Informaatiovaikuttamisen ja disinformaation käsitteiden avulla voidaan kuvata ja selittää muuttuvassa maailmassa yhä merkittävämmiksi nousseita viestinnän ilmiöitä, joilla on merkitystä yhtä lailla maanpuolustukselle kuin yhteiskunnallemme muutoinkin.
Informaatiovaikuttamisen ja disinformaation käsitteet ovat viimeistään viime vuosina vakiintuneet käyttöön, kun kuvataan viestinnällispsykologisia operaatioita, joita vihamieliset tahot kohdistavat länsimaihin. Usein näitä käsitteitä käytetään Suomessa Venäjän valtion toimia kuvattaessa. Informaatiovaikuttaminen ja disinformaatio ovat käsitteinä perinteisemmän propagandan perillisiä ja siirtyneet sotilaskielestä laajempaan käyttöön. Samalla on huomattava, ettei informaatiovaikuttamisen käsitettä näytetä käytettävän englanninkielisessä kirjallisuudessa, mutta disinformaatio-termiä kyllä. Ajoittain puhutaan myös esimerkiksi vaikuttamiskampanjoista. Tällöin ilmiö, jota käsite pyrkii kuvaamaan, on paljolti yhteneväinen siihen, mitä informaatiovaikuttamisella halutaan kuvata. Informaatiovaikuttamisen käsite tällaisenaan näyttää kuitenkin olevan vahvasti sidoksissa Suomeen tai Pohjoismaihin – Ruotsissa käsite informationspåverkan on käytössä.
Mitä informaatiovaikuttaminen sitten on? Käsitteellä tarkoitetaan tietoista, vahingollista (siis vahinkoa aiheuttavaa tai siihen pyrkivää) vaikuttamista, jonka tavoitteena on kohteen mielipideympäristön muuttaminen suotuisammaksi vaikuttajan tavoitteille. Vaikuttamisen keinoina voidaan käyttää juuri disinformaatiota eli tahallisen harhaanjohtavan ja virheellisen informaation levittämistä. Informaatiovaikuttamiskampanjaan voi samalla kuulua myös sinänsä oikean tiedon tietoisesti harhaanjohtavaa käyttöä tai muita kognitiivispsykologisia manipulaation muotoja, joilla kohdemaan tai maiden kansalaisten ja päättäjien mielipiteenmuodostukseen pyritään vaikuttamaan.
Kuva: Teemu Salonen / Lehtikuva
Informaatiovaikuttaminen on lähtökohtaisesti tahallista. Samoin disinformaation on tahallisesti harhaanjohtavaa informaatiota. Näin voidaankin erottaa tahaton harhaanjohtava informaatio, misinformaatio, disinformaatiosta. Informaatiovaikuttaminen on myös lähtökohtaisesti systemaattista ja sen tuottamiseen tarvitaan valtiollinen, puolivaltiollinen tai muu vastaa taho. Yksittäinen ihminen voi levittää disinformaatiota, mutta ei voi toteuttaa informaatiovaikuttamiskampanjaa. Viimeisenä tulee huomioida jo yllä viitattu seikka informaatiovaikuttamisen ja disinformaation haitallisuudesta. Viestinnän tulisi liberaalissa, demokraattisessa kontekstissa olla lähtökohtaisesti vilpitöntä. Toisin sanoen viestinnän ei tulisi olla tarkoituksellisen harhaanjohtavaa tai haittavaikutukseen tähtäävää. Tarkoituksellisen harhaanjohtava disinformaatio sotii demokraattisen viestinnän pelisääntöjä vastaan. Samalla informaatiovaikuttamistoiminta voi tietoisesti pyrkiä – ja usein pyrkiikin – aiheuttamaan kohteelleen myös konkreettista haittaa, kuten ruokkimaan epäsopua tai luomaan kohdemaahan sisäisiä konflikteja tai hajaannusta informaatiovaikuttajan oman aseman vahvistamiseksi. Informaatiovaikuttaminen siis pyrkii hyödyttämään tuottajaansa kohteensa kustannuksella.
