Yhteisö luo turvaa

Järjestöillä on kykyä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja rakentaa turvaverkkoja kriisitilanteiden varalle. Yhteisöjen rooliin on myös kaupungeissa kiinnitettävä enemmän huomiota.

Psyykkinen resilienssi ei ole vain yksilöiden kykyä, vaan se rakentuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja joukkoon kuulumisesta. Turvallisuudentunne, taito selviytyä ja oppia vaikeuksista sekä sopeutua muuttuviin oloihin on jaettua. Kanssakäyminen muiden kanssa auttaa jäsentämään tilannetta ja toimimaan yhdessä uusien ratkaisemiseksi.

Yhteisöillä on iso merkitys henkisessä kriisinkestävyydessä. Elämän suuret ja pienet asiat koetaan suhteessa toisiin ihmisiin. Luottamus toisten tukeen lisää uskoa selviytymiseen ja luo turvallisuuden tunnetta. Myös tulevaisuususko rakentuu suhteessa toisiin.

Koronakriisi osoitti, että apu lähti nopeasti liikkeelle, kun yhteisöllisyys oli valmiiksi korkealla tai ihmiset osasivat nopeasti verkottua ja organisoida toimintaa. Luonnonkatastrofeista toipumisessa on havaittu, että myös henkinen toipuminen on nopeinta, kun yhteisöt saavat päätäntävaltaa, vapautta ja tukea jälleenrakennukseen eikä sitä tehdä viranomaislähtöisesti heidän puolestaan.

Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa tunnistetaan hyvin yhteiskuntatason toimenpiteitä. Samoin uusimpaan strategiaan on nostettu yksilöt ja vastuu omasta varautumisesta. Yhteisöihin ja yhteiseen pärjäämiseen kiinnitetään yhä liian vähän huomiota niin strategiassa kuin valmiussuunnitelmissa ja harjoittelussakin.

Hyvä harjoitus olisi testata, kuinka hyvin tietyn kylän tai kaupunginosan kaikki asukkaat tavoitettaisiin, jos jokainen miettisi kenestä tarvittaessa huolehtisi. Ja jokainen apua tarvitseva tietäisi, kuka häntä auttaa.

Suurella osalla on perhettä ja lähipiiriä ympärillään, mutta ei läheskään kaikilla. Pienemmissä asuinyhteisöissä toisten avun tarve tunnetaan, mutta suuremmissa kaupungeissa ei välttämättä tunneta naapurustoa niin hyvin. Viranomaisilla on vastuu kaikista viimekädessä ja sosiaali- ja terveysjärjestöt tavoittavat monia haavoittuvia ryhmiä. Viranomaiset eivät kuitenkaan mitenkään riitä laajamittaisessa poikkeustilanteessa, mikä näkyi koronapandemiassa ja laajoissa sähkökatkoksissa. Toimintakykyisiä aikuisia tarvitaan, jotta jokainen lapsi, nuori, ikääntynyt tai vammainen ihminen tai muuten toisten apua tarvitseva saisi tiedon tapahtuneesta, osaisi toimia ja saisi apua.

Malminkartanon kaupunginosan asukkaita kokoontui yhteiselle illalliselle Helsingissä 27. elokuuta 2026. Yhteiset tapahtumat auttavat luomaan yhteenkuuluvuuden tunnetta asuinyhteisössä.
Kuva Helsinki Urban Art ry / Kadi Raudvassar

Harvaanasuttujen alueiden varautumista on kehitetty viime vuosina hyvin mm. kylävara-mallilla ja erilaisilla kehittämishankkeilla. Suurten kaupunkien yhteisöt vaatisivat vielä lisää huomiota.

Esimerkiksi Helsingin Vuosaaren tai Mellunkylän kaupunginosat ovat molemmat noin 40 000 asukkaan kotipaikkoja. Molemmat kuuluisivat itsenäisinä kaupunkeina 30 suurimman joukkoon. Vastaavia kaupunginosia on lukuisia. Kaupungeissa asukkaiden valmiudet ja varautumisen perinne poikkeaa perinteisestä. Koronapandemian aikana Helsingissä huomattiin, miten eri tavoin viestintää – myös jalkautuvaa ja yhteisöjen avulla – piti tehdä, jotta eri taustaisia ja erikielisiä asukkaita tavoitettiin ja ohjeet pystyttiin ottamaan vastaan. Lähiyhteisöt, joihin ihmiset kuuluvat saman harrastuksen, lasten vanhemmuuden, äidinkielen tai uskonnon kautta toimivat paikkoina, missä isot muutokset muuttuvat ymmärrettäväksi. Ihmisten johtamista lähiyhteisöjen kautta olisi tärkeää harjoitella viranomaisten ja järjestöjen yhteistyöllä esimerkiksi suuronnettomuus- tai väestönsuojelutilanteessa. Se vaatii uudenlaista johtamisotetta.

Järjestöt tarjoavat paitsi kohtaamispaikkoja ja vapaaehtoistehtäviä toimivat ne myös tiedon ja luottamuksen välittäjinä julkisten instituutioiden ja ihmisten arjen kokemusten välillä. Järjestötoiminnasta tulevaa tietoa hyödynnettiin koronavuosina kansallisessa ja alueellisessa tilannekuvassa. Sen kautta pystyttiin havaitsemaan kuormittuneisuutta, tunneilmaston muutoksia, jännitteitä ja haavoittuvuuksia ennen kuin ilmiöt näkyivät viranomaisilla.

Yhteisöllisen vastuunoton harjoittelemisessa järjestöillä olisi luonteva rooli ja turvallisuusstrategia nojaakin paljon järjestöihin. Samaan aikaan kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä ja järjestöjen resursseja on heikennetty. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen valtionavustukset on päätetty leikata puoleen tämän hallituskauden aikana. Julkinen valta pyrkii määrittelemään tiukemmin järjestöjen roolia ja toiminnan sisältöä.

Tämä kehitys on vastakkaista sille, mistä kansalaisyhteiskunnan voima tulee. Järjestöjen kyky vahvistaa yhteisöjä liittyy kansalaistoiminnan vapauteen ja järjestöjen autonomiaan. Järjestöverkostoissa ja yhteisissä koulutuksissa jaetaan tietoa ja koordinoidaan toimintaa. Tämä mahdollistaa järjestöjen notkeuden ja nopean reagointikyvyn. Järjestöt myös ylläpitävät tietoa vapaaehtoisista ja pystyvät tarvittaessa tavoittamaan nopeasti ihmisiä heille sopiviin tehtäviin sekä ottamaan uusia ihmisiä mukaan.

Poikkeustilanteissa tarvitaan mielen joustavuutta, luottamusta toimintakykyyn, kykyä auttaa ja saada apua. Mielenterveyden esiapukin on taito, jota voi opiskella. Järjestöihin on kertynyt osaamista vapaaehtoistyön ohjaamisesta ja johtamisesta. Kriisinkestävyys ja myös luottamus yhteiskuntaan vahvistuu, kun ihmiset voivat luottaa, että tarvitessaan saa apua.

Kuva Jakke Nikkarinen

Kirjoittaja

Sanna Vesikansa on kriisitoimintojen johtaja MIELI Suomen Mielenterveys ry:ssä. Hän on suorittanut 255. maanpuolustuskurssin vuonna 2026.

Lisää aiheesta: