Pyysimme kokeneita Nato-kirjeenvaihtajia summaamaan näkemyksiään ja kokemuksiaan liittolaisuutemme lähivuosista.
Maria Stenroos on Ylen Natoon ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut toimittaja. Hän seuraa Suomen ja Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä puolustusvoimia. Stenroos toimi Ylen EU-kirjeenvaihtajana 2014–2016 ja on työskennellyt pitkään politiikantoimittajana ja tuottajana.
Eurooppalainen Nato on valinta, joka tehdään pakon edessä
Turvallisuuspoliittisen keskustelun perusteella Suomi on vahva itärajan valtio, joka auttaa muita auttamalla itseään.
Suomen turvallisuuspoliittisessa keskustelussa oli kymmenien vuosien perinne, miten puhua niin, että Venäjä ei suutu.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Suomen Nato-jäsenyys rikkoivat Venäjä-tabun, ja nyt Venäjästä puhutaan suoraan. Tilalle ovat tulleet uudet ongelmat: miten keskustella Yhdysvalloista ja mahdollisesti heikkenevästä Natosta. Yhdysvaltojen ja Venäjän toimintaa ei voi rinnastaa, mutta puhetyyli tuntuu tutulta.
Nykyinen Nato ei ole sama, johon Suomi liittyi kolme vuotta sitten. Liiton sisällä on vahva jännite Atlantin ylittävässä suhteessa.
Donald Trump on kovaäänisesti vaatinut Eurooppaa maksamaan puolustuksestaan enemmän. Trump on uhannut vetävänsä Yhdysvallat Natosta, sillä hän pitää eurooppalaisia hyödyttöminä amerikkalaisille.
Suomelle tilanne on hankala, sille Suomen puolustus on riippuvaisempi Yhdysvalloista kuin useimpien muiden liittolaisten. Viime aikoina Suomi on tiivistänyt suhdettaan Yhdysvaltoihin DCA-puolustusyhteistyösopimuksella ja aseostoilla.
Poliittinen johto välttää Yhdysvaltojen arvostelemista, koska he uskovat sen ärsyttävän Yhdysvaltoja. Se voisi aiheuttaa vahinkoa.
Epävarmassa tilanteessa turvallisuuspolitiikan johtajat ja puolustusvoimat ovat korostaneet tosiasiana, että puheista huolimatta Yhdysvaltojen sitoutuminen Natoon ei ole muuttunut. Ministerit toistavat julkisuudessa Naton olevan vahvempi kuin koskaan, vaikka Trump samaan aikaan uhkaa lähteä liitosta.
Tutkijoiden ja toimittajien tehtävä on selittää poliitikkojen puheen rivivälit. Kansalaiset ovat tehneet omat tulkintansa, ja luottamus Yhdysvaltoihin on pudonnut eri mielipidemittauksissa.
Donald Trumpin toisen presidenttikauden aikana näyttää syntyvän eurooppalainen Nato. Vaikka poliittinen johto puhuu tästä kuin se olisi tavoiteltu kehitys, eurooppalaiset ovat valinneet sen pakon edessä. Turvallisuustilanne ja Trumpin kiristys panevat eurooppalaiset ottamaan vastuun puolustuksestaan.
Natossa Suomi korostaa omaa rooliaan turvallisuuden tuottajana, ei kuluttajana. Pitkän itärajan ja arvaamattoman Venäjän takia Suomi on rakentanut Naton itärajalle suhteellisen vahvan puolustuksen.
Itärajasta on tullut Suomelle syy, jota Suomi käyttää julkisuudessa, kun se ei halua tarjota liittolaisille apuaan hankalasti toteutettaviin tai epämieluisiin tehtäviin. Tällaisia ovat esimerkiksi osallistuminen mahdollisiin Ukrainan pelotejoukkoihin tai pysyvä läsnäolo muissa Nato-maissa.
Suomi viestii resurssiensa olevan yhtä aikaa sekä runsaat että niukat: Suomi vahvistaa Naton turvallisuutta vankalla puolustuksellaan. Mutta puolustuksen voimavarat kuluvat oman alueen vahtimiseen.
Poliittinen viiteryhmä on vahvasti Nato ja läheisimmät liittolaiset. Puolustuspolitiikassa Suomi menee kuitenkin vahvasti kansallinen intressi edellä. Suomi auttaa muita mielestään parhaiten auttamalla itseään.
Liittolaisten tukea omalle alueelleen Suomi ottaa mielellään vastaan esimerkiksi Lapin etulinjan joukkoihin. Osallistumalla Naton rauhan ajan tehtäviin ilma- ja merivalvonnassa Suomi kuitenkin viestii haluavansa tukea liittoa.
Poliittiset puolueet olivat pitkään konsensushakuisia puhuessaan turvallisuudesta. Isosta linjasta puolueet ovat edelleen samanmielisiä.
Viime aikoina oppositio on kyseenalaistanut hallituksen toimintatapoja. Yllättävää on, että kotimaan politiikan jakavin turvallisuuspoliittinen riita syntyi ydinaseista, joista Nato-maissa yleensä ei juuri puhuta.
Kuva: Maria Stenroos / Yle.
Elina Kervinen on Helsingin Sanomien politiikan toimittaja. Työssään hän seuraa erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kervinen toimi HS:n Nato-kirjeenvaihtajana liittymisprosessin aikana vuosina 2022 ja 2023. Hän on suorittanut 255. maanpuolustuskurssin vuonna 2026.
Suomi puhuu nyt Natosta varoen
Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu liikkuu Yhdysvaltojen politiikan muututtua paikoin kahdessa todellisuudessa.
