Puhe on politiikan viestintävälineistä väkevin

Olen kirjoittanut työurallani paljon puheita erityisesti EU-komissaareille, joiden esikunnissa olen työskennellyt. Sen lisäksi, että puheenkirjoitus on mielenkiintoista ja opettavaista, se on erinomainen mahdollisuus astua säännöllisesti ulos omasta ajatusmaailmasta. Vaikka valmistelemani puheet keskittyvätkin yleensä poliittisten näkemysten esittelemiseen, on puheiden aina oltava linjassa myös pitäjänsä henkilöbrändin ja maailmankatsomuksen kanssa. Koska kirjoitin yhdessä vaiheessa puheita lähinnä itseäni varttuneemmille miespoliitikoille, sain bonuksena jo nuorella iällä taidon ilmaista itseäni kuin keski-ikäinen mies.

Aloittelevana puheenkirjoittajana tuli kertaheitolla omaksuttua tiedotusopin tiivistetty ja syvennetty oppimäärä: yhdellä tekstillä piti vaikuttaa, suostutella, motivoida sekä inspiroida. Keskeiset viestit piti saada kerralla läpi tiedotusvälineissä ja sitä kautta julkiseen keskusteluun. Puheenkirjoitus oli siis nykymaailman influenssointia, vaikuttamista, parhaimmillaan.

Vielä vuosikymmen sitten puhe oli haastattelujen ohella yksi poliitikon tärkeimmistä viestintävälineistä – vain kourallinen päättäjiä käytti aktiivisesti sosiaalista mediaa työstään kommunikoimiseen. Kehityksen on huomannut Brysselin-kabineteissa. Puheita pidetään yhtä paljon kuin ennenkin, mutta erityisesti viestintäpuolella some-asiantuntija alkaa jo olla puheenkirjoittajaa yleisempi titteli.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen piti vuotuisen Unionin tila -puheensa 15. syyskuuta 2021.
Kuva: Christophe Licoppe

Harva haikailee takaisin aikaan, jolloin poliittisen keskustelun keskiössä olivat pöntöstä pidetyt, polveilevat yksinpuhelut. 20 minuuttia pidettiin pitkään maagisena rajana yleisön keskittymiskyvylle. Se oli siten myös puheiden ja esitelmien epävirallinen vakiopituus. Nykyään puhujat tuskin edes haaveilevat saavansa yleisönsä jakamattoman huomion. Muutamaa korkeimman tason poliittista linjapuhetta lukuun ottamatta monissa tilaisuuksissa fokuskaan ei enää ole varsinaisessa puheessa, vaan esimerkiksi puhujan taakse heijastetun twitter-seinän kommentoinnissa. Puhetta ei välttämättä ole edes valmisteltu tietyssä tilaisuudessa pidettäväksi, vaan sen pitää toimia yhtä lailla muilla viestimissä – lähinnä sosiaalisessa mediassa.

Vaikka perinteiset poliittiset puheet ovat vain yksi mielipidevaikuttamisen monista kanavista, ei politiikan perusluonne ja ydin ole muuttunut mihinkään: puhuttu puhe on edelleen väkevintä viestintää. Politiikan pääareenat, parlamentit, eivät ole sattumalta saaneet nimeään: se tuli 1000-luvulla Ranskassa käytetystä, puhetta tarkoittaneesta verbistä parlement.

Puheiden pitämisen pitäisi siis olla politiikan kuninkuuslaji, johon sen mukaisella hartaudella valmistaudutaan. Viestintä on kuitenkin muuttunut nopeasti visuaalista ja tiivistä ilmaisua suosivaksi. Siksi moni puhekin tuo mieleen lähinnä twitter-virtani: sekin sisältää paljon hyviä ja kannatettavia yksittäisiä ajatuksia, mutta ne eivät kuitenkaan muodosta minkäänlaista johdonmukaista kokonaisuutta. “Aloitus-sisältö-lopetus” -rakenteen korvaa entistä useammin iskulauseiden sikermä. Klassisten kolmen pointin sijasta kuulijoille luetellaan pitkä lista hankkeita, joista jokainen on prioriteetti.

Politiikan luonteeseen kuuluu seikkaperäinen omien saavutusten esittely, ja puheet ovat tähän tietenkin erinomainen kanava. Joka puheeseen ei aina riitä uutta kerrottavaa. Välillä samoilla nuoteilla voi käydä avaamassa useammankin seminaarin. Toisto onkin tärkeä osa viestintää.

