Parlamentaarinen työryhmä perehtyi maanpuolustuksen toimintaympäristön muutokseen sekä siitä johtuviin pitkän aikavälin kehittämis- ja resurssitarpeisiin. Ryhmän raportti tarjoaa informaatiota päättäjille, medialle ja kansalaisille.
Puolustuksen parlamentaarinen työryhmä asetettiin viime vuoden lopulla perehtymään maanpuolustuksen kehittämis- ja resurssitarpeisiin 2030-luvulla. Työskentelyn taustalla oli puolustusselonteon (2024) johtopäätös, jonka mukaan puolustuksen pitkäjänteinen ja riittävä resurssointi on ratkaisevin tekijä Suomen puolustuskyvyn varmistamisessa.
Tavoitteena oli, että kaikki eduskuntapuolueet saavat mahdollisuuden perehtyä syvällisesti maanpuolustuksen pitkän aikavälin kehittämis- ja resurssitarpeisiin. Intensiivisen puolen vuoden työskentelyrupeaman aikana puolustushallinnon asiantuntijat informoivat työryhmää puolustuksen toimintaympäristöstä, teknologian kehityksestä sekä puolustuksen pitkän aikavälin kehittämistarpeista ja niihin liittyvistä resurssitarpeista. Turvatiloissa toteutetut katsaukset Jukka Kopran (kok) puheenjohtamalle työryhmälle olivat syvällisiä ja laaja-alaisia. Päivänpolttavien asioiden sijaan pääpaino oli pitkän aikavälin kehityskuluissa.
Toisin kuin eräissä muissa parlamentaarisissa työryhmissä, puolustuksen parlamentaarisen työryhmän työskentelyssä ei ollut kyse yhteisen poliittisen kannan muodostamisesta vaan informoinnista. Työryhmän mandaatin ulkopuolelle rajattiin myös kannanotot valtiontalouden priorisoinneista suhteessa muihin menotarpeisiin. Työryhmä laati työstään julkisen raportin, jotta informaatio saavuttaisi myös muut päättäjät, median ja kansalaiset. Vasemmistoliitto jätti raporttiin eriävän mielipiteen.
Suomen puolustus mitoitetaan merkittävästi heikentyneen turvallisuusympäristön asettamiin vaatimuksiin sekä Naton tavoitteisiin ja liittolaistehtäviin. Venäjän pitkäaikainen ja vaikeasti ennakoitava uhka, sodan kuvan muutos, teknologinen kehitys ja transatlanttisen vastuunjaon uudelleenmäärittely määrittävät puolustuksen toimintaympäristöä pitkällä aikavälillä.
Suomen ja liittokunnan on varauduttava niihin kohdistuvaan sotilaalliseen voimankäyttöön tai sillä uhkaamiseen. Turvallisuustilanne voi muuttua nopeasti, vaikka välitöntä sotilaallista uhkaa ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Venäjän huomio on tällä hetkellä Ukrainassa, mutta tulevaisuudessa Venäjä tulee olemaan lännelle aiempaa suurempi sotilaallinen uhka. Venäjän kehittämissuunnitelmien toteutuessa, sen sotilaallinen voima Suomen lähialueella voi kasvaa merkittävästi ja nousta Ukrainan sotaa edeltävään aikaan verrattuna noin kolminkertaiseksi 80 000 sotilaaseen.
Sodan kuvan muutos näkyy muun muassa Venäjän kasvaneena laaja-alaisena vaikuttamisena ja uusien teknologioiden hyödyntämisenä. Eri konflikteissa se näkyy sodankäynnin kohdistumisena myös siviileihin, infrastruktuuriin ja yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kansainvälisestä oikeudesta piittaamatta. Teknologinen muutosnopeus ja sen vaikutukset tuovat esille uusia uhkia, mutta myös mahdollisuuksia.
Euroopan puolustus rakentuu jatkossakin Naton ympärille, mutta Euroopan on mahdollisimman nopeasti rakennettava kyky kantaa päävastuu Naton konventionaalisesta puolustuksesta maanosassamme. Yhdysvaltojen prioriteetit puolustuksessa ovat muuttuneet. Tästäkin huolimatta Yhdysvallat on Suomen ja Euroopan turvallisuuden kannalta keskeinen liittolainen nyt ja tulevaisuudessa. Pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä nähdään edelleen paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.
Suomen ja Euroopan puolustusteollisen ja teknologisen pohjan vahvistaminen, puolustusteollisen tuotannon nopea kasvattaminen ja skaalautuvuuden rakentaminen ovat välttämättömiä Euroopan ulkopuolisten riippuvuuksien vähentämiseksi. Suomalaiselle teollisuudelle kasvavat puolustusinvestoinnit tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia.
Kuva Ilmavoimat
Sotilaallisen suorituskykymme perusrakenteet ovat hyvässä kunnossa, mutta vuosien saatossa kokonaisuuteen on muodostunut korjausvelkaa, jotka tulee ensi tilassa korjata. Tarve korostuu merkittävästi heikentyneessä ja vaikeasti ennakoitavissa toimintaympäristössä. Konkreettisesti korjausvelka ilmenee mm. materiaalin täydennystarpeissa, riittämättömänä henkilöstömääränä, harjoitustoiminnan määrissä ja infrastruktuurin puutteissa. Nato-jäsenyys on vahvistanut Suomen puolustusta, mutta on myös lisännyt puolustushallinnon tehtäviä. Esimerkiksi isäntämaatuen infrastruktuurijärjestelyt on rakennettava kuntoon, jotta Nato joukot voivat tarpeen tullen operoida tehokkaasti Suomessa. Toisaalta osana liittolaistehtäviä Puolustusvoimien suorituskykyjä osoitetaan Naton operaatioihin niin rauhan aikana kuin mahdollisessa kriisitilanteessa.
