Iranissa on lähitulevaisuudessa odotettavissa hyvin harvinainen vallanvaihto, kun maata jo 35 vuoden ajan hallinneen 85-vuotiaan korkeimman johtajan Sayed Ali Khamenein pitkä valtakausi väistämättä lähenee loppuaan. Iranissa eletäänkin jo eräänlaista siirtymävaihetta, jonka aikana pyritään ennalta varautumaan siihen, kuinka islamilainen tasavalta kykenee säilymään sitä tähän saakka koossa pitäneen johtajan vaihtumisen jälkeen.
Huoli islamilaisen tasavallan jatkuvuudesta on aiheellinen, sillä Iran on Khamenein kaudella kehittynyt yhä rajoittavammaksi hallinnoksi, jonka poliittinen kenttä on kutistunut kattamaan enää vain kaikkein konservatiivisimpia suuntauksia. Ne Iranin kansalaiset, jotka eivät kannata islamilaista valtiomallia, ovat vaipuneet apatiaan ja toivottomuuteen. Yhä laajempi kansalaisten kirjo boikotoi vuosien 2021 ja 2024 presidentinvaaleja ja osallistui vuosien 2019 ja 2022 ennennäkemättömän mittaluokan protestiliikkeisiin hallintoa vastaan. Iranin hallinto on selvinnyt näistä, kuten aiemmistakin mielenosoituksista, ainoastaan vallankumouskaartin voimankäyttöön nojaten. Iranissa tai maan ulkopuolella asuvien diasporalaisten joukossa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole yhtenäistä ja vahvaa oppositioliikettä, joka kykenisi vakavasti uhkaamaan nykyhallintoa.
Vaikka korkein johtaja Khamenei on kiistatta Iranin vaikutusvaltaisin henkilö, hän ei ole yksinvaltias. Khamenein saavuttama asema perustuu hänen uransa aikana luomansa laajan liittolaisten verkoston lojaaliuteen. Keskeisin Khamenein tukija on Iranin eliittiarmeija vallankumouskaarti, jonka Khamenein valtakaudella saama mittava vauraus ja päätösvalta ovat tehneet siitä Iranin merkittävimmän instituution. Vallankumouskaarti suojelee etujaan ja pitää huolen siitä, ettei Iranin sisä- ja ulkopolitiikka poikkea näistä. Vaaleilla valittu presidentti ja hallitus pystyvät Iranissa saavuttamaan omia tavoitteitaan vain siinä tapauksessa, että ne ovat myös Khamenein ja vallankumouskaartin etujen mukaisia.
Kuva: Atta Kenare / AFP / Lehtikuva
Mikä sitten on Khamenein ja vallankumouskaartin muodostaman liittouman tavoite vuoden 1979 vallankumouksen tuotteena syntyneen islamilaisen tasavallan seuraaville viidellekymmenelle vuodelle? Khameneilla on oma visionsa itsensä jälkeiselle aikakaudelle, jonka mukaan vallankumous saa jatkoa uuden entistä periaatteellisemman sukupolven astuessa valtaan. Khamenei on vuodesta 2019 lähtien toteuttanut tätä suunnitelmaa tekemällä Iranin valtionhallinnossa puhdistuksia, jotka ovat nostaneet esiin uusia konservatiivisia ja ideologisia toimijoita aiemmin viroissa olleiden kokeneempien ja maltillisempien tahojen tilalle. Vallankumouskaartin jäsenet ovat olleet vahvasti edustettuina tässä porukassa. Ainoastaan yksi nimitys puuttuu enää: itse korkeimman johtajan paikka.