Vaikka informaatiovaikuttaminen ja disinformaatio vaativat lähtökohtaisesti tahallisuutta, tilanteessa, jossa jokin toimija tahattomasti, mutta tuottamuksellisen huolimattomasti, levittää disinformaatioksi luokiteltavaa viestintää tai muutoin toimii osana informaatiovaikuttamiskampanjaa, voidaan allekirjoittaneen näkemyksen mukaan puhua tahattomasta informaatiovaikuttamisesta. Tällainen tilanne voi nousta esiin esimerkiksi silloin, jos lehdistö tai media toistaa harhaanjohtavaa viestintää ikään kuin ymmärtämättä toistamansa viestinnän disinformatiivista luonnetta. Myös edeltävässä tapauksessa tulee kuitenkin taustalla olla toimija, joka pyrkii tietoisesti harhaanjohtamaan. Toisin sanoen käytännössä kyse on esimerkiksi siitä, että jokin valtio tai valtiollinen toimija levittää disinformaatiota, jota media sitten toistaa ymmärtämättä levittämänsä informaation harhaanjohtavaa luonnetta. Samalla kyse tulee olla tilanteesta, jossa voidaan päätellä, että tahattoman informaatiovaikuttajan olisi tullut ymmärtää, ettei eteenpäin välitetty viestintä ole viatonta, vaan harhaanjohtavaa ja haitallista disinformaatiota. Medialla on siis suuri vastuu harhaanjohtavan viestinnän tunnistamisessa, suodattamisessa ja torjumisessa. Median tulee kyetä tunnistamaan harhaanjohtava, disinformatiivinen, viestintä ja välttää näin sen tahaton eteenpäin levittäminen.
Käytännön esimerkeistä suomalainen media on onnistunut kiitettävästi tunnistamaan ja torjumaan Venäjän valtion levittämän disinformaation eikä ole näin astunut tahattomastikaan osaksi Venäjän Suomeen kohdistamia informaatiovaikuttamiskampanjoita. Toisaalta suomalainen näyttää tunnistavan disinformaation huonommin, jos sen kohde on kauempana. Tästä toimii esimerkkinä Espanjaan kuuluvan Katalonian alueen itsenäisyysliikkeen viestintä, jota suomalainen media toisti paljolti kritiikittä vuonna 2017. Suomalainen media ei siis tunnistanut itsenäisyysliikkeen viestinnän lähtökohtaisen harhaanjohtavaa luonnetta. Samalla, vaikka Venäjän valtio tuossa tilanteessa kohdisti Katalonian itsenäisyysliikkeen tukena Nato-maa Espanjaa vastaan laajan informaatiovaikuttamiskampanjan, suomalainen media ei kyennyt tätä tunnistamaan, vaan pahimmillaan toisti rinnan venäläisen RT-televisiokanavan kanssa samoja argumentteja.
Toisin sanoen valppauden tasoa informaatiovaikuttamisen ja disinformaation edessä ei voi Suomessa tai muuallakaan länsimaissa laskea. Yhteiskunnan (media mukaan luettuna) kykyä havaita, torjua ja suodattaa disinformatiivista viestintää tulee samalla edelleen kehittää. Tässä median osalta paras keino on tietoinen pyrkimys kiihkottomaan ja huolelliseen uutisointiin, jossa lähdekritiikki nousee ensiarvoisen tärkeäksi. Myös tieteellisesti tuotettua tietoa disinformaatiosta ja informaatiovaikuttamisesta kannattaa käyttää näiden ilmiöiden tunnistamisen ja torjumisen apuna.
Kirjoittaja
Karel Kekkonen on poliittisen viestinnän ilmiöihin ja Espanjaan erikoistunut yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka valtio-opin alan väitöskirja ”Kaiutin vai suodatin?: Suomalainen media, Katalonian itsenäisyysliike ja informaatiovaikuttaminen” hyväksyttiin julkisesti Tampereen yliopistolla 23.5.2025.
Väitöskirja on vapaasti saatavilla Tampereen yliopiston sähköisessä arkistossa.
