavanlaatuiset erot.
Ranskan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ominaispiirteitä ovat aktiivisuus, valmius käyttää sotilaallista voimaa ja presidenttivetoisuus, kun taas Saksan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa leimaavat toisen maailmansodan kokemuksista kumpuava pidättäytyvyys sekä liittopäivien roolia korostava päätöksentekojärjestelmä. Lisäksi ydinasevalta Ranska painottaa kykyään itsenäiseen toimintaan, kun taas Saksan puolustusjärjestelmä on rakennettu Naton ja vahvan transatlanttisen suhteen varaan. Kaiken kaikkiaan sotilaallisesti voimakas Ranska ja varovainen Saksa ovat turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa olleet hyvin epäsuhtainen pari.
Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että EU:n yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa saksalais-ranskalaisella yhteistyöllä oli pitkään rajallinen rooli. Viime vuosina Saksan ja Ranskan välinen yhteistyö on kuitenkin ollut avainasemassa, kun EU:n vahvasti turvallisuutta ja puolustusta painottavaa, vuonna 2016 julkistettua globaalistrategiaa on muutettu käytännön toimiksi. Saksalais-ranskalaisen yhteistyön ajureina ovat toimineet yhtäältä EU:n haasteiden värittämä turvallisuusympäristö sekä toisaalta brexitin ja Donald Trumpin valtaannousun aiheuttamat shokit.
Heti brexit-äänestyksen jälkimainingeissa Saksa ja Ranska toivat pöydälle useita EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevia aloitteita liittyen esimerkiksi EU-operaatioiden suunnitteluun ja johtamiseen, Euroopan puolustusteollisen pohjan vahvistamiseen sekä puolustusta koskevan pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) käynnistämiseen. Erityisesti marraskuussa 2017 laukaistu PRY, joka käsittää 20 eurooppalaisen puolustuksen kehittämiseen liittyvää sitoumusta sekä kasvavan joukon suorituskykyhankkeita, on merkittävä askel EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tiivistämisessä. Saksan ja Ranskan tuki oli tärkeässä roolissa myös Euroopan komission käynnistämän puolustusrahaston perustamisessa.
Saksan ja Ranskan välinen yhteistyö EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä ei kuitenkaan tarkoita, että maiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikkojen erot ja niistä kumpuavat jännitteet olisivat katoamassa. Mitä konkreettisemmista asioista on ollut kyse, sitä vaikeampi kaksikon on ollut yhteistä linjaa löytää. Tämä heijastui jo PRY:n käynnistämisen yhteydessä: siinä missä Ranska toivoi PRY:n tuovan yhteen pienen joukon sotilaallisesti kyvykkäitä maita EU-operaatioiden tueksi, halusi Saksa PRY:n olevan mahdollisimman avoin ja siten vahvistavan brexitin rikkomaa EU:n yhtenäisyyttä. Jatkossa esimerkiksi Saksan ja Ranskan erilainen suhtautuminen asevientiin voi puolestaan olla merkittävä kompastuskivi yhteisten puolustushankkeiden toteuttamiselle.
Taustalla kummittelevat myös suuremmat avoimet kysymykset EU:n roolista turvallisuus- ja puolustuspoliittisena toimijana maailmassa, jossa Yhdysvalloista on tullut eurooppalaisille yhä arvaamattomampi kumppani. Itsenäisempää Eurooppaa ajava Macron toivoisi – perustellusti – Saksan osallistuvan aktiivisemmin strategisista kysymyksistä käytävään keskusteluun, mutta on aloitteellisuudelleen ja kärkevillä kommenteillaan saanut Berliinissä lähinnä ärtymystä aikaan. Macronin todettua Naton olevan ”aivokuollut”, korosti liittokansleri Angela Merkel välittömästi Naton merkitystä Saksalle.
Kuva: Sven Hoppe / DPA / Lehtikuva
Saksalais-ranskalaisen yhteistyön tilannetta ei myöskään helpota se, että saksalaisessa politiikassa on loppuvuodesta 2018 alkaen valmistauduttu Merkelin jälkeiseen aikaan, mikä on näkynyt poliittisena epävarmuutena ja -vakautena. Puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauerin ero kristillisdemokraattien puheenjohtajan paikalta helmikuun alussa oli tästä tuorein ja tähän asti dramaattisin osoitus.
Ennusmerkit eivät siis ole Saksan ja Ranskan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön lähitulevaisuuden kannalta kovinkaan hyvät. Samalla on kuitenkin syytä muistaa, että maiden välinen yhteistyö on syvään juurtunutta ja vahvasti institutionalisoitunutta, mikä takaa sen, että dialogi ja koordinaatio niiden välillä jatkuu tiiviinä. Mikäli molemmat tulkitsevat olosuhteiden sitä vaativan, voivat Saksa ja Ranska löytää toisensa tarvittaessa hyvinkin nopeasti.
Kirjoittaja
Tuomas Iso-Markku toimii tutkijana Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelmassa. Hänen tutkimuksensa keskittyy erityisesti EU:n rooliin turvallisuus- ja puolustuskysymyksissä, Euroopan parlamenttiin, Saksan politiikkaan, Suomen EU-politiikkaan sekä pohjoismaiseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön. Ennen nykyiseen toimeensa siirtymistä Iso-Markku opiskeli ja työskenteli pitkään Saksassa. Hänellä on maisteritutkinto saksalaisesta Europa-Universität Viadrinasta ja puolalaisesta Adam Mickiewicz -yliopistosta.
