Strateginen kompassi

EU hakee suuntaa yhteiselle turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle strategisella kompassilla

Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on yksi monista koronapandemian ja brexit-neuvotteluiden varjoon jääneistä politiikan osa-alueista. Kulisseissa käydään kuitenkin tiivistä keskustelua Euroopan turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta suunnasta.

Euroopan unionin puolustusministerit sopivat kesäkuussa 2020 uuden turvallisuusstrategian, strategisen kompassin, laatimisesta. EU:n edellisessä turvallisuusstrategiassa, vuoden 2016 globaalistrategiassa todetaan, että ”riittävä tavoitetaso ja strateginen autonomia on tärkeää, jotta Eurooppa kykenee edistämään rauhaa ja takaamaan turvallisuuden rajojensa sisä- ja ulkopuolella”. Globaalistrategiassa ei kuitenkaan määritelty, mitä riittävällä tavoitetasolla tai strategisella autonomialla tarkoitetaan. Tämän seurauksena yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on jämähtänyt käymistilaan. Eurooppalaisesta turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta puhutaan enemmän kuin aikoihin, mutta jäsenmailla  ei ole selkeää käsitystä siitä, mitä yhteisellä turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla oikeastaan tavoitellaan. Tähän perustavanlaatuiseen puutteeseen EU pyrkii vastaamaan strategisella kompassilla. Strategisen kompassin ei ole tarkoitus korvata globaalistrategiaa, vaan tarkentaa siinä esitettyjä turvallisuus- ja puolustuspoliittisia päämääriä, päivittää uhkakuvaa ja kehittää jo olemassa olevia voimavaroja ja mekanismeja.

Euroopan komission puheenjohtaja puhuu puhujapöntössä kameramiehen ottaessa kuvaa.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puhui 20. tammikuuta 2021 Euroopan parlamentille samana päivänä presidentti Joseph Bidenin virkaanastujaisten kanssa ja totesi, että ”Euroopalla on neljän pitkän vuoden jälkeen jälleen ystävä Valkoisessa talossa”.
Kuva: Etienne Ansotte / European Union, 2021

Strateginen kompassi oli yksi Saksan puheenjohtajakauden keskeisimmistä hankkeista, jolla se pyrki osaltaan vastaamaan erityisesti Ranskan kritiikkiin siitä, että Saksa ei kokoonsa ja vaikutusvaltaansa nähden ole riittävän aktiivinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimija Euroopassa. Uusi turvallisuus- ja puolustuspoliittinen dokumentti ei kuitenkaan ole yksinään Saksan harteilla, vaan tavoitteena on, että jokainen jäsenvaltio osallistuu aktiivisesti sen eri vaiheisiin. Strateginen kompassi onkin jäsenvaltiovetoinen projekti. Näin pyritään välttämään EU:lle tuttu tilanne, jossa jäsenvaltiot ovat haluttomia toimeenpanemaan komission johdolla laadittuja strategioita.

Laajemmassa mittakaavassa strateginen kompassi on osa pitkäaikaista tavoitetta luoda eurooppalainen puolustusunioni ja vastata jatkuvasti monimutkaistuvan kansainvälisen turvallisuusympäristön vaatimuksiin. Maailmanpoliittinen tilanne on muuttunut sitten vuoden 2016, jolloin globaalistrategia hyväksyttiin. Iso-Britannia, yksi EU:n sotilaallisesti vahvimmista jäsenvaltiosta, on eronnut unionista heikentäen näin EU:n sotilaallista suorituskykyä ja vaikutusvaltaa. Samalla maailmanpolitiikkaa leimaa alati kiihtyvä geopoliittinen kilpailu. Yhdysvaltojen huomio on jatkuvasti enemmän Kiinassa ja laajemminkin Aasiassa, ja Euroopan merkitys sen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hiipuu – siitäkin huolimatta, että valta on nyt vaihtunut Yhdysvalloissa. Euroopan ja Venäjän suhteet ovat edelleen kireät, eikä paluu Krimin miehitystä edeltävään aikaan näytä olevan lähiaikoina mahdollista. Tarve päivitetylle ja ennen kaikkea konkreettisia tavoitteita esittävälle turvallisuusstrategialle on siis erittäin ajankohtainen. 