Onko paperit varmasti mukana? Entä kynä? Ulkoministeri Pekka Haavistoa tentattiin tiukasti, kun hän taittoi matkaa Helsingistä Brysseliin 3. huhtikuuta 2023.
Haavisto lensi liittämään Suomea Natoon. Laumallinen toimittajia oli varannut paikat koneen etuosasta ministerin ympäriltä. Haavisto vastaili villasukat jalassaan kysymyksiin ja vakuutti myös, että kynäasia oli järjestyksessä. Toisin siis kuin silloin, kun hän allekirjoitti Suomen Nato-hakemuksen Iltalehden toimittajan antamalla kynällä.
Seuraavana päivänä, 4. huhtikuuta, Haavisto allekirjoitti Suomen liittymisasiakirjan Suomen Nato-konttorilla.
Lippu nostettiin pian päämajan salkoon. Se ei liehunut. Kollega letkautti, että nyt kun Suomi on Natossa, ei ole enää tuulista.
Liittymisprosessin aikainen keskustelu oli Suomessa huomattavan yksinuottista. Kansalaiset olivat kääntyneet nopeasti Naton kannalle Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022, ja se heijastui myös poliittiseen keskusteluun ja mediaan. Kriittisiä ääniä haluttiin kyllä kuulla, mutta niitä oli harvassa.
Sota Ukrainassa ja Nato-prosessi vaikuttivat Suomen ilmapiiriin nopeasti myös niin, että Venäjästä alettiin puhua aiempaa selvemmin uhkana. Sodan mahdollisuuskin tuli näkyvästi puheisiin.
Se näkyi konkreettisesti esimerkiksi ensimmäisessä puolustuspoliittisessa selonteossa Natoon liittymisen jälkeen vuonna 2024. Sivuilla oli moninkertaisesti sota-sanoja edelliseen selontekoon verrattuna.
Turvallisuuspoliittisen keskustelun fokus siirtyi kuitenkin pian, kun Yhdysvaltojen johto vaihtui. Jos siis historiallisena Nato-päivänä olikin tyyntä, on tuulta sittemmin riittänyt.
Presidentti Donald Trumpin toisella kaudella niin poliitikkojen kuin toimittajienkin on pitänyt koettaa erottaa jatkuvien älähdysten keskeltä ne viestit, joilla on oikeasti merkitystä.
Kun Trump esimerkiksi uhkasi ottaa Grönlannin liittolaiseltaan Tanskalta haltuunsa, oli selvää, että kysymys olisi jo koko Naton perusteita horjuttavasta teosta.
Toimittajan työtä on ollut näissä tilanteissa kysyä poliitikoilta ja sotilailta niitäkin kysymyksiä, joihin he eivät halua vastata suoraan.
Voimmeko siis yhä luottaa siihen, että Yhdysvallat puolustaisi Suomea tai muita liittolaisiaan tosipaikassa? Voimmeko luottaa silloinkin, jos pitää hetken kysyä, hyökkääkö Yhdysvallat liittolaisensa kimppuun sotavoimalla?
Entä voimmeko ylipäätään luottaa liittolaiseen, joka uhkailee ”kokonaisen sivilisaation kuolemalla” eli suoranaisilla sotarikoksilla, kuten Trump teki Iranin suhteen?
Ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon tehtävä on ollut puolestaan Yhdysvaltojen ennakoimattomuudesta huolimatta vaalia Suomen intressejä Yhdysvaltojen suhteen ja turvallisuutta. Kaikkia kulissien takaisia näkemyksiä ei silloin luonnollisesti sanota julkisuudessa.
Seurauksena kevään aikana on oltu tilanteessa, jossa Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu on liikkunut paikoin kahdessa todellisuudessa. Ulkopoliittisen johdon viestit ovat olleet toisinaan kaukana siitä, miltä tilanne on näyttänyt vaikkapa median silmissä. Strateginen viestintä on siis tullut varsin näkyväksi.
Yksi esimerkki ovat ulkoministeri Elina Valtosen kevään aikana toistamat lausunnot siitä, että Nato on ”vahvempi kuin koskaan”. Juuri näitä ennen Trump oli taas uhkaillut aiempaa selkeäsanaisemmin Nato-erolla ja haukkunut Natoa toistuvasti julkisuudessa Iranin-konfliktiin liittyen.
Kesän Nato-huippukokous Ankarassa testaa taas, kuinka liittokunta selviää Trumpin aikana.
Eurooppa ottaa nyt puolustuksestaan lisää vastuuta. Kysymys on, ehtiikö se varmasti tehdä sen rauhassa vai vähentääkö Yhdysvallat osallistumistaan Natossa äkkinäisesti ja aiheuttaen kaaosta.
Suomalaisessa keskustelussa poliitikot, sotilaat ja virkamiehet korostavat usein, että kulisseissa yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa sujuu täysin kuten ennenkin. Puolustusyhteistyö on syvempää kuin koskaan. Tätä ei ole syytä epäillä.
Samalla Nato on pohjattoman poliittinen liittokunta. Poliittiset linjaukset voivat Trumpin aikana olla äkkinäisiä.
Totta onkin myös pessimistisempi näkemys: Naton pelote on jo kärsinyt Trumpin ulostuloista. Se voisi romahtaa hyvinkin nopeasti ja ilman Nato-eroa, jos Yhdysvallat selkeästi lausuisi, ettei se puolustaisi liittolaisiaan.
Trumpin hallinnon kevään lausuntojen valossa tätä ei voi ainakaan sulkea pois.
