Voi asettaa kysymyksen, kuuluuko Yhdistyneet kansakunnat uuteen vai vanhaan maailmanjärjestykseen. YK on toisen maailmansodan perintöä ja osin sen rakenteet heijastavat tätä vanhaa maailmanjärjestystä. Toisen maailmansodan voittajavaltiot ovat yhä erityisasemassa YK:n turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä veto-oikeuksineen. YK:n tehdasasetukset ovat vuosimallia 1945.
Toisaalta YK on kasvanut maailman mukana ja sen käsittelemät asiat ovat hyvin ajankohtaisia. Sen asialistalla näkyy maailman vahva keskinäisriippuvuus ja haasteiden maailmanlaajuinen luonne. Tässä katsannossa YK on keskeisesti osana myös uutta maailmanjärjestystä ja ratkaisuja ajankohtaisimpiin ongelmiin haetaan nimenomaan YK:n kautta. YK on päivittynyt uuteen maailmanjärjestykseen.
YK:n yksi keskeinen ominaisuus maailmanjärjestyksessä on sen kattavuus, 193 jäsenmaata. Kansainvälinen yhteistyö ei luonnollisesti ole YK:n yksinoikeus – alueelliset järjestöt vastaavat monesta asiasta ja suurilla mailla on erilaisia G-kokoonpanoja – mutta ei ole muuta tahoa, jolla on vastaava globaali jalanjälki. Tämä on erityinen etu, kun pitää hakea maailmanlaajuisia ratkaisuja.
Uuden maailmanjärjestyksen haasteet ovat YK:n näkökulmasta ilmeiset. Rauha ja konfliktit ovat yhä sen perusasialistaa, mutta niiden rinnalla kestävän kehityksen monet ulottuvuudet ja erityisesti ilmastonmuutos ovat YK:n ajankohtaisinta kärkeä.
On ilmeistä, että moniongelmaisessa maailmassa ongelmat liittyvät toisiinsa. Ilmastonmuutos aiheuttaa konflikteja, konfliktit pakolaisuutta, köyhyys konflikteja, konfliktit nälänhätää, epätasa-arvo haittaa kehitystä ja niin edelleen. Ilmastonmuutos ja väestönkasvu rapauttavat luontoa, mikä tekee ihmiskunnasta yhä haavoittuvamman eläinperäisille pandemioille, mistä käynnissä oleva covid-19-pandemia on vain yksi esimerkki. Uuden maailmanjärjestyksen vaatimustasoa on, miten kyetä samanaikaisesti vastaamaan näihin moniin ongelmiin, jotka ovat tyypillisesti niin sanottuja passittomia ongelmia, eivätkä pysähdy kansallisilla rajoilla.
Ongelmien kohtaaminen niiden juurilla on myös tehokkaampaa. Sanotaan, että yksi dollari konfliktinestossa säästää sata dollaria kriisinhallinnassa.
Kuva: Martijn Beekman / Hollannin infrastruktuuri- ja vesihuoltoministeriö
YK on usein otsikoissa turvallisuusneuvoston ristiriitojen takia. Mutta YK on toimijana paljon laaja-alaisempi. Erityisenä vahvuutena on sen hyvin toimivat järjestöt: lastenrahasto UNICEF, ruoka-ohjelma WFP, kehitysohjelma UNDP, väestörahasto UNFPA, tasa-arvojärjestö UN Women ja moni muu. WHO:n merkityksestä ei tarvitse koronaoloissa muistutella.
Ei ole sattumaa, että maailman ruokaohjelma WFP sai työstään Nobelin rauhanpalkinnon. YK:n järjestöillä toiminta on maailmanlaajuista ja niillä vaikutetaan juuri kansainvälisen vakauden kannalta keskeisiin asioihin – kehitys, rokotukset, ruoka-apu, tasa-arvo, väestökehitys ja niin edelleen. Usein on niin, että suurvaltojen riidellessä äänekkäästi turvallisuusneuvostossa YK:n kehitysjärjestöt tekevät hiljaista, mutta tehokasta työtään arkisten ongelmien parissa.
