Rosa Meriläinen: Puolustuslinja korvien välissä. Kulttuuri osana suomalaista kokonaisturvallisuuden mallia.
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry 2026.
Kokonaisturvallisuuden timanttikuvio on kaikille tuttu. Timantin ylimpänä kärkenä loistaa ”henkinen kriisinkestävyys”. Mistä se rakentuu?
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen pohtii juuri tätä ansiokkaassa kirjassaan Puolustuslinja korvien välissä. 58-sivuinen paketti on onnistunut ja tarpeellinen katsaus aiheeseen.
Kulttuurin merkitystä maanpuolustukselle on vaikea hahmottaa. Suomalaisen kulttuurin monipuolinen kenttä otetaan itsestäänselvyytenä ja monet pitävät sitä pienimuotoisena puuhasteluna. Kulttuuriala kuitenkin työllistää yli 130 000 ihmistä ja tuottaa 14 miljardin euron vuotuisen tuotoksen – siis moninkertaisesti enemmän kuin sen saamat tuet. Koronakriisi paljasti suomalaisen kulttuurikentän heikon lobbyn. Ihmisten mielikuvat ovat vääriä ja väheksyviä. Myös siksi tätä teosta tarvitaan.
Meriläisen kieli on kekseliästä ja selkeää. Vaikea toivoa parempaa tekijää tällaiselle teokselle. Aluksi on määriteltävä, mistä on kysymys. Meriläinen tiivistää hauskasti: kulttuurilla tarkoitetaan ”kaikkea elinkeinotoimintaa huvipuistoista haikuihin, arkistoista arkkitehtuuriin, monumenteista museoihin, elokuvista esittäviin taiteisiin, kirjastoista koruseppiin.” Oleellinen pointti on myös se, että alalla ”ei voi erottaa kaupallista ja ei-kaupallista toimintaa toisistaan.” Sivuhuomiokin on tärkeä. Myös ruumiinkulttuuri on kulttuuria. Urheilutapahtumat ovat olennainen osa tapahtuma-alaa ja ”musiikki soi ihan kaikissa.”
Mistä rakentuu suomalaisuus, kansallinen identiteetti? Vastaus on lyhyt: kulttuurista. Kun suomalainen herkistyy, hän laulaa Jukka Kuoppamäen ”Sinisen ja valkoisen” tai Kari Tapion kappaleen ”Olen suomalainen” (joka tosin on italialainen käännösiskelmä). Miten suomalaiset selvisivät järjissään läpi koronasulkujen? Katsomalla elokuvia, lukemalla kirjallisuutta ja nauttimalla musiikista.
Nostalgia ja kansallistunne ovat pitkälti sidettä kulttuurituotteisiin. Kuten Ukrainakin osoittaa, kriisiaikana niiden merkitys edelleen kasvaa. Sota-ajan suosituin hahmo radiossa oli Aku Korhosen esittämä valheentorjuntapäällikkö Lapatossu. Meriläinen antaa lisää konkreettisia esimerkkejä. Suomen Kuvalehdessä sodan aikana julkaistu F.E. Sillanpään Marssilaulu, tervehdys pojalleni ”ylimääräisiin” kasvoi elämää suuremmaksi. Siis se runo, josta löytyy kuuluisa säepari ”niin kauan teillä on suojattu lies / kun on pystyssä ykskin mies”. Sillanpään runo otettiin heti omaksi ja Suomen Kuvalehteen tulvi lukuisia sävellysehdotuksia.
Meriläinen siteeraa kirjassaan useasti Sampo Ahton vuonna 1989 julkaisemaa teosta Talvisodan henki – mielialoja Suomessa talvella 1939–1940: ”Suomen armeijan kaikissa yksiköissä laulettiin ”Aina Hangosta Petsamoon”, eikä sitä laulettu käskyn pakottamina vaan vapaaehtoisesti ja liikutuksen kyynel silmänurkassa. Siitä laulusta tuli talvisodan suomalaisten marseljeesi”.
Jos tässä hetkessä halutaan etsiä suomalaisia yhdistäviä kulttuuriteoksia, Pete Parkkosen ja Linda Lampeniuksen ”Liekinheittimellä” päästään jo lähelle. Lähipiirin nuoret intoilevat Käärijän keikasta Coachellassa. Se on olympiakulta. Hyvä Suomi!
Meriläinen nostaa kirjassa esiin myös sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtisen ajattelua. Huhtinen on muistuttanut, miten Venäjä hyödyntää kulttuuria ideologisessa taistelussa länttä vastaan ja puhuu siitä, miten välttämätöntä on panostaa Venäjän kielen ja kulttuurin osaamiseen Suomessa, sillä Venäjästä emme pääse eroon koskaan. ”Tietämättömyys ja oppimattomuus ei lisää turvallisuutta, ymmärryksen lisääminen puolestaan lisää.” Meriläinen kanavoi Huhtisen ajattelua myös todetessaan, että ”valmistautuisimme paremmin, jos pitäisimme huolen siitä, ettei informaatioympäristömme köyhdy ja medialukutaitomme heikkene.” Tässä on yksi henkisen maanpuolustuksen keskeinen huomio. Vieraan valtiovallan vaikutus ulottuu jokaisen suomalaisen taskuun: sosiaalisen median alustoille. Meidän on annettava lapsille ja nuorille työkaluja tunnistaa propaganda ja salaliittoteoriat.
Pidän erityisesti Meriläisen Mannerheim-linja-vertauksesta kirjan alkupuolella: Toisen maailmansodan aikana Viipurin ja Neuvostoliiton välille suunniteltiin kolme puolustuslinjaa, joista pääasema nimettiin Mannerheim-linjaksi, keskimmäistä väliasemaksi ja lähinnä Viipuria olevaa linjaa taka-asemaksi. Meriläinen esittää, että ”korvien väliin rakennettu Mannerheim-linja on kantalinnoitettu polarisaation torjunnalla, jonka näkyvät osat ovat kansallinen yhtenäisyys ja luottamusyhteiskunta. Väliasema koostuu sivistyksestä ja hyvinvoinnista. Taka-asemassa seisovat taiteilijat. Suojattomina, sillä eihän taka-asemaa ole taaskaan ehditty linnoittaa.” Meriläinen jatkaa: ”siellä he seisovat. Toiset heistä nurisevat ja sanovat, että tämä ei käy, emme suostu. Taipumattomia tarvitaan. Mutta niin tarvitsemme heitäkin, jotka puhaltavat liekkiin tarinoin, kuvin ja sävelin ja saavat meidät kaikki uskomaan, että vieläkin kannattaa jatkaa.”
Meriläisen kirja vääntää rautalangasta, miten tärkeää suomalainen taide ja kulttuuri on maamme turvallisuudelle. Turvallisuustilanne ja Naton rakennemuutos nostaa Suomen valtion puolustusbudjettia lähivuosina merkittävästi – kovia puolustusmenoja 3,5 ja puolustusta tukevia menoja 1,5 prosenttiin BKT:stä. Meriläisen kirja pakottaa kysymään, kuinka paljon Suomen puolustusbudjetista aiotaan käyttää kulttuurin ja taiteen edistämiseen ja turvaamiseen?
Kirjoittaja
Karri ”Paleface” Miettinen Miettinen on suomalainen rap-artisti ja kulttuurivaikuttaja. Hän on suorittanut 253. maanpuolustukurssin vuonna 2025.
