Eletty koronapandemian aika on osoittanut, kuinka tärkeää luotettava tieto on kansalaisille ja yhteiskunnalle. Vain oikean tiedon ja realistisen tilannekuvan pohjalta tehdyt ratkaisut voivat tuottaa menestystä.
Länsimaisissa demokratioissa nimenomaan lehdistöllä on tärkeä rooli vallan riippumattomana vahtina. Vallanpitäjien viestit saavuttavat kansalaisten mielissä uskottavuuden vasta kun ne läpäisevät journalismin kriittisen seulan.
Avoin yhteiskunta ja todellinen demokratia voivat toimia vain, jos sana on vapaa ja riippumattomalla medialla on hyvät edellytykset toimia.
Sananvapaus on Suomessa hyvällä tolalla. Perustuslaki takaa oikeuden ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Lehdistönvapauden kansainvälisissä mittauksissa Suomi on sijoittunut pitkään kolmen kärkimaan joukkoon. Yksityisen median taloudellisten toimintaedellytysten turvaamisessa Suomi sen sijaan jää selvästi jälkeen esimerkiksi muista Pohjoismaista.
Sananvapauteen kuuluu aina myös vastuu
Valemedioiden ja erilaisten ”vaihtoehtoisten faktojen” tarjoajien lisäksi todellisuutta on viime vuodet vääristänyt myös suoranainen disinformaatio. Botit ja trollitehtaat ovat maailmalla vaikuttaneet vaaleihin, demokraattisen päätöksenteon ytimeen.
Vastuullinen journalistinen media pyrkii aina totuuteen ja noudattaa lakia. Se sitoutuu alan eettisiin sääntöihin, selvittää ja tarkistaa faktat sekä oikaisee virheet. Medialla on Suomessa toimiva itsesääntelyjärjestelmä, Julkisen sanan neuvosto (JSN). Se kattaa koko mediakentän. JSN nauttii arvostusta kotimaassa sekä alan sisällä että sen ulkopuolella. Maailmalla Suomen neuvostoa pidetään edistyksellisenä ja esimerkillisenä.
Journalistin ohjeiden alku kertoo olennaisen median toiminnan tarkoituksesta: ”Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.” Erinomaisia tiivistyksiä ovat myös ohjeiden kohdat 1 ja 8: ”Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.” ja ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”
Aikana, jolloin kuka tahansa saa vaivatta äänensä kuuluville ja verkko on täynnä eritasoista informaatiota, korostuu päätoimittajavastuun alaisten tiedotusvälineiden vastuu ja julkaisuharkinta. Sananvapauteen kuuluu oikeus sanoa ilman ennakkosensuuria, mutta siihen kuuluu myös vastuu siitä, mitä sanoo ja mitä julkaisee.
Mediayhtiöt kantavat vastuuta myös mediakasvatuksesta, jonka tarve on suurempi kuin koskaan. Medialukutaidon merkitys on korostunut nettiaikana ja sosiaalisen median käytön kasvaessa. Tämä ei koske pelkästään lapsia ja nuoria, päinvastoin: erityisesti monet aikuiset tuntuvat tarvitsevan tietoa, taitoa ja hyviä käytöstapoja seikkaillessaan internetin ihmeellisessä maailmassa.
Hyvä esimerkki koko media-alan vastuullisesta yhteistyöstä on myös Huoltovarmuuskeskuksen alainen mediapooli, jossa alan yritykset suunnittelevat yhdessä median toiminnan turvaamista erilaisissa poikkeusoloissa.
Kuva: Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia
Suomalaisten luottamus uutisiin on maailman huippua
Suomessa uutisiin luotetaan enemmän kuin missään Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin tutkimukseen osallistuneissa 46 maassa. Suomi on ollut pitkään tutkimuksen ykkösmaa. Tuoreimmassa Digital News Report 2021 -tutkimuksessa johtoasema vahvistui.
Suomalaisista 73 prosenttia kertoo luottavansa itse seuraamiinsa uutisiin, mikä on 4 prosenttiyksikköä edellisvuotista enemmän. Useimpiin uutisiin luottavien suomalaisten osuus puolestaan kasvoi peräti 9 prosenttiyksiköllä 65 prosenttiin.
Luottamus tiedotusvälineiden uutisiin lisääntyi pandemian aikana muissakin maissa. Korona-aikana onnistuminen ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys. Poikkeusoloissa pärjäävät ne toimijat, joihin luotetaan myös normaalioloissa. Tulos on osoitus koko suomalaisen uutismedian luotettavasta toiminnasta.
