Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 käynnisti tapahtumien sarjan, joka toi sodan lähemmäs jokaista eurooppalaista kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Sota käynnisti myös prosessin, joka johti Suomen ja Ruotsin hakemukseen Pohjois-Atlantin puolustusliiton, Naton, jäseniksi.
Tässä tilanteessa, koronavuosien jälkeen, käsityksemme koko maailmanjärjestyksestä ovat kovassa myllerryksessä. Mikä on Suomen paikka tässä kokonaisuudessa? Myllerryksessä tuntuu olevan omankin yhteiskuntamme perusta. Näinä aikoina nousevat myös äänenpainot, joissa pohditaan, ovatko perusoikeutemme turhia tai aikansa eläneitä, ja onko tässä maailmantilanteessa sijaa kaikkien ihmisten oikeuksien suojelemiselle. Silloin on hyvä pysähtyä ja nähdä kehityksen vähän pidempi kaari ja tarkastella perusoikeuksia myös osana kokonaisturvallisuuttamme.
Kokonaisturvallisuus määritellään valtioneuvoston hyväksymässä turvallisuusstrategiassa eräänlaiseksi kaikki yhteiskuntasektorit kattavaksi valmiussuunnitelmaksi, jolla Suomi varustautuu kriisitilanteisiin. Äärimmäisessä kriisitilanteessa – sodassa – on kyse Suomen alueellisen koskemattomuuden suojelemisesta maanpuolustuksen keinoin, mutta varautumista erilaisiin vaara- tai häiriötilanteisiin rakennetaan ja tarvitaan myös normaalioloissa. Sisäinen turvallisuus on määritelty turvallisuusstrategiassa erääksi kokonaisturvallisuuden ulottuvuudeksi. Tähän sisältyvät turvallisuusviranomaisten toimet maan asukkaiden suojelemiseksi väkivalta- tai onnettomuustilanteissa. Sisäiseen turvallisuuteen sisältyy kuitenkin myös se, voinko minä asukkaana Suomessa tuntea luottamusta koko yhteiskuntaan ja kokea olevani yhteiskunnan arvokas jäsen. Tätä luottamuksen kokemusta perusoikeudet ja yhdenvertaisuus rakentavat.
Suomi on koko itsenäisyytensä ajan vähitellen rakentanut asemaansa maailmanyhteisössä ja yhteiskuntana, jossa ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja oikeusvaltioperiaatteet muodostavat yhteiskunnan ytimen, aluksi jäsenyydellä Yhdistyneissä kansakunnissa.
Vuonna 1989 oli näköpiirissä Neuvostoliiton avautuminen ja muuttuminen, joskaan ei ihan vielä luhistuminen. Silloin Suomi otti selvän suunnan kohti eurooppalaista ihmisoikeusperustaista yhteiskuntaa liittymällä Euroopan neuvostoon ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Tämä tarkoitti laajoja lainsäädäntömuutoksia ja koko oikeudenkäyntijärjestelmämme uudistamista. Vuonna 1994 Suomi liittyi Euroopan unioniin.
Seuraava askel oli perusoikeusuudistus, jossa Suomen kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet kirjattiin silloisen hallitusmuodon toiseen lukuun. Perusoikeuskomitean työn pohjalta hallitus rakensi esityksen, jonka oikeusministeri Hannele Pokka esitteli eduskunnalle 15.2.1994, keskellä lamaa. Esittelypuheenvuorossaan Pokka totesi: ”Eletty taloudellisesti ahdas aika on oikeastaan pakottanut meidät miettimään asioiden tärkeysjärjestystä. Tänään esiteltävä perusoikeusuudistus on siten omalla tavallaan ehdotus tasavallan arvoluetteloksi.”
Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari vahvisti hallitusmuodon muutokset ja uudistetun perusoikeusluvun 17. heinäkuuta 1995 oikeusministeri Sauli Niinistön esittelystä. Se on lähes samansisältöisenä voimassa nykyisessä perustuslaissa.
Ihmisoikeuksien kulmakivenä on, että ne ovat universaaleja, siis kaikkien oikeuksia. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto ovat siksi keskeinen osa jokaista ihmisoikeussopimusta, ja perusoikeuksien ytimessä.
Mikä on yhdenvertaisuuden tila Suomessa?
Yhdenvertaisuuslaki täsmentää perustuslain yhdenvertaisuussäännöstä. Aito yhdenvertaisuus edellyttää aktiivisia toimia. Samanlaiset säännöt tai samat toimintatavat kaikille ihmisille voivat tuottaa tilanteita, jotka ovat syrjiviä. Siksi myös välillinen syrjintä on määritelty erikseen laissa.
Välillinen syrjintä tarkoittaa tilannetta, jossa sinänsä kaikkien ihmisten näennäisesti samanlainen kohtelu käytännössä luo epäedullisen tilanteen jollekin ryhmälle. Esimerkiksi käy talvikuukausien kestoaihe: katujenhoito ja lumityöt. Monelle meistä lumen peittämät kadut ovat riesa ja närkästyksen kohde. Mutta jos käyttää pyörätuolia tai rollaattoria kulkiessaan, voi lumentulo tarkoittaa, että jää kotinsa vangiksi viikoiksi. Näin kävi monelle vammaiselle henkilölle viime talven lumisten kuukausien aikana. Yhdenvertaisuus tarkoittaa jokaisen ihmisen mahdollisuutta osallistua yhteiskuntaan, opiskella, käydä työssä, harrastaa ja tavata läheisiään, ja siksi katujen kunnossapito talvella on välttämätöntä, ja puutteet voivat olla syrjintää.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo yhdenvertaisuuslain soveltamista. Vuosittain toimisto saa noin 1600 yhteydenottoa syrjintäepäilyistä. Ne koskevat niin julkisia kuin yksityisiä aloja ja piirtävät kuvaa siitä, miten syrjintä voi olla tuskallinen osa monen ihmisen arkipäivää, hyvinvointiyhteiskunnassammekin.