Khamenei tai hänen liittolaisensa eivät missään vaiheessa ole käynnistäneet julkista keskustelua shiiateokraatin mahdollisesta seuraajasta. Sen sijaan aina kun Iranin poliittiselle kentälle on noussut karismaattinen taho, jolla on ollut potentiaalia päästä Khamenein manttelinperijäksi, tämä on joko kuollut epäilyttävissä olosuhteissa tai muuten syrjäytetty politiikasta. Viimeisin esimerkki erikoisen kohtalon kokeneista tulevaksi johtajaksi spekuloiduista henkilöistä on toukokuussa 2024 helikopteriturmassa menehtynyt presidentti Ebrahim Raisi. Raisin yllättävä kuolema pudotti ennalta korkeimmaksi johtajaksi arvaillun uskonoppineen johtajuuskisasta, eikä tähän saakka esiin ole noussut uusia varteen otettavia ehdokkaita yhtä lukuun ottamatta: Khamenein oma poika Mojtaba.
Itse korkeimman johtajan paikkaan yllätysvalintana noussut Khamenei tunnetaan taitavana poliittisena taktikkona, minkä takia hänen voi odottaa nepotismisyytökset välttääkseen avoimesti pidättäytyvän tavoittelemasta poikaansa seuraajakseen. Khameneille ja hänen liittolaisilleen tyypillinen toimintatapa on salaa raivata kilpailijat pois tieltä, mutta Mojtaballa itsellään ei välttämättä ole isänsä strategisia kykyjä. Hän on iranilaisten keskuudessa epäsuosittu johtuen hänen tiiviistä yhteyksistään vallankumouskaartin ja tiedustelupalveluiden pahamaineisiin jäseniin. Vallankumouskaartin johtavien komentajien tuki on kuitenkin tärkein kriteeri uuden korkeimman johtajan valinnalle uskonnollisen pätevyyden ja valinnasta vastaavan valvojien neuvoston hyväksynnän lisäksi. Mojtaballa on tukijoita molemmissa instituutioissa ja hänen uskonnolliset opintonsa Qomin kaupungissa etenevät vauhdilla. Mojtaban mahdollinen nousu valtaan ja varsinkin siitä tarvittaessa väkisin kiinni pitäminen voivat koitua Iranin hallinnon kynnyskysymyksiksi, sillä hän verkostoineen vaikuttaa olevan isäänsä ja hänen liittoumaansa radikaalimpi vallanpitäjä.
Tämä sisäinen epävarmuus ja kulissien takainen johtajuuskiista vie lähivuosina Iranin hallinnon voimavaroja keskittyä kokonaisvaltaisesti Lähi-idän tilanteeseen. Iranilla on voimakkaasta retoriikastaan huolimatta hyvin vähän intoa lähteä sotaan Israelin ja tätä tukevan liittouman kanssa. Vaikka sionismin ja Yhdysvaltojen imperialismin vastustaminen ovatkin keskeisiä islamilaisen tasavallan ideologian kulmakiviä, iranilaisten valtaväestön keskuudessa palestiinalaisten kohtalo ei herätä samanlaista sympatiaa kuin arabimaissa. Iranin uskottavuus vastarinta-akselin johtajana vaatii jonkin asteen toimia Israelin yhä röyhkeämmäksi käyviä provokaatioita vastaan, mutta Iranin hallinto ei ole valmis kaatumaan tämän aatteen takia. Jo kulta-aikansa nähnyt islamilaisen vallankumouksen henki ei enää vallitse Lähi-idässä, ja Iranin alueella kokoamien shiiamuslimeista koostuvien joukkojen tärkein tehtävä on vallankumouksen sanoman levittämisen sijaan nykyään lähinnä enää turvata Iranin hallinnon oma selusta vihollisvaltioiden hyökkäyksiltä ja omien kansalaistensa protesteilta.
Kirjoittaja
Elisa Rekola on opiskellut Lähi-idän tutkimusta Helsingin yliopistossa ja persian kieltä ja iranistiikkaa Teheranin yliopistossa Iranissa. Hän työskentelee Maahanmuuttoviraston maatietopalvelussa Iranista vastaavana tutkijana.