Samaan aikaan kun suomalaiset lisäsivät selvästi median seuraamista, uhkasi pandemia vakavasti journalismin kustantamista. Mediamainonta putosi keväällä 2020 pahimmillaan 50 prosentin vauhtia. Onneksi loppuvuonna ilmeni, että Suomen talous selvisi kriisistä kohtuullisesti, kiitos nopeiden sopeutustoimien. Sama koski kotimaisia mediayrityksiä.
Koronapandemia oli vain yksi lisävaihe media-alan toistakymmentä vuotta jatkuneessa murroksessa, jonka pääajuri on digitalisaatio. Se on tuonut paljon uusia mahdollisuuksia mediasisältöjen tuottamiseen, julkaisemiseen, jakamiseen ja kuluttamiseen. Samalla globaalit toimijat ovat mullistaneet kilpailukentän.
Digitalisaatio ohjaa voimien yhdistämiseen
Google ja Facebook vievät jo noin kaksi kolmasosaa Suomen digitaalisen mainonnan markkinasta – tuottamatta itse lainkaan sisältöä ja maksamatta veroja Suomeen. Jo 1990-luvulla alkanut internet-aika ei vielä keikauttanut mediataloutta, sen teki vasta sosiaalisen median voittokulku 2010-luvulla. Some vaikuttaa mediaan sekä kutistamalla mainostuloja että viemällä kuluttajien huomiota ja aikaa. Googlen palvelut hakukoneen johdolla keräävät yhä kasvavan osan digitaalisista mainoseuroista.
Digitalisaation haasteet pakottavat pieniä ja keskisuuria lehtikustantajia hakeutumaan yhteistyöhön tai fuusioitumaan. Omistuksen keskittyminen suojaa lehtiä kuolemilta ja antaa leveämmät hartiat selvitä pitkään jatkuvasta digiloikasta: digitaalisia palveluja on kehitettävä samalla kun valtaosa lehtien tuloista tulee vielä pitkään painetusta tuotteesta. Digitaalisen uutismedian välttämätön kehittäminen sitoo lehtikustantajien resursseja. Suurissakin konserneissa lehtien tärkein sisältö tuotetaan paikallisesti oman päätoimittajan suvereenilla vastuulla. Paikallisen sisällön merkitys uniikkina kilpailutekijänä on jatkuvasti kasvanut.
Mainostulojen hiipuminen on lisännyt tilaustulojen tarvetta. Tulevaisuudessa niitä on saatava verkosta. Rohkaisevia onnistumisia on nähty: Verkossa tilauksia synnyttävät parhaiten omat laadukkaat jutut, joita ei saa muualta ilmaiseksi. Etenkin nuoremmat ikäluokat ovat tottuneet maksamaan digitaalisista palveluista.
Kuva: Lauri Heikkinen / valtioneuvoston kanslia
Verotus, jakelu ja reilu kilpailu
Laadukas ja riippumaton media tuottaa positiivisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Media-ala on vaikutukseltaan kokoaan suurempi. Siksi sen elinvoimaisuudesta on huolehdittava myös poliittisilla päätöksillä.
Sananvapauteen ja sisältöjen tuottamiseen vaikuttavan sääntelyn, kuten tekijänoikeuden, lisäksi merkittävämpiä journalistisen median toimintaedellytyksiin vaikuttavia tekijöitä ovat verotus, suorat tuet, jakelujärjestelmä, tasapuolinen kilpailu ja markkinoiden toimivuus.
Vaikka digitaalisten lehtien ja kirjojen myynnin arvonlisävero onneksi vihdoin kesällä 2019 alennettiin painettujen julkaisujen tasolle, on 10 prosentin verokanta länsimaisessa vertailussa korkea. Suomi luopui lehtitilausten nollaverokannasta vuonna 2011, mikä kaksinkertaisti lehtien levikkien laskuvauhdin. Euroopan unionissa käsitellään ehdotusta, joka antaisi kaikille jäsenmaille tasaveroiset oikeudet alimpiin alv-kantoihin, jopa nollaverokantaan.
Suomessa ei ole vuosikymmeniin ollut muiden Pohjoismaiden kaltaista mediatukea. Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä ehdotti tukea viime keväänä, mutta se ei ainakaan heti saanut rahoitusta. Medialajineutraali ja journalismin riippumattomuuden säilyttävä tuki olisi tuki demokratialle. Sille olisi tarvetta ainakin niillä alueilla, jotka uhkaavat jäädä uutiserämaiksi, kokonaan ilman paikallisen päätöksenteon journalistista valvontaa.
