Laivue 2020 -hanke on Suomen meripuolustuksen kulmakivi

Rauma Marine Constructionsissa (RMC) käynnissä oleva Puolustusvoimien Laivue 2020 -hanke on edennyt kevään aikana merkittävästi. Toukokuun alussa käynnistyi toisen monitoimikorvetin rakennus ja toukokuun loppupuolella laskettiin vesille ensimmäinen monitoimikorvetti. Kaikkiaan RMC rakentaa puolustusvoimille neljä monitoimikorvettia vuoteen 2029 mennessä.

Laivue 2020 -hanke on toinen Puolustusvoimien strategisista hankkeista. Sen tavoitteena on korvata seitsemän Merivoimien vanhenevan ja käytöstä poistuvan aluksen suorituskyvyt neljällä uudenaikaisella, jäissäkulkukykyisellä Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetilla.

Laivue 2020 vahvistaa Suomen meripuolustusta. Itämeren alueen turvallisuusympäristö on muuttunut yhä epävakaammaksi. Lisääntynyt sotilaallinen toiminta ja geopoliittiset jännitteet edellyttävät Suomelta vahvaa ja mukautumiskykyistä merivoimaa, joka kykenee turvaamaan kansallisia etuja.

Pohjanmaa-luokan korvetit on suunniteltu toimimaan pitkiä aikoja merellä ympäri vuoden Itämeren haastavissa sää- ja jääolosuhteissa. Jäävahvistettu runko on olennainen ominaisuus itsenäiselle operoinnille Itämeren talvi- ja meriolosuhteissa.

Pohjanmaa-luokan korvetit muodostavat Suomen merivoimien selkärangan tulevina vuosikymmeninä ja varmistavat Suomen kyvyn turvata merelliset etunsa edistäen alueellista turvallisuutta.

Havainnekuva uusista korveteista merellä.
Havainnekuva uusista korveteista.

Rauma on vakiintunut yhdeksi Suomen meriteollisuuden keskeiseksi osaamis- ja kehityskeskukseksi ja Rauman uusi telakka onkin investoinut vahvasti tulevaisuuteen. RMC:llä on laaja ja monipuolinen kokemus erilaisten alusten suunnittelusta, rakentamisesta ja huollosta. Tämä mahdollistaa teknologisesti edistyneiden matkustaja-autolauttojen, arktisiin olosuhteisiin soveltuvien jäänmurtajien sekä modernien sota-alusten rakentamisen asiakkaan tarpeiden mukaisesti.

Laivue 2020 -hankkeen alusten rakentaminen on edennyt aikataulussa ja tahti kiihtyy kevään jälkeen, jolloin saavutettiin kaksi merkittävää virstanpylvästä.

Kölinlasku käynnisti 8.5.2025 toisen monitoimikorvetin rakentamisen. Seremoniaan osallistuivat Puolustusvoimien logistiikkalaitos, Merivoimat, laivojen luokituslaitos Lloyds’s Register, RMC:n johto ja työntekijät. Monitoimikorvetit rakennetaan turvallisuuden takia sisätiloissa, katseilta suojassa.

Toukokuussa 21.5.2025 todistettiin ensimmäisen monitoimikorvetin vesillelaskua yhdessä asiakkaan, rakentajan sekä kansainvälisen ja kotimaisen kutsuvierasjoukon kanssa.

Uudet korvetit eivät ainoastaan uudista Suomen merivoimia vaan myös vahvistavat Suomen kotimaista laivanrakennusteollisuutta ja teknologista osaamista. RMC on valmis hyödyntämään Laivue 2020 -hankkeen onnistuneen toteutuksen myötä saatua kokemusta ja osaamista niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Pohjanmaa-luokan korvetin mitat ja perustiedot

  • Pituus: 117 metriä
  • Leveys: 16 metriä
  • Syväys: 5 metriä
  • Uppouma: noin 4 300 tonnia
  • Nopeus: yli 26 solmua (48 km/h)
  • Miehistö: noin 70 henkilöä, kapasiteetti jopa 120
  • Toiminta-aika merellä: noin 14 vuorokautta
  • Toimintasäde: 3 500 meripeninkulmaa (6 500 km)

 

Koko Laivue 2020 -hankkeen suora työllistämisvaikutus Suomessa on noin 3 600 henkilötyövuotta

Kirjoittaja Mika Nieminen.

Kirjoittaja

Mika Nieminen on toiminut Rauma Marine Constructions Oy:n  toimitusjohtajan helmikuusta 2023 lähtien. Hänellä on vuosikymmenten vankka kokemus kansainvälisten ja verkottuneiden teollisuusyritysten johtotehtävistä. Vuonna 2025 hän toimii myös Meriteollisuus ry:n puheenjohtajana.

Lisää artikkeleita:

Suomessa siirrytään osaksi työvoimaa vasta 20–30 vuoden iässä, mutta kouluttautuneina. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien lapset jäävät muista väestöryhmistä jälkeen koulutuksessa ja osaamisessa. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Suomen väestökehityksen suunta

Väestön ikääntyminen nostetaan hallitusohjelman ensimmäisessä virkkeessä kaupungistumisen, ilmastonmuutoksen, globalisaation ja teknologisen kehityksen rinnalla Suomea ja maailmaa keskeisesti muuttavaksi tekijäksi. Suomessa väestön ikääntyminen on eurooppalaisittainkin nopeaa ja jatkuu vielä useita vuosikymmeniä vanhusväestön lisääntymisen seurauksena.

Lue artikkeli »
Eduskunta kokoontui vuoden 2018 viimeiseentäysistuntoon 21.12.2018 hyväksyttyäänedellisenä päivänä toisessa käsittelyssähallituksen esityksen eduskunnalle laiksi tiedustelutoiminnanvalvonnasta. Kuva: Hanne Salonen, eduskunta

Lakimuutokset Suomessa hybridiuhkien aikakautena

Suomea pidetään hybridiuhkien torjunnassa edelläkävijänä. Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaisen kokonaisturvallisuuden hallintamallin lisäksi yksi torjunnan kulmakivistä on ollut lainsäädäntömme ”hybridinmentävien” aukkojen aktiivinen paikkaaminen.

Lue artikkeli »