Presidentin kyyditys -elokuva.
Ohjannut Samuli Valkama.
Ensi-ilta 4. syyskuuta 2026.
Suomalaisessa elokuvassa ei ole pulaa itsenäisyyden ajasta kumpuavista jännittävistä tarinoista. Niitä on kerrottu sisällissodasta yhden miehen sotaan ja Rukajärven tieltä Ikitielle. Elokuvantekijät kertovat näitä tarinoita oman aikansa näkökulmasta ja käsityksestään yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta.
Menneiden aikojen ihmisten motiivien ymmärtäminen ja kuvaaminen nykyajan näkökulmasta on vaikeaa, minkä vuoksi monimutkaiset asiayhteydet on yksinkertaistettava. Näin varsinkin elokuvataiteessa, jossa asiat on kerrottava näyttämällä kuvia tiukasti rajatun ajan puitteissa. Lajityypin valinta helpottaa kerrontaa. ”Presidentin kyydityksessä” ohjaaja Samuli Valkama ja hänen kanssaan käsikirjoittanut John Lundsten ovat valinneet komedian, jotta monimutkainen tapahtumakulku voidaan kertoa yksinkertaisesti. Elokuvan alaotsikko ”Suomen historian kohtalokkain ryyppyreissu” kuvaakin hyvin, mistä tarinassa on kyse. Juovuspäissään sekoilevat kaaderiupseerit ja heidän hännystelijänsä halveksivat demokratiaa, ihailevat auktoriteettia ja haaveilevat totalitarismista. Ryyppyreissullaan he saavat snapsi-idean: komennetaan hanslankarit muiluttamaan halveksittava laillisuusmies, Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg, ”ryssän rajan yli”.
Tarinan maailman kuvaamiseksi tekijät ovat valinneet kohotetun realismin, jossa tapahtumapaikkojen autenttisuudella ei ole suurta merkitystä, vaan painopiste on juonessa ja henkilöhahmoissa. Erityisen hienosti on luotu Jussi Vatasen esittämä everstiluutnantti Eero Kuussaari, tragikoominen hahmo, joka herättää katsojassa myötätuntoa yrittäessään rakentaa sotilasuraansa nuoren vaimonsa silmien alla. Vaimon roolin näyttelee vakuuttavasti Elsa Saisio.
Aku Sipolan esittämä legendaarinen kenraali Kurt Wallenius muuttuu juovuspäissään mellestäväksi oman elämänsä Mussoliniksi, joka humalatilasta selvittyään yrittää peitellä tekojaan. Molempia miehiä ajavat pyrkyryys, narsismi ja vallanhimo, joita he voitelevat runsaalla määrällä tiukkaa viinaa kieltolain Suomessa. Miesten keskinäinen suhde jää hieman hämäräksi. Molemmat ovat olleet Saksassa jääkärikoulutuksessa, jonka aikaisilla tapahtumilla hahmoille ja heidän toiminnallensa rakennetaan taustaa. Menneisyydessä on ilmeisesti traumaattisia tapahtumia, jotka rasittavat miesten välejä ja joihin viitataan säännöllisesti, mutta niitä ei avata katsojalle tarkemmin.
Muilutettuna presidenttiparina Pertti Sveholm ja Riitta Havukainen takaavat uskottavuuden luomalla ajankuvan mukaiset roolit ilman turhaa elehtimistä. Erityisesti Havukaisen Ester Ståhlberg nousee tarinan salaiseksi moottoriksi: hän on kyydityksen ainoa järkensä säilyttävä aikuinen, joka tyyneydellään paljastaa ympärillään kohisevan miesjoukon lapsellisuuden. Molemmat näyttelijät tuovat elokuvaan arvokkuutta koheltavien nuorten muiluttajien keskellä. Muiluttavat nuorukaiset jäävät sen sijaan irrallisiksi hahmoiksi, eikä heidän taustaansa tai suhdettaan upseereihin selitetä. He vain toimivat kuten heitä on käsketty.
Tekijöille on nostettava hattua toteutuksen laadusta. Elokuva on tyylikäs ja rajalliset resurssit on käytetty tehokkaasti niin, että jokainen euro näkyy valkokankaalla. Tämän kokoluokan suomalainen historiallinen elokuva on nykyisessä kulttuurirahoituksen ilmapiirissä käytännössä mahdollista toteuttaa vain kansainvälisenä yhteistuotantona. ”Presidentin kyydityksen” kohdalla tämä tarkoittaa, että elokuva on kuvattu Tšekissä, mikä näkyy jonkin verran maisemissa. Leikkauksesta vastaa taitava virolainen Tambet Tasuja ja puvustuksesta kahdella Jussilla palkittu Eugen Tamberg, joka osoittaa jälleen hallitsevansa suomalaisen historiallisen elokuvan ajankuvan. Avoimuuden nimissä todettakoon, että molemmat ovat työskennelleet myös omissa tuotannoissani.
Viihdyttävästä kerronnasta huolimatta katsojan on vaikea samaistua päähenkilöiden ajatuksenjuoksuun tai kokea heidän kohtalonsa koskettavaksi. Komediallinen näkökulma pitää Kuussaaren ja Walleniuksen etäällä: heidän sisäinen maailmansa avautuu vain välähdyksinä, eikä itsereflektiolle jää tilaa. Vatasen näyttelijäntyö kuitenkin ylittää käsikirjoituksen asettamat rajat ja antaa Kuussaarelle traagisen pohjavireen, jota teksti ei yksin kannattelisi. Tekijät ovat tiedostaneet ongelman, ja syvyyttä haetaan välillä draaman keinoin, jolloin lajityyppi vaihtuu. Kokonaisuutta voi kutsua draamakomediaksi.
”Presidentin kyyditys” onkin elokuva, jonka kohdalla nautin enemmän historian pohtimisesta kuin tarinan katsomisesta. Tämä ei ole moite elokuvalle, sen erityisen hyvälle näyttelijäkaartille tai tuotannolliselle laadulle, vaan osoitus siitä, että aihe on vahva. Draamakomediallinen ilmaisu ja selvästi ulkomaille sijoittuvat kuvauspaikat etäännyttävät katsojaa, mutta elokuva etenee sujuvasti ja tempaisee mukaansa. Ennen kaikkea se saavuttaa tärkeimmän tavoitteensa: se herättää pohtimaan, kuinka historia toistaa itseään. Emme koskaan voi täysin tietää, kuinka totuudenmukaisia menneisyyden tarinat ovat, sillä kertojat täydentävät puuttuvat tapahtumat ja motiivit mielikuvituksellaan. Kenties upseerikunnan ryyppyreissulla syntynyt idea oli lähellä johtaa nuoren tasavallan demokratian päättymiseen. Onneksi tekijät olivat niin humalassa, ettei operaatio onnistunut.
Kirjoittaja
Elokuvatuottaja Ilkka Matila on suorittanut 211. maanpuolustuskurssin vuonna 2014.