Kun sanomalehtien tuloista yhä 80 prosenttia tulee paperilehdestä, on toimiva ja kustannustehokas jakelu uutismedian elinehto vielä pitkään. Lehdet tarvitsevat päivittäisen, mahdollisimman varhaisen jakelun. Taajamissa olisi aika yhdistää päiväjakelun harvenevat tuotteet aamun lehtijakeluun. Haja-asutusalueille tarvitaan määräaikaista tiedonvälitystukea sanomalehtijakelun turvaamiseksi.
Google ja Facebook tarvitsevat sääntelyä
Suomessa tarvitaan sekä yksityisesti omistettuja tiedotusvälineitä että valtion omistamaa julkista yleisradiopalvelua. Niiden yhteissummana syntyy kansalaisille laaja ja moniääninen mediatarjonta. Julkisen palvelun tehtävä on määriteltävä riittävän tarkasti, jotta Suomi noudattaa EU:n valtiontukisääntelyn vaatimuksia eikä julkisin varoin heikennetä yksityisten tiedotusvälineiden toimintaedellytyksiä. Tämä on tärkeää, jotta lehdistö säilyy elossa ja vahvana myös digitalisaation aikakaudella.
Googlen ja Facebookin kaltaisia verkkojättejä yritetään nyt säännellä eri puolilla maailmaa. Syynä on niiden suuruuden myötä kasvanut valta ja monin paikoin käytännössä monopoliasema. Niiden tuottamia ongelmia ovat muun muassa määräävän markkina-aseman käyttö, vastuuttomuus sisällöistä, vaalien ja muiden demokraattisten prosessien häirinnän mahdollistaminen, valeuutisten ja disinformaation jakamisen helppous ja tekijänoikeusloukkaukset. EU:ssa näihin ongelmiin haetaan parhaillaan vastauksia uusista digitaalisten palvelujen ja markkinoiden säädöksistä.
Some-palvelut ja hakukone myös toki hyödyttävät tiedotusvälineitä, mutta kilpailukenttä globaalien jättiyhtiöiden ja mediakustantajien välillä on kaikkea muuta kuin tasainen. Neuvottelun ja sopimisen sijaan kyse on ”ota tai jätä” -sanelusta. EU:n tekijänoikeusuudistuksen sisältämä lehtikustantajien lähioikeus pyrkii parantamaan tilannetta, mutta Googlen ja Facebookin saamiseksi neuvottelupöytään ja markkinoiden toimivuuden turvaamiseksi tarvitaan myös muuta sääntelyä.
Verkkoalustat ja -palvelut ovat lisänneet ihmisten mahdollisuuksia vastaanottaa ja jakaa tietoa. Internetin alkuaikoina vallinnut unelma tiedon vapaudesta ei kuitenkaan ole käynyt toteen. Käynnissä on tiedollinen eriarvoistuminen. Netissä jokaisella on oma todellisuutensa, kun algoritmit suodattavat käyttäjää miellyttäviä ja omaa maailmankuvaa tukevia hakutuloksia ja some-virtaa.
Riippumattoman median toimintaedellytysten turvaaminen ja sananvapauden puolustaminen ovat suomalaisilta päättäjiltä tärkeitä, konkreettisia demokratian puolustustekoja. Pandemiakin osoitti, että ammattimaisesti tuotetun oikean tiedon varassa toimiva kansakunta selviää kriiseistä paremmin kuin yhteiskunnat, joissa ongelmia vähätellään tai piilotellaan.
Kirjoittajat
Vesa-Pekka Kangaskorpi on Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja ja Keskisuomalainen-konsernin konsernijohtaja. Hän toimii Medialiiton puheenjohtajana sekä Elinkeinoelämän Keskusliiton ja World Association of News Publishers -järjestön hallituksissa. Kangaskorpi on suorittanut 225. maanpuolustuskurssin.
Filosofian tohtori Jukka Holmberg on media-alan yritysten edunvalvontajärjestön Medialiiton toimitusjohtaja ja sen suurimman jäsenjärjestön Uutismedian liiton (aiemmin Sanomalehtien liitto) liittojohtaja. Hän on työskennellyt aiemmin politiikan toimittajana ja Salon Seudun Sanomien päätoimittajana. Holmberg on suorittanut 197. maanpuolustuskurssin.
