Maantieteellisestä sijainnistamme johtuen kollektiiviseen selkärankaamme on iskostettu epävarmuus, joka luo erityiset lähtökohdat Suomen puolustuspolitiikalle. Rauhan vuodet eivät ole tuudittaneet suomalaisia epärealistiseen turvallisuuden tunteeseen ja tämän päivän jännitteisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa maanpuolustus puhuttaa kaikkia suomalaisia. Hävittäjähankinta, Ukrainan tapahtumat, Venäjän sotilaallinen aktivoituminen ja sen vaatimukset Naton itälaajentumisen pysäyttämiselle ovat kaikki vaikuttaneet siihen, että tänään moni meistä pohtii Suomen roolia mahdollisessa kansainvälisessä konfliktissa.
Maanpuolustuskurssilla opimme, kuinka kriisitilanteessa varmistetaan kansalaisten selviytymisen tai maanpuolustuksen kannalta kriittisten alojen toimintaedellytykset. Riittävätkö varmuusvarastot ja ovatko keskeiset kyvykkyydet ja selviytymistaidot turvattu? Yhtenä keskustelunaiheena oli myös resilienssi.
Kuva: Sakari Viika
Mitä ovat ne henkiset voimavarat ja arvot, jotka elinolosuhteiden lisäksi voisivat kannatella meitä poikkeusoloissa? Mistä rakentuu se iskunkestävä identiteetti, joka vahvistaa yksilöä ja ankkuroi hänet yhteisöönsä? Identiteetti on aina myös abstrakti kokoelma arvoja ja ideoita. Toiset niistä siirtyvät usein sukupolvelta toiselle, toiset taas rakentuvat ja vahvistuvat yksilön kokemusten ja ympäristön vaikutuksesta. Tarvitaan aina myös yksilön oma vahva sitoumus arvopohjaan.
Kansallinen identiteetti näyttäytyy tänä päivänä huomattavasti monimuotoisempana kuin sodan jälkeisessä Suomessa. Kaikki suomalaiset eivät suinkaan enää sitoudu perinteiseen koti, uskonto ja isänmaa -dogmaan. Tilalle on tullut paljon monimuotoisempi arvospektri. Nyt valloillaan olevasta individualismista kumpuaakin paljon räätälöidympiä arvorakenteita.
Isänmaallisuus on paitsi henkilökohtainen, myös kollektiivinen arvo. Mikä olisi se oman aikamme kokoava voima, jonka innoittamana asettuisimme yhteiseen rintamaan? Onkin luontevaa pohtia, mikä on taiteen ja kulttuurin rooli kansallisen identiteetin ja siitä kumpuavan maanpuolustustahdon vahvistamisessa.
Vapaa taide ei kaipaa perusteluja, eikä sen tarvitse palvella mitään moraalisia tai yhteiskunnallisia tavoitteita. Onko riippumaton, absoluuttinen taide kuitenkin ainoastaan rauhan ajan etuoikeus? Muuttuvatko taiteen sisällöt ja tulkinnat kriisitilanteessa? Valjastetaanko taide uusilla merkityksillä? Taideteos viestii vahvasti kokijalleen, mutta samalla se antaa mahdollisuuden monipuolisiin tulkintoihin. Voimauttavan taiteen viesti voi olla yhdistävä, vahvistava, aseista riisuva tai puolustustahtoa nostattava.
Kriisin aikana taide-elämykset ovat toimineet hengennostattajina, yhdistävinä symboleina ja eheyttävinä riitteinä. Taiteen keinoin käsittelemme surua, menetystä, pettymystä, jopa vihaakin. Pysäyttävä taide-elämys laajentaa kokijansa perspektiiviä ja vahvistaa sekä henkilökohtaisten, että yhteisten kipupisteiden ymmärrystä.