2/2020: Saksan puheenjohtajakaudella uhka-arvion laatiminen. 1/2021: Portugalin puheenjohtajakaudella jäsenmaiden välinen strateginen keskustelu. 2/2021: Slovenian puheenjohtajakaudella strategian luonnostelu ja jäsenvaltioiden välisen konsensuksen tavoittelu. 1/2022: Ranskan puheenjohtajakaudella lopullisen strategisen konseptin hyväksyminen.
Strateginen kompassi kaksivuotisen prosessin lopputuloksena

Strategisen kompassin laatiminen on kaksivuotinen prosessi, joka muodostuu kahdesta pääosasta: uhka-arviosta ja jäsenvaltioiden välisestä strategisesta keskustelusta, joka johtaa varsinaisen strategisen kompassin laatimiseen. Vuoden 2020 lopulla esitelty uhka-arvio ei ole osa lopullista strategista kompassia. Yhteisen uhkakuvan muodostaminen on kuitenkin olennaisen tärkeää jatkokeskustelujen kannalta, sillä jäsenmailla on hyvin erilaiset uhkakäsitykset ja turvallisuuspoliittiset prioriteetit. Uhkakäsitysten yhteensovittaminen on haastavaa, minkä vuoksi niitä ei edes yritetty laittaa tärkeysjärjestykseen uhka-arviossa, vaan niiden pohjalta pyritään luomaan kokonaisvaltainen käsitys Eurooppaa uhkaavista ja haastavista tekijöistä. Uhka-arvion hyväksymisestä ei myöskään äänestetty, millä pyrittiin estämään se, että jäsenmaat eivät pääsisi yhteisymmärrykseen arvion sisällöstä, mikä olisi voinut pahimmassa tapauksessa vesittää strategian heti alkumetreillä.

Jäsenvaltioiden väliset neuvottelut, ja niiden pohjalta muodostettava lopullinen strategiadokumentti  rakentuu neljän teeman ympärille. Nämä ovat kriisinhallinta, kriisinsietokyky (resilienssi), sotilaallinen valmius ja voimavarat, sekä kumppanuudet. Jäsenmaat keskustelevat jokaisen teeman puitteissa keskeisimmistä yhteisistä tavoitteistaan ja siitä, millaisia voimavaroja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan. Suomen kannalta kiinnostavin ja tärkein teema lienee kriisinsietokyky, jonka puitteissa on tarkoitus keskustella myös artiklasta 42.7 eli niin kutsutusta EU:n turvatakuulausekkeesta, jonka vahvistamisen ja konkretisoimisen puolesta Suomi on puhunut pitkään. Suomen olisikin syytä ottaa aktiivinen rooli erityisesti keskusteltaessa ”turvatakuista” ja laajemmin EU:n roolista Euroopan alueellisessa puolustuksessa ja erilaisiin hybridiuhkiin varautumisessa.

Strateginen kompassi on tarkoitus hyväksyä vuonna 2022 Ranskan puheenjohtajakaudella. Hankkeessa on siis mukana myös – sattumalta tai ei – ripaus symboliikkaa, kun kaksi Euroopan integraation keskeisintä valtiota panevat projektin liikkeelle ja myös päättävät sen. Uhkana on, että strateginen kompassi saatetaan tämän vuoksi nähdä lähinnä Saksan ja Ranskan projektina. Siksi Suomen kaltaisten pienempien maiden tulisikin heti alusta asti ottaa aktiivinen rooli ja nostaa esille itselleen tärkeitä teemoja.

 

Riittääkö jäsenmaiden kiinnostus loppuun asti?

