Johtajuus ja populismi on kiinnostava kysymys, koska populismiin itsessään on sisäänrakennettu ajatus johtajuudesta, jos seurataan tunnettuja teorioita populismista. Monen asiantuntijan mielestä populistipuolue muuttuu puolueeksi muiden joukossa, jos sen johtajalla ei ole niin väliä. Populistisen puolueen johtoon astuminen ei ole hallinnollinen teko vaan siihen kuuluu joukkoa luova poliittinen viesti.
Toiset keskittyvät johtajan muista puolueista poikkeavaan tyyliin – jopa poliittiseen epäkorrektiuteen ja muuhun innostavuuteen, kuten Benjamin Moffitt ja Pierre Ostiguy ovat korostaneet. Puolue väittää tuovansa uudenlaista tekemistä ja vaihtoehdon politiikkaan: haastaa muut puolueet. Toisissa puolestaan nousee esiin se tapa, jolla johtaja on liikkeensä symboli ja sitä kautta luo liikkeen ja tuottaa ajatuksen kansasta, jota populistit edustavat, kuten Ernesto Laclaun teorioissa. Johtaja on yhteinen nimittäjä, jonka – ja usein liikkeen pääväitteen kautta – syntyy me, ja mitä vastustetaan.
Populistipuolueelle johtajakeskeisyys voi olla ongelmakin, koska johtajan epäonnistuttua, kuoltua tai vaihduttua koko samaistumiseen perustuva rakennelma voi kaatua, ellei uutta johtajaa saada näiden toiveiden ja maailmankuvan sankarin rooliin. Uusi johtaja voi myös uudistaa puolueen uuteen nousuun.
Otetaan muutama kansainvälinen esimerkki. Vasemmistopopulismista tunnetuin esimerkki lienee Hugo Chavez Venezuelasta, joka onnistui kokoamaan yhteen niin köyhät, nuoret kuin erilaiset marginaaliin jääneet ja perinteisen vasemmiston. Hänen seuraajansa Maduro ei ole pystynyt saamaan vastaavaa suosiota ja tyytyy autoritääriseen hallintoon, jonka perustoja toki Chavezin aikaan jo luotiin valtaa pönkittämään.
Kuva: Juan Barreto / AFP / Lehtikuva
Unkarissa Viktor Orbán on menestyksekkäästi johtanut puoluettaan 1990-luvun puolivälistä saakka, ja maataan yhtäjaksoisesti vuodesta 2010. Hän on puolueensa tärkein symboli, ja vaalit käydään Orbánin puolesta tai häntä vastaan keväällä 2022. Monelle ahkerasti äänestävälle eläkeläiselle Viktor on hyvin läheinen. Orbán on luonut kansallismielisen johtajuutensa vastustamalla ensin liberaalivasemmistoa, sitten maahanmuuttajia ja nykyään Euroopan unionia. Viimeisten ulostulojen mukaan energian hinnan nousu Unkarissa on Brysselin vika.
Ranskassa Marine Le Pen korvasi isänsä puolueen johdossa, muutti sen nimen karistaakseen rippeet vanhasta ja on vahva kandidaatti presidentinvaaleissa. Naistenlehdissä esille nostetusta ja samaistuttavaksi tehdystä Le Penistä huomaamme, että nainen oikeistoradikaalin puolueen johtajana on aivan paikallaan. Ei väliä, vaikka puolue ajaisikin perinteisiä perhearvoja ja hierarkiaa, jossa mies on johdossa, johtaja on poikkeusyksilö, joka vahvistaa säännön.
Uudentyyppinen populismin muoto on teknopopulismi, jossa tyypillisesti yritysmaailmasta tuleva johtaja pyrkii pelastamaan kansan korruptoituneelta eliitiltä ja hoitamaan homman kuntoon. Tätä lupasi Tšekin pääministeri Andrej Babiš – joka hamusi EU-tukia ja Pandoran papereiden perusteella omistaa linnan Ranskassa ja muita sitoumuksia, joista hän ei kertonut.