Taidetta on aikojen saatossa aina käytetty ideologioiden välineinä. Maalliset ja hengelliset vallanpitäjät ovat tilanneet taiteilijoilta kantaatteja, muotokuvia, patsaita ja runoja, viestittääkseen menestystään tai alleviivatakseen valtaansa. Taide on myös toiminut toisinajattelijoiden ja sorrettujen henkireikänä, keinona kritisoida vallitsevia olosuhteita, purkaa turhautumista ja pettymystä, kiellettyjä ajatuksiakin. Merkityksellinen taide on vahva ase, koska se voimaannuttaa kokijansa.
Kuva: Heikki Tuuli
Mikä olisi taiteilijoiden rooli kriisitilanteessa? Luontevasti sellainen löytyisi juuri henkisen kriisinkestävyyden vahvistamisessa. Hengennostatusta ja kokemuksien käsittelyä totisesti tarvitaan. Voisivatko kulttuurialan toimijat valmistautua paremmin kantamaan kortensa kekoon? Taiteilijat ovat usein ensimmäisten joukossa organisoimassa tapahtumia solidaarisuuden nimissä. Tahtoa ja auttamisen halua ei puutu, mutta jääkö taiteilijoiden kriisinajan osallistuminen kuitenkin vain spontaaneiden ulostulojen varaan?
Aihe on äärimmäisen ajankohtainen myös tänäänkin, kun elämme keskellä ennennäkemätöntä kriisiä. Pandemiantorjunnan päätöksenteossa korkein prioriteetti on luonnollisesti ollut terveysturvallisuus. Viruksentorjuntakeinojen yhteiskunnallisten kokonaisvaikutuksien välinen tasapaino on kuitenkin osoittautunut haasteelliseksi yhtälöksi.
Taidekokemuksien ja yhteisöllisyyden puutteella on suora yhteys kansalaisten henkiseen kriisinkestävyyteen. Koronakriisin pitkittyessä kansalaisten henkinen huoltovarmuus on ollut uhattuna, kun hyvinvointimme varmuusvarastot ovat tyhjenemässä. Elävät esitykset, konsertit ja museokäynnit ovat monille kansalaisille henkireikä ja hyvinvoinnin lähde. Kun kulttuuritapahtumat loistavat poissaolollaan, jää meiltä puuttumaan tärkeä tunneprosessoinnin kanava. Yhteisöllisyyden ja elämyksellisyyden puute, eli eräänlainen sosiaalinen näivettyminen on uhka myös henkiselle huoltovarmuudelle.
Taiteen ja kulttuurin merkitys yhteiskunnan kivijalan, eli sen henkisten arvojen vahvistajana on kiistaton. Musiikki, teatteri, kirjallisuus, tanssi, kuvataide ja monet muut taiteen ja kulttuurin muodot ovat arvojen kirkastajia, henkilökohtaisen maailmankuvan jäsentäjiä. Ne ovat avaimia ihmisen sisimpään – sinne mihin pamfletit tai juhlapuheet eivät yllä. Laulu alkaa siitä mihin puhe loppuu ja musiikki tai kuva kertovat sen, mihin sanat eivät kykene.
Pienen kansakunnan arvokkain henkinen pääoma on rikas kulttuuri. Yhteiskuntamme kyvykkyydet nojaavat vahvasti sen jäsenten henkiseen pääomaan. Elinvoimaisesta yhteiskunnasta nousee omaperäistä, jäljittelemätöntä taidetta ja toisaalta hädän hetkellä monipuolisesta kulttuurista nouseva henkinen pääoma voi jopa kannatella yhteiskuntaamme.
Kirjoittaja
Lilli Paasikivi on toiminut Suomen Kansallisoopperan taiteellisena johtajana vuodesta 2013. Taiteellisen sisältösuunnittelun rinnalla hän on uudistanut rohkeasti oopperan toimintaa. Lilli Paasikivi kuului Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan vuosina 1998–2013, ja on tehnyt sen rinnalla merkittävän kansainvälisen uran esiintyen johtavien orkestereiden solistina ympäri maailmaa. Paasikivi on 218. maanpuolustuskurssin emäntä.