Strategisella kompassilla pyritään vauhdittamaan yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja Euroopan strategista autonomiaa tunnistamalla jäsenmaita yhdistäviä tavoitteita. Perimmäisenä tarkoituksena on koota yhteen jäsenmaiden uhkakäsitykset ja näin luoda pohjaa yhtenäiselle eurooppalaiselle strategiselle kulttuurille. Tämä on erittäin kunnianhimoinen, jopa epärealistinen tavoite.

Ongelmana on, että jokaisella jäsenvaltiolla on oma käsityksensä siitä, mitä strateginen autonomia on ja onko yhteinen eurooppalainen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ylipäätänsä tavoittelemisen arvoista. Erityisesti itäiset jäsenvaltiot ovat suhtautuneet varauksella EU:n tiivistyvään turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Ne pelkäävät EU:n syrjäyttävän Naton keskeisimpänä eurooppalaisena turvallisuuspoliittisena toimijana ja näin vaarantavan suhteet Yhdysvaltojen suuntaan. Jo pelkästään hankkeen nimi, strateginen kompassi, voidaan nähdä tietynlaisena kompromissina innokkaimpien EU-puolustuspolitiikan kannattajien, kuten Ranskan, ja toisaalta aiheeseen varauksella suhtautuvien jäsenmaiden, erityisesti Itä-Euroopan maiden, välillä. Käytännössä kyseessä on uusi turvallisuus- ja puolustuspoliittinen strategia, mutta tämä saatetaan tulkita monessa jäsenmaassa liian pitkälle menevänä kehityskulkuna.

Uhkana on, että kahden vuoden työn jälkeen lopputuloksena on strategia, joka perustuu pienimmälle yhteiselle nimittäjälle eli sisältöön, joka miellyttää jokaista 27 jäsenvaltiota. Strategia, joka jää pintaraapaisuksi ja jota jäsenmaat eivät pane toimeen, on käytännössä arvoton. Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa siltä, että jäsenmaiden keskuudessa on poliittista tahtoa ja kiinnostusta strategista kompassia kohtaan. Jäsenmaiden odotetaan olevan alusta loppuun asti aktiivisia strategian laatimisessa, mikä parhaimmassa tapauksessa kannustaa jäsenmaita paitsi panostamaan strategian sisältöön, myös panemaan sen toimeen. Kaksi vuotta on kuitenkin pitkä aika ja haasteena on pitää jäsenvaltiot motivoituneina läpi koko prosessin.

Strateginen kompassi on kokonaisuudessaan tärkeä askel kohti yhtenäisempää ja tehokkaampaa eurooppalaista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Ennen kaikkea kaksivuotinen prosessi on mahdollisuus jäsenmaille keskustella turvallisuus- ja puolustuspoliittisista haasteita, tarkastella niitä erilaisista näkökulmista ja tunnistaa jäsenmaita yhdistäviä – ja toisaalta erottavia – tekijöitä. Strategisen kompassin varaan ei kuitenkaan pidä laskea liikaa odotuksia, eikä sitä pidä ajatella ainoana eurooppalaisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan päämääränä seuraavan kahden vuoden ajan. Strateginen kompassi on vain yksi, mutta tärkeä välietappi pitkällä turvallisuus- ja puolustuspoliittisella taipaleella, ja sillä on käytännön merkitystä vain, jos jäsenmaat niin haluavat.

Kirjoittaja

Heljä Ossa on tutkija ja tohtorikoulutettava Maanpuolustuskorkeakoulussa sotataidon laitoksella. Ossa valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta, jossa hän opiskeli pääaineenaan kansainvälistä politiikkaa. Hänen tutkimuksensa keskittyy puolustusliitto Natoon, EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ja transatlanttisiin suhteisiin.

Lisää aiheesta:

Lumileinikit kukkivat keväthangen lävitse.

Ennakointi päätöksenteon tukena

Kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa on keskeistä hahmottaa toimintaympäristön kokonaiskuva, tunnistaa keskinäisriippuvuudet ja ajurit sekä vaihtoehtoisia kehityskulkuja tulevaisuuteen.

Lue artikkeli »