Johtajan viittaa myös siirretään eteenpäin, Itävallassa skandaalin uhriksi joutunut konservatiivisen kansanpuolueen Sebastian Kurz peri populistijohtajan viitan edelliseltä hallituskumppaniltaan, Heinz-Christian Strachelta, joka johti yhtä Euroopan vanhimmista oikeistopopulistisista puolueista. Kurz omi Strachen kielenkäytön ja vastakkainasettelut, mutta kärsi saman kohtalon korruptiosyytteistä.
Suomalaisessa populismissa Veikko Vennamo, Timo Soini ja Jussi Halla-aho ovat olleen populistisia johtajia juuri epäkorrektiuteen saakka. Heidän kauttaan on myös syntynyt se poliittinen me, jota puolue edustaa. Tämä puolue on nimenomaan syntynyt sitä kautta, että tehdään eroa muihin poliittisiin puolueisiin ja heidän ajatuksiinsa. Johtajalla ja hänen sutkauksillaan tai sloganeillaan on vahva symbolinen merkitys. Halla-aho puolueen puheenjohtajana esiintyy muun muassa perussuomalaisten vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalivideossa Ketutus hahmona, joka kansalliskirjastossa istuen avaa videon ja päättää videon viestillään.
Psykoanalyyttisesti kuvattuna johtajalla on merkittävä rooli, koska juuri hän olemassaolollaan ja johtajuudellaan vahvistaa hyväksyvästi johdettaviensa maailmankuvan ja poliittiset näkemykset. Liike pysyy yhdessä tämän kulttuurisen yhteenkuuluvuuden eli samaistumisen kautta. Poliittiset intressit tai yksilön konkreettiset tarpeet eivät ole niinkään merkittäviä. Siksi voi käydä niin, että puolueen valinnat eivät aja äänestäjiensä etua. He pysyvät mukana, koska kokevat kuluvansa yhteen. Johtamisen suunnalla ei ole niin väliä, kuhan on tunne mukana olemisesta ja hyväksynnästä.
Ilmiötä voidaan tunnistaa muissakin puolueissa kuin niissä, joita kutsutaan populistisiksi puolueiksi. Oikeastaan se on politiikan ja demokratian perusasioita. Pelkkä tunteikas samaistuminen, jota vielä vahvistetaan vastakkainasettelun kautta ei ole hyväksi demokratialle, koska sitten emme tiedä, mistä politiikassa oikeastaan päätetään ja miksi.
Perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Riikka Purra on kyseenalaistanut ajatuksen puolueestaan populistisena. Nykyään asiantuntijat ovat alkaneet kutsua perussuomalaisten kaltaisia puolueita yhä enemmän radikaalioikeistoksi. Kun oikeistolainen talouspoliittinen linja on omaksuttu, myös perussuomalaiset ovat vahvasti tässä kategoriassa, jossa tyypillistä toki on kiistää oikeisto–vasemmisto-rajan veto. Tieteellinen kattokäsite radikaalioikeistolle ja ekstremistiselle oikeistolle on äärioikeisto. Tätä käsitettä on Suomessa historiallisesti väitetty leimakirveeksi. Äärioikeistoon usein kuuluu populistisuus, joka sitten näkyy myös politiikan henkilöitymisessä johtajiin puolueissa. Populistinen tyyli ja puolueryhmät ovat eri asioita.
Vastakkainasettelujen kautta joukkojen kokoaminen ja niiden symbolina seisominen on yksi tapa johtaa. Sen ongelma myös työelämässä on, että hämärtyy käsitys yksityiskohdista: mistä toiminnassa olikaan kyse? Johtamisessa pelkkä populismi ei riitä.
Kirjoittaja
Dosentti Emilia Palonen on politiikan tutkimuksen yliopistotutkija Helsingin yliopistossa.