Puolustuksen kehittämisessä keskeistä on pitkäjänteisyys ja kokonaisuus. Pelkkä materiaalin hankinta ei yksin riitä. Eri osa-alueiden – henkilöstö, toiminta, materiaali ja infrastruktuuri – tulee olla tasapainossa. Seuraavien 10–15 vuoden aikana kehittämisen painopisteenä on maapuolustuksen uudistaminen ja kertyneiden vajeiden korjaaminen. Vuoden 2024 puolustusselonteon linjaukset ovat kehittämisen lähtökohta.
Maapuolustuksen uudistaminen jakautuu suureen määrään hankkeita aina perusvälineistöstä korkean teknologian asejärjestelmiin, joista kokonaisuutena muodostuu merkittävyydeltään ja hintaluokaltaan ilmavoimien F-35 ja merivoimien Laivue 2020 -hankkeiden suuruinen kokonaisuus. Puolustuskyvyn ylläpito vaatii maapuolustuksen lisäksi useiden mittavien suorituskykyhankkeiden toimeenpanoa myös muissa puolustushaaroissa. Meripuolustuksen osalta keskeisiä uusia suorituskykyhankkeita ovat mm. Hamina-luokan ohjusveneiden ja Pansio-luokan miinalauttojen uudistaminen. Ilma- ja ohjuspuolustuksen osalta on panostettava muun muassa ilmavalvontakykyyn, ilmatorjuntajärjestelmiin sekä ratkaistava henkilökunnan tulevaisuuden lentokoulutusjärjestelyt. Kehityshyppy on tarpeen ottaa myös puolustushallinnon teknologia-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Henkilöstömäärää on kasvatettava merkittävästi niin puolustusministeriössä kuin Puolustusvoimissa.
Heikentynyt turvallisuusympäristö kasvattaa vaatimuksia puolustuksellemme, mikä väistämättä johtaa myös kasvaviin resurssitarpeisiin. Puolustuskyvyn varmistaminen vaatii ylivaalikautista, pitkäjänteistä ja riittävää resursointia. Suomi on sitoutunut saavuttamaan Naton 3,5 % + 1,5 % BKT puolustusmenotavoitteen vuoteen 2035 mennessä.
Suomen puolustusmenot olivat vuosikymmeniä noin 1,5 % BKT:stä, mikä osaltaan selittää kertynyttä korjausvelkaa. Puolustusvoimien strategiset F-35- ja Laivue 2020 -hankkeet ovat nostaneet puolustusmenoja vuodesta 2021 yli 2 %:iin BKT:stä. Lisäksi valmiuteen ja varautumisen osoitetut lisämäärärahat ja Ukrainaan luovutettujen tukipakettien korvausmäärärahat ovat viime vuosina kasvattaneet puolustusbudjettia.
Ensi vuosikymmenelle katsottaessa puolustuksen kehittämistarpeet ovat kokonaisuudessaan merkittäviä. Puolustuskyvyn ylläpidon ja kehittämisen resurssitarpeet ylittävät Naton asettaman 3,5 % BKT tavoitetason, mikä ilmentää todellista tarvetta nykyisessä toimintaympäristössä seuraavan 10 vuoden aikana. Puolustuskyvyn kannalta merkityksellistä on kuitenkin rahamäärä, ei tietty prosenttiosuus.
Puolustuksen parlamentaarisen ryhmän raportissa tuodaan esiin suuntaa antava arvio puolustuksen pitkän aikavälin resurssitarpeista. Tarpeiden perusteella poliittiset päättäjät ratkaisevat ja päättävät puolustukseen käytettävät määrärahat. Heillä on erityisesti nykyisessä taloustilanteessa käsissään haastava tehtävä priorisoida eri valtiontalouden tarpeiden välillä. Puolustushallinto priorisoi ja toteuttaa kehittämishankkeensa tärkeysjärjestyksessä annetun budjettikehyksen puitteissa.
Puolustusinvestoinnit voivat osaltaan olla myös siemen talouskasvulle. Suomen ja liittolaismaiden kasvavat puolustusinvestoinnit tarjoavat kotimaiselle puolustusteollisuudelle merkittäviä taloudellisia mahdollisuuksia. Positiivisia esimerkkejä suomalaisen teollisuuden vetovoimasta ja solmituista sopimuksista on näkyvissä. Suomen tulee myös hyödyntää EU:n ja Naton rahoitusmekanismit maksimaalisesti puolustuksen kehittämiseksi.
Kirjoittajat
Erityisasiantuntija Outi Mäkinen on puolustusministeriön strategisen suunnittelutiimin vetäjä. Hän toimii myös Maanpuolustus-lehden päätoimittajana. Hän on suorittanut 253. maanpuolustuskurssin vuonna 2025.
Eversti Jussi Toivanen toimii Porin prikaatin komentajana. Hän on suorittanut 218. maanpuolustuskurssin vuonna 2015.