Yhdenvertaisuus luo turvaa ja osallisuutta
Suomessa on yleisesti vahva luottamus viranomaisiin ja kyselyjen perusteella myös vahva maanpuolustustahto. Luottamus edellyttää, että ihminen kokee kuuluvansa yhteiskuntaan sen arvokkaana jäsenenä. Tämä kokemus on myös omiaan rakentamaan solidaarisuutta muita ja koko yhteiskuntaa kohtaan.
Ulkopuolisuuden kokemukset vuorostaan voivat pahimmillaan käynnistää syrjäytymiskehityksen, johon voi liittyä köyhyyttä, näköalattomuutta, sairauksia, päihteidenkäyttöä tai rikollisuutta. Nämä tilanteet ovat inhimillisiä tragedioita, eikä yhteiskunnan pitäisi päästää yhtäkään ihmistä putoamaan turvaverkkojen läpi. Syrjäytymiseen puuttuminen on osa kestävää yhteiskuntaa.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu teki vuonna 2020 selvityksen, johon sisältyi kysely Suomessa asuville afrikkalaistaustaisille henkilöille. Avovastauksissa piirtyi kuva rasismikokemuksien laajuudesta aina varhaiskasvatusvuosista lähtien sekä pettymyksistä koulutuksessa ja työelämässä ennakkoluulojen takia. Rasismi on Suomessa EU:n mittapuulla huomattavan korkealla tasolla – pystymme parempaan!
Jotta rasismin kokemukset tai esimerkiksi vammaisen nuoren syrjintäkokemukset työelämässä lakkaisivat, on tärkeä saada yhdenvertaisuus poikkileikkaavasti osaksi yhteiskuntasuunnittelua. Lainsäädäntö edellyttää tätä, myös YK:n vammaisyleissopimuksen perusteella, jonka Suomi on saattanut voimaan lain tasoisena. Julkisten tilojen esteettömyys, työelämän moninaisuuden kehittäminen, sekä syrjivien käytäntöjen tunnistaminen julkisissa ja yksityisissä palveluissa ovat osia yhdenvertaisuustyötä. Lisäksi tarvitaan enemmän seurantatietoa syrjintäkokemuksista. Osittain näitä tietoja on: Kouluterveyskysely antaa tänä päivänä tietoa muun muassa lasten ja nuorten kielitaustasta, vammaisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta, ja se on kaikkien kuntien käytössä oleva tietovaranto.
Varhaiskasvatuksen ja opetuksen ympäristöt ovat luonnollisesti avainasemassa lasten ja nuorten elämässä. Myös se, miten harrastustoiminnassa varmistetaan turvallisuus ja hyväksyntä kaikille, on keskeistä. Häirintään ja kiusaamiseen puuttumiselle on oltava selvät, sovitut ja toimivat mallit, joista aikuisten on aina kannettava vastuu.
Kun yhdenvertaisuutta viedään yhteiskunnassa eteenpäin, turvallisuusviranomaiset ovat keskeisessä roolissa. Poliisilla, rajavartijoilla, tullilla sekä järjestyksenvalvojilla ja vartijoilla on lain suoma mahdollisuus rajoittaa keskeisiä perusoikeuksia ja käyttää voimaa. Siksi heidän toimintatapansa ja asenteensa ovat keskeisesti rakentamassa ihmisten – myös vähemmistöihin kuuluvien – luottamusta viranomaisiin. Syrjimättömät toimintatavat ja suunnitelmallinen työ yhdenvertaisuuden edistämiseksi, mukaan lukien läpinäkyvät, selkeät toimintamallit syrjintään puuttumiseksi ovat luottamuksen rakennuspuita.
Puolustusvoimilla on miesten yleisen asevelvollisuuden ja naisten vapaaehtoisen palveluksen johdosta myös erityinen mahdollisuus luoda kontaktia jokaiseen nuorten ikäluokkaan. Kokemukset palvelusajasta, ja se, miten esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluva nuori kohdataan, muovaa hänen kokemuksiaan sekä puolustusvoimista että yleisemmin viranomaisista ja yhteiskunnasta. On myös tärkeää, että nuorten äänet ja toiveet voidaan mahdollisuuksien rajoissa ottaa huomioon: voiko esimerkiksi terveydentilaan perustuvia arvioita palvelukelpoisuudesta päivittää? Voisiko musliminainen käyttää huivia osana varustusta?
Kohti parempaa, yhdessä
Vaikka yhdenvertaisuus ei kaikkialla yhteiskunnassa vielä toteudu, keskustelu vähemmistöihin kuuluvien ihmisten asemasta ja heihin kohdistuvasta syrjinnästä, ja toimet tilanteen parantamiseksi, ovat laajentuneet parin viime vuosikymmenen aikana. Students of Colour tai Nuoret muslimit ovat esimerkkejä toimijoista, joissa vähemmistöihin kuuluvat nuoret tuovat esille kokemuksiaan, ja toiveitaan siitä, miten yhdenvertainen yhteiskunta toimisi. Eivätkä ne toiveet kovin monimutkaisia ole: sellainen yhteiskunta, jossa jokainen hyväksytään ja jokaiselle on tilaa olla mukana rakentamassa yhteistä Suomea. Sellainen yhteiskunta on turvallisempi ja parempi meille kaikille.
Kirjoittaja
Kristina Stenman on yhdenvertaisuusvaltuutettu. Valtuutetun keskeisenä tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta ja puuttua syrjintään. Stenman on suorittanut 242. maanpuolustuskurssin.
