Tommi Koivula, Matti Puranen ja Antti Seppo (toim.): Finland in NATO: Perspectives on Strategy.
Routledge 2026.
Eräs Pentagonin ykköstykeistä kertoi minulle taannoin, että hän ei ollut ensin lainkaan innostunut Suomen Nato-jäsenyydestä. Sitten hän perehtyi Suomen puolustukseen ja ymmärsi, että Suomen Nato-jäsenyys oli parasta mitä liittokunnalle oli tapahtunut kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tämä kirja kertoo miksi.
Teos erinomainen tietopaketti Suomen roolista Natossa. Hatunnosto kirjan toimittajille ja kaikille viidelletoista (!) kirjoittajalle.
Kirjan vahvuus on, että siinä suomalaiset selittävät Nato-Suomea. Kirjan heikkous on, että siinä suomalaiset selittävät Nato-Suomea. Kumpi painaa enemmän? Ehdottomasti vahvuus. Teos avaa ulkomaisille tarkkailijoille, miten suomalaiset asiantuntijat näkevät Suomen Nato-jäsenyyden. No, miten he sen näkevät? Osana Suomen turvallisuuspoliittista jatkumoa.
Suomi on muuttanut turvallisuuspoliittista perusratkaisuaan aina suurissa käännekohdissa. Vuodet 1809, 1917, 1945 ja 1991 ovat kaikilla mielessä. Nyt sarjaan lisätään vuosi 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Keynesiä mukaillen: kun maailma muuttuu, me muutamme turvallisuuspoliittista perusratkaisuamme, mitä Te teette, Sir?
Kirja selventää, että sotilaallisesti Nato-jäsenyys oli pienempi muutos kuin poliittisesti, koska yhteistyö Naton kanssa oli läheistä jo ennen jäsenyyttä. Tämä tiedetään Suomessa, mutta ei yhtä hyvin maamme rajojen ulkopuolella.
Kirja taustoittaa Suomen Nato-ratkaisua monipuolisesti. Se käy läpi niin itsenäisyyden alkuajan, kylmän sodan kuin EU-ajan. Mukana ovat niin taktiikan perusteet vuodelta 1928 kuin kokonaismaanpuolustuksen kehittäminen toisen maailmansodan jälkeen. Mukana on tietenkin Suomen ”greatest hit” eli se, että Suomi ei muun Euroopan tavoin laskenut sotilaallista valmiutta kylmän sodan päätyttyä vaan piti huolta uskottavasta puolustuksesta.
Kiinnostavaa on kuvaus Ruotsin, Norjan ja Britannian merkityksestä Suomen liittolaisina. Norjan merkitystä ei ole yleensä Suomessa korostettu. Nato-aikana se on aivan luonnollista. Mukana on katsaus maanpuolustustahtoon, yleiseen asevelvollisuuteen sekä Suomen tapaan suhtautua hybridihyökkäyksiin. Kriisinhallinta ja tiedustelu saavat omat lukunsa. Kaikki nämä ansaitsevat paikkansa.
Venäjä näyttäytyy pysyvänä haasteen: politiikka voi muuttua, sotilaallinen uhka säilyy. Venäjän sotilaallista strategiaa ei kirjassa arvioida. Kiina on mukana globaalin suurvaltapolitiikan kautta.
Kun Suomi liittyi Natoon, moni mietti, kuinka kauan kestää siirtyä kansallisesta ajattelumallista kollektiiviseen puolustukseen. Kun kirjaa lukee, päätyy siihen, että muutos on tapahtunut nopeasti ja mallikkaasti. Suomi on päättänyt olla tässäkin organisaatiossa luokan paras oppilas. Presidentti Kennedyä mukaillen: älä kysy, mitä Nato voi tehdä Suomen puolesta vaan mitä Suomi voi tehdä Naton puolesta.
No, tuo ei ole aivan kokonaan totta. Lähtökohtana oli tietenkin se, että Nato vahvistaa Suomen puolustusta ja pelotetta Venäjää vastaan. Muuten siihen ei olisi liitytty. Silti on silmiinpistävää, kuinka paljon kirjoittavat korostavat Suomen kykyä vahvistaa Natoa.
Kirja käyttää termiä leverage state kuvaamaan Suomen roolia koko Naton sotilaallisen toimintakyvyn parantajana.
No, mikä on vipuvaltio-Suomen rooli Natossa? Se on puolustaa ja yhdistää. Tämä on tärkeä jaottelu. Suomi ei ole ainoastaan eturintamavaltio. Sen toinen rooli Natossa on yhdistää Arktisen alueen, Itämeren ja koko pohjoisen alueen puolustus. Suomen avulla Nato pystyy sekä puolustamaan liittokuntaa että uhkaamaan Venäjän keskeisiä strategia alueita Murmanskista Pietariin. Toisin sanoen Suomen jäsenyys vahvistaa sekä Naton torjuntaan perustuvaa että sen rangaistukseen perustuvaa pelotetta Venäjää kohtaan. Tällä yhdistelmällä alkaakin olla jo vipuvaikutusta.
Vipuvaltion rooli on kunnianhimoinen rooli. En kuitenkaan epäile, etteikö Suomi siihen pystyisi. Eivätkä epäile muutkaan. Lontoossa pidetyssä turvallisuuspoliittisessa tilaisuudessa arvostettu brittiläinen asiantuntija käytti seitsemän minuutin puheenvuorostaan kuusi Suomen kehumiseen.
Entä Presidentti Trump? Joku voisi sarkastisesti todeta, että kirjan ajoitus on hyvä, kun se ilmestyi ennen kuin presidentti Trump ehti tuhota Naton. Toivotaan, että näin ei tapahdu. Mutta turvallisuutta ei voi rakentaa toiveajattelun varaan.
Kirja ei käsittele eri vaihtoehtoa Naton pirstoutumiselle tai halvaantumiselle. Silti sitä lukemalla saa selvän kuvan siitä, miten Suomi menettelisi tilanteessa, jossa Naton toimintakyky oleellisesti muuttuisi. Se toimisi kuten aina: pragmaattisesti.
Suomen turvallisuus ei perustu yhteen korttiin. Ensimmäistä kertaa itsenäisen Suomen historiassa olemme sotilasliitossa muiden pohjoismaiden, Britannian, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja tietenkin myös Yhdysvaltojen kanssa. Näitä siteitä vahvistetaan jatkuvasti. Vaikka Nato heikkenisi, ne säilyisivät.
Suomen uudessa roolissa ratkaisevaa on luottamus. Teos vahvistaa kuvaa Suomesta luotettavana kumppanina. Mutta ei siinä kaikki. Teos osoittaa, että Suomessa turvallisuus on koko yhteiskunnan tehtävä. Tämä on ajankohtainen viesti kaikille Nato-maille.
Kirjoittaja
Risto E.J. Penttilä toimii European Business Leaders’ Conventionin pääsihteerinä. Hän on suorittanut 124. maanpuolustuskurssin vuonna 1992 ja on kurssinsa isäntä.