Puhe ei kuitenkaan ole esitelmä, vaan ennemminkin ainutlaatuinen mahdollisuus viestiä kokonainen ajatuksen tai näkemyksen kaari esittelyineen, perusteluineen ja johtopäätöksineen. Monelta jää tämä mahdollisuus käyttämättä, usein siksi, että tyydytään listaamaan siihenastiset uroteot, tai sanomaan vähän joka asiasta jotain. (Tämä muuten usein johtuu vaikutusvaltaisista avustajista, virkakunnasta tai lobbareista, joista jokainen haluaa puheeseen maininnan omasta poliittisesta tai lainsäädännöllisestä lempilapsestaan!)

Ei ole salaisuus, että tärkeät puheet syntyvät tiimityönä asiantuntijoita ja avustajia konsultoiden. Jos useiden ihmisten kommentit ja kontribuutiot jäävät puheeseen sellaisenaan, lopputulos on poukkoileva kollaasi. Konsulttijargonia vilisevästä esitelmästä tehty tiivistelmä ei myöskään sellaisenaan toimi puheena, vaikka välillä niihinkin törmää.

Maanpuolustuskurssien avajaisissa on jo 60 vuoden ajan pidetty puheita kokonaisturvallisuuden ajankohtaisista asioista. 236. maanpuolustuskurssin avajaisissa 16. elokuuta 2021 Puolustusvoimain komentaja kenraali Kivinen tarkasteli syksyn aikana ajankohtaiseksi nousevaa puolustusselontekoa, asevelvollisuuskomitean mietintöä ja Hornetin seuraajahanketta.
Kuva: Juhani Kandell / Puolustusvoimat

Tyyliseikkoja tärkeämpää on kuitenkin sisältö. Historian huippupuheista ei tule klassikkoja briljanttien puheenkirjoittajien ansiosta, vaan ne ovat aina vaikutusvaltaisen aseman, karismaattisen esiintyjän sekä painavan yhteiskunnallisen viestin summa. Näihin puheenpidon kultaisen standardin suorituksiin ovat perinteisesti yltäneet – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta – Yhdysvaltain presidentit. Vaikka maailman huippujohtajien työpöydät epäilemättä pursuavat mainitsemisen arvoisia asioita, he malttavat puheenkirjoittajiensa kanssa valita yhden kärjen ja muutaman viestin. Juuri argumenttien rakentamiseen ja viestien kiteyttämiseen maailmanpolitiikan huippuoraattorit ovat erinomainen inspiraation lähde.

Puheenkirjoituksen ja puheen pitämisen ei pitäisi poiketa mistään muustakaan viestinnästä: ensin mietitään, mitä halutaan sanoa, ja sitten sanotaan se. Yksinkertaista. Jokainen poliitikko valmistautuu tärkeisiin linjapuheisiinsa sillä oletuksella – ja toiveella – että puhetta referoidaan tiedotusvälineissä ja että se synnyttäisi jatkokeskustelua ja -kommentointia muillakin foorumeilla. Tämä tietysti edellyttää, että puheessa täytyy sanoa jotakin – silläkin uhalla, että jotakin muuta jää mahdollisesti sanomatta.

Epäilen arvioita siitä, etteivät perinteiset puheet olisi nykyisessä viestintäkulttuurissa enää relevantteja. Sosiaaliseen mediaan valmistellut iskulauseet ja videoklipit ovat erinomaisia tapoja tunteiden ja mielipiteiden ilmaisuun. Sen sijaan ajatusten ja näkemysten esille tuomiseen puhe on ylivertainen viestintäväline. Puhetta edeltää jännite: sitä odottaa sekä puhuja että kuulija. Se on pysynyt viestinnän ja vaikuttamisen ytimessä antiikin agoralta multimedia-aikaamme. Niin kauan kuin maailmassa on politiikkaa, pidetään myös puheita. Casablanca-elokuvan tunnussävelmässä tiedettiin: The fundamental things apply, as time goes by.

Kirjoittaja

Anna-Kaisa Itkonen on viestintään erikoistunut EU-asiantuntija. Hän on työskennellyt muun muassa eduskunnassa, valtioneuvoston kansliassa sekä Euroopan komissiossa. Itkonen on tällä hetkellä asiantuntijana komission pääsihteeristössä, vastuualueenaan oikeusvaltiokysymykset. 

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Lisää aiheesta: