Maaliskuussa 2020 pandemian vallatessa maailman YK:n pääsihteeri vetosi maailmanlaajuisen aselevon puolesta, jotta voimavarat voitaisiin suunnata yhteisen vihollisen eli koronaviruksen torjuntaan. Vetoomus sai näkyvyyttä, mutta ei vaikuttavuutta. Seurasi pandemian johdosta eristäytyvä maailma, jossa monet konfliktitilanteet pahenivat, humanitaarisen avun perille toimittaminen vaikeutui ja rauhanvälityksen toimintaedellytykset hankaloituivat. Kesään 2020 mennessä useampi raportti varoitti siitä, kuinka terveyskriisi uhkasi syventää muita kriisejä.
Pari vuotta ajassa eteenpäin ja olemme keväässä 2022. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut sodan ja konfliktit kaikkien suomalaisten keskusteluun. Puoli vuotta aikaisemmin maailma seurasi Afganistanin tapahtumia kysellen, olivatko kansainvälisen yhteisön 20 vuoden ponnistelut olleet täysin turhia. Samoihin aikoihin sotilasvallankaappaukset näyttivät tehneen paluun Afrikassa, jossa alle vuodessa nähtiin kuusi vallankaappausta.
Hallitusohjelmassa 2019 linjattiin, että konfliktinesto, rauhanvälitys ja rauhanrakennus ovat Suomen ulkopolitiikan vahvistuva painopiste. Rauhanvälitykselle lisättiin rahoitusta ja lokakuussa 2020 ulkoministeriöön perustettiin uusi yksikkö, rauhanvälityskeskus. Kahdeksan henkilön keskus sijaitsee poliittisella osastolla, mutta toimii tiiviissä yhteistyössä ministeriön muiden osastojen ja suurlähetystöjen kanssa.
Toiminta ei ole alkanut tyhjästä, sillä rauhanvälitys on vuodesta 2007 alkaen ollut julkilausuttu painopiste Suomen hallitusohjelmissa. Käytännön rauhanvälityskokemusta, osaamista ja siihen perustuvaa hyvää mainetta Suomella on paljon pidemmältä ajalta. Suomi on pitkään panostanut rauhanvälityksen normatiiviseen pohjan vahvistamiseen YK:ssa ja muussa monenvälisessä yhteistyössä sekä painottanut rauhanvälitykseen liittyviä tehtäviä, kun suomalaisia on rekrytoitu kansainvälisiin tehtäviin. Lisäksi ulkoministeriö on rahoittanut kansainvälisten ja erityisesti suomalaisten kansalaisjärjestöjen rauhanvälitystoimintaa.
Yllä mainitut toiminnot jatkuvat. Suurin ero aikaisempaan on kuitenkin ulkoministeriön oman rauhanvälitystoiminnan kehittäminen ja rauhanvälityksen hahmottaminen osana ulko- ja turvallisuuspoliittista työkalupakkiamme. Reilun puolentoista vuoden olemassaolonsa aikana rauhanvälityskeskus on tukenut erilaisten aloitteiden viemistä eteenpäin, järjestelmällisesti vahvistanut ministeriön henkilökunnan rauhanvälitysosaamista ja kehittänyt kumppanuuksia muiden rauhanvälitystoimijoiden kanssa. Pandemian aikanakin kyettiin ketterällä viranomaisyhteistyöllä luomaan niin sanottuja koronakuplia ja järjestämään luottamuksellisia tilaisuuksia Suomessa. Pandemia on kuitenkin hidastanut uuden toiminnan kehittämistä. Uusien toimintamallien rakentaminen edellyttää luovuutta. Lisäksi varsinaisiin konfliktikysymyksiin liittyy paljon luottamuksellisuutta. Luovuuteen ja luottamuksellisuuteen liittyviä haasteita voidaan käsitellä virtuaalisesti vain rajatusti.
Kuva: Maura Ajak / AP /Lehtikuva
Rauhanvälityskeskus on perustettu aikana, jolloin yhtä poikkeustilaa tuntuu seuraavan toinen. Aseelliset konfliktit ja kriisit ovat jatkuvasti esillä rauhanomaisten ratkaisujen jäädessä taka-alalle. Mitkä ovat rauhanvälityksen toimintaedellytykset ja miten ulkoministeriö voi niitä edistää?
Rauhanvälitys ei lähtökohtaisesti ole helppoa, vaan erittäin hidasta ja epävarmaa toimintaa, jossa tulokset ovat vaikeasti mitattavissa. Joskus se, että tilanne ei ole pahentunut, on hyvä tulos. Suuresta epävarmuudesta huolimatta rauhanvälitystä voi oikeutetusti pitää aina kannatettavana. Rauhanvälitys säästää sekä ihmishenkiä että euroja.
Kansainvälisen rauhanvälityspolitiikan seuranta ja siihen vaikuttaminen kuuluu myös ulkoministeriön rauhanvälityskeskuksen vastuisiin. Konfliktien muutoksesta yhä monimutkaisemmiksi on puhuttu koko 2000-luvun ajan. Ei-valtiollisten sotilaallisten toimijoiden lukumäärä on kasvanut samalla kun monet konfliktit ovat alueellisia eivätkä noudata valtioiden rajoja. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut niin sanotun perinteisen, valtioiden välisen sodan keskelle Eurooppaa. Häikäilemätön hyökkäys on karu muistutus siitä, että myös valtioiden välisissä sodissa rauhanvälitys on todella vaikea ala.