Isona ajankohtaisena haasteena onkin se, että globaalin mittakaavan ongelmat ovat suuria, mutta samalla globaalit poliittiset ristiriidat ovat vakavia. On suuri epätasapaino ongelmien ja ratkaisujen välillä. YK antaa kyllä toiminnalle kehikon, mutta onko yhteistä poliittista tahtotilaa, joka antaa toiminnalle riittävän liikevoiman?
Kylmän sodan aikana YK oli maailman kahtiajaon rasittama. Sen päättymisen jälkeen näytti siltä, että uusi sopimisen ja yhteistyön kausi avautui kansainväliselle yhteisölle, kun elettiin käytännössä yhden suurvallan aikakautta. Mutta tämä optimismi osoittautui lyhytaikaiseksi ja suurvaltaristiriidat ovat palanneet voimalla.
Tilaa sopimiselle ja yhteistoiminnalle on ollut entistä vähemmän. YK:n pääsihteeri António Guterres onkin pidempään varoitellut maailman suuresta uusjaosta Yhdysvaltojen ja Kiinan kilpaileviin leireihin. Pääsihteeri on myös varoitellut ilmestyskirjaa mukaillen ’neljästä ratsumiehestä’, jotka vaarantavat maailman kehityksen: geopoliittisten jännitteiden kasvu, ilmastokriisi, kasvava globaali epäluottamus sekä teknologisen kehityksen pimeä puoli.
Tässä poliittisesti haastetussa maastossa Euroopan unioni on ollut erityisen tärkeässä asemassa puolustamassa monenvälistä järjestelmää ja edustamassa pragmaattista lähestymistapaa ylikansallisten ongelmien kansainväliselle ratkaisemiselle. EU näyttää siinä hyvää esimerkkiä. Näyttää ilmeiseltä, että presidentti Joe Bidenin hallinnon rakentava suhtautuminen kansainväliseen yhteistoimintaan palauttaa Yhdysvaltoja lähemmäksi tätä pragmaattista lähestymistapaa. EU ja Yhdysvallat ovat jälleen samalla puolella. Tämä varmasti helpottaa kansainvälisten ongelmien ratkaisua monelta osin.
Ilmastonmuutos on tästä hyvä esimerkki – vuonna 2019 näytti siltä, että vain Eurooppa oli valmis päättäväisiin toimiin ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vuonna 2020 kurssi alkoi parantua, kun Kiina, Japani ja Etelä-Korea tekivät sitoumuksiaan. Vuonna 2021 tämä käänne on jo tuntuva, kun Yhdysvallat palasi Pariisin ilmastosopimukseen.
Mutta tästä käänteestä huolimatta vakavat poliittiset ristiriidat ovat yhä olemassa. Vaikka ilmastopolitiikassa meneekin paremmin, niin moni perustavanlaatuinen jännite on pysyvämpää laatua. Usein tämä jännite on järjestelmäpohjainen – onko lähtökohtana se arvopohjainen maailmanjärjestys, jolle myös YK rakentuu, vai autoritaarisempi käsitys valtioiden perusluonteesta. Keskeinen jakaja näkyy erityisesti ihmisoikeuksissa – missä määrin kansainvälinen yhteisö voi puuttua kunkin maan sisäiseen ihmisoikeustilanteeseen.
Normien näkökulmasta ihmisoikeuksien universaalisuus pitäisi olla jo selviö ja YK:n yhtenä perusajatuksena oli suojella yksilöitä mielivallalta. Mutta YK:n poliittisessa nykytodellisuudessa tämä on uuden ja vanhan maailmanjärjestyksen olennainen jäsentäjä – edetäänkö sillä tiellä, että maailmanlaajuiset ihmisoikeusnormit vahvistuvat, vai käännetäänkö kelloa taaksepäin sellaiseen aikaan, jossa valtioiden sisäiseen tilanteeseen ei ole puuttumista. Tämä on se kysymys, joka useimmiten leimahtaa YK:n kokouspöydissä.
Kirjoittaja
Suurlähettiläs Jukka Salovaara on toiminut Suomen pysyvänä edustajana YK:ssa New Yorkissa vuodesta 2019. Sitä ennen hän on toiminut muun muassa ulkoministeriön poliittisen osaston ja Eurooppa-osaston päällikkönä sekä EU-sihteeristön apulaispäällikkönä valtioneuvoston kansliassa ja valiokuntaneuvoksena eduskunