Marjo Näkki: Jään valta vaihtuu – Arktinen alue maailmanjärjestyksen murroksessa.
Gummerus 2026.
Grönlannissa opin, että mitä turkoosimpi jäävuori, sitä vanhempaa sen jää on. Nuori jää on valkoista, vanhempi syvän sinistä ja vanhin lähes läpinäkyvää mustaa jäätä, merellä kaikkein vaikeimmin havaittavaa. Vaarallisinta on se, mitä ei näe.
Tietokirjailija Marjo Näkin Jään valta vaihtuu osoittaa, että sama pätee maailmanjärjestykseen.
Kartat tekevät Grönlannille kaksi vastakkaista metkua. Mercatorin projektio paisuttaa saaren karttakokoa, ja suurvaltapolitiikan kartta kutistaa sen 57 000 asukasta näkymättömiin. Jäljelle jäävät jääkenttä, lentoreitti, tukikohta ja valtava mineraalivarasto muiden himoittavaksi.
Marjo Näkki kirjoittaa tyhjää saarta täyteen historiaa, politiikkaa ja tarua ihmeellisempiä tositapahtumia. Nykyhetken rinnalla kulkee Fridtjof Nansenin vuonna 1893 alkanut Fram-retki. Nansen estää nykyisyyttä muuttumasta kansainvälisen politiikan lyhenneviidakoksi, nykyisyys puolestaan riisuu löytöretkiltä viattoman seikkailun hohteen.
Kirjan jälkeen Arkangelin Pyhän Nikolaoksen luostari, Malakansalmi, natsit, harvinaiset maametallit ja GIUK-linja loksahtavat saman kokonaisuuden osiksi. Venäjän intressi hahmottuu erityisen kirkkaasti: pohjoisessa yhdistyvät pääsy maailman merille, pyrkimys hallita Koillisväylää, ydinasepelote ja valtavat luonnonvarat.
Historioitsijana ja yleishyödyllisen rahoituksen asiantuntijana pysähdyin Nansenin tutkimusretken rahoitukseen. Norjan parlamentissa kysyttiin, kuinka montaa köyhää voitaisiin auttaa huikentelevaiseen arktiseen seikkailuun pyydetyillä varoilla. Valtio taipui viimein maksamaan tutkimusmatkan budjetista kaksi kolmasosaa, loput katettiin yksityisillä lahjoituksilla. Kysymys kuulostaa kutkuttavan ajankohtaiselta: kuinka paljon yhteisiä varoja sopii panna pitkäjänteiseen ja epävarmaan tutkimukseen, jonka hyötyjä ei voi luvata etukäteen – ja kuka siitä saa päättää?!
Nansenin retki oli yhtaikaa tiedettä, nationalistinen voimannäyttö, henkilökohtaista kunnianhimoa ja pehmeää valtaa. Kirjan läpi kulkee sama jatkumo: tiede kulkee vallan edellä. Nansenin mittaukset, Venäjän hankkimat näytteet Lomonosovin harjanteelta ja suomalaiset tutkasatelliitit tuottavat kaksoiskäytettävää tietoa, jolla perustellaan aluevaatimuksia, rakennetaan läsnäoloa ja varaudutaan kriiseihin ja sotaan. Arktisella alueella tieto on osa suvereniteettia.
Kirjan hedelmällisin historiallinen rinnastus syntyy ihmisen suhteesta luontoon. Nansenin suuri oivallus oli lakata taistelemasta jäätä vastaan. Hän rakensi jäätä kestävän laivan ja antoi virtausten kuljettaa sitä. Yhdysvaltain 1960-luvulla Grönlannin jäätikköön louhima Camp Century edusti vastakkaista uskoa. Ydinreaktorilla toimineen tieteellis-sotilaallisen tukikohdan piti todistaa insinööritaidon ylivoimaa, mutta liikkuva jää murskasi rakennelmat ja kuvitelmat. Jäätikköön jäi polttoaineita, PCB-yhdisteitä ja radioaktiivista jätettä. Suurvaltojen luottamus siihen, että pohjoinen voidaan panna tottelemaan, törmää kerta toisensa jälkeen itse pohjoiseen.
Jos Grönlantia katsotaan lentoratoina, kaivosvarauksina ja ohjusten kantamina, analyysistä puuttuu ratkaiseva tekijä: grönlantilaiset. Donald Trumpin osto- ja voimankäyttöpuheet ovat heikentäneet juuri sitä vaikutusvaltaa, jota Yhdysvallat tavoittelee. Kaivostoiminta tarvitsee paikallisen hyväksynnän alueella, jossa maa on yhteistä ja kolonialismin muisti pitkä.
Näkin aineiston vaikuttava runsaus lähes hengästyttää, kun aikatasot ja aiheet hypähtelevät ja toistuvat. Kartat ja kuvitus rauhoittaisivat tiedollista tykitystä. Ilman lähdeviitteitä laaja, pitkälti journalistinen kirjallisuusluettelo ei aina paljasta painavien väitteiden perustaa.
Silti erinomainen kieli ja vetävä tyyli kantavat kevyesti niin ydinsukellusveneiden ohjusmäärät kuin jäänmurtajien polttoaineenkulutuksen. Kirja kasvattaa lukijan yleisymmärrystä ja kutkuttaa mielikuvitusta yhtä aikaa – tietokirjalle harvinainen saavutus.
Kirjan nimi osuu tarkasti: kun jään fyysinen valta vaihtuu, kamppailu poliittisesta vallasta kiihtyy. Jää ei silti ole antautunut. Sumu, etäisyydet, sulava ja liikkuva jäätikkö sekä arktinen pimeys sanelevat yhä ihmisen toiminnan ehdot.
Kirjoittaja
Dosentti Liisa Suvikumpu on Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja. Hän on suorittanut 235. maanpuolustuskurssin vuonna 2020.