Rauhanvälitystoimijoiden parissa käydään paljon keskustelua siitä, miten rauhanvälitystä viedään nykyolosuhteissa eteenpäin.
Yhtään konfliktia ei ratkaista ilman keskusteluyhteyttä sen osapuoliin. Sinänsä itsestään selvästä asiasta tulee nykyisessä konfliktimaisemassa nopeasti hankala. Konfliktien osapuolet ovat usein ei-valtiollisia aseellisia ryhmiä, jotka saattavat olla terroristeiksi luokiteltuja. Tai sitten osapuolet voivat olla valtiollisia toimijoita, joille on asetettu pakotteita. Yksi vaihtoehto on antaa rauhanvälitysalalla toimivien kansalaisjärjestöjen hoitaa yhteydet, mutta onko vaikeiden konfliktikysymysten ulkoistaminen yksinomaan kansalaisjärjestöille ulkopoliittisesti parasta? Neuvottelut saattavat myös edellyttää sellaista poliittista neuvottelupääomaa, jota nimenomaan valtiollisella toimijalla on. Yksinkertaista vastausta näihin kysymyksiin ei löydy.
Monimutkaistuvien aseellisten konfliktien ratkaisun onkin nähty aiempaa selvemmin löytyvän moniraiteisesta lähestymistavasta, missä eri toimijat (valtiolliset, monenkeskiset hallitustenväliset järjestöt, kansalaisjärjestöt, jopa yksityissektorin toimijat) toimivat koordinoidusti ja toistensa toimintaa täydentäen. Tämä on tärkeä kehityssuunta, jolla sekä voidaan vahvistaa vaikuttavuutta, että vähentää rauhanvälitystoimijoiden välistä kilpailua.
Rauhanvälityksessä korostetaan perustellusti paikallisten olosuhteiden ymmärtämisen tärkeyttä. Konflikteihin heijastuvat tietyn yhteiskunnan, sen rakenteiden ja laajempien kansainvälisten verkostojen kokonaisuus. Edustustoverkostonsa kautta ulkoministeriöllä on 92 toimipistettä maailmalla. Ne ovat tärkeä voimavara ulkoministeriön rauhanvälitystoiminnan kehittämisessä ja toimeenpanossa.
Rauhanvälityksen perimmäinen tavoite on luoda edellytykset kestävälle rauhalle. Käytännössä rauhanvälitys on kuitenkin usein epätyydyttävien kompromissien summa, jolla akuutti ja väkivaltainen konfliktivaihe saadaan loppumaan. Laajemmassa rauhanrakennuksessa on viime vuosina kiinnitetty yhä enemmän huomiota eri toimintamuotojen väliseen jatkumoon, rauhanrakennuksesta humanitaariseen apuun ja kehitysyhteistyöhön. Jatkumolla halutaan vahvistaa kestävän rauhan ja siten kestävän kehityksen edellytyksiä. Asia on erittäin ajankohtainen monessa Suomen kehitysyhteistyön pitkäaikaisessa kumppanimaassa, joista valtaosa on hauraita valtioita.
Kesäkuun puolivälissä Helsingissä järjestetään viides kansainvälinen kansallisten vuoropuhelujen konferenssi, National Dialogues Conference 2022. Rauhanvälityksessä kansalliset vuoropuhelut ovat ohjattuja prosesseja, joilla pyritään mahdollisimman kattavasti tuomaan esille kaikkien kansanryhmien näkemykset.
Ulkoministeriö yhdessä CMI:n, Kirkon ulkomaanavun ja Suomen lähetysseuran kanssa toimii konferenssin järjestäjänä. Tätä kirjoittaessa tavoitteena on koota yhteen 150 osallistujaa kymmenistä maista pohtimaan kansallisten vuoropuhelujen tilaa koronanjälkeisessä maailmassa.
Suomelle tämä on myös tilaisuus osoittaa, että emme unohda maailman muita välivaltaisia konflikteja, vaikka ymmärrettävästi kohdistamme paljon huomiota lähialueemme turvallisuuteen. Vakaa ja ennakoitava maailma on Suomen ja suomalaisten edun mukaista ja siksi on järkevää panostaa siihen. Suomen rauhanvälitystoimintaan kohdistuu ilahduttavan paljon odotuksia ja rauhanvälityskeskuksen perustaminen vahvistaa mahdollisuuksiamme vastata näihin odotuksiin.
Kirjoittaja
Lähetystöneuvos Katja Ahlfors on syyskuusta 2021 alkaen ollut ulkoministeriön rauhanvälityskeskuksen johtaja. Hän siirtyi tehtävään ulkoministeri Haaviston kabinetista, jossa hän toimi Afrikan sarven neuvonantajana. Ulkoministeriössä vuodesta 2004 palvellut Ahlfors on hoitanut kehityspolitiikkaan ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä tehtäviä Aasian ja Amerikan osastolla, Afrikan ja Lähi-idän osastolla sekä kehityspoliittisella osastolla. Hän on palvellut Suomen suurlähetystöissä Addis Abebassa ja Tukholmassa, sekä ollut vaihtovirkamiehenä rauhanvälitykseen liittyvissä tehtävissä Euroopan komissiossa ja CMI:ssä.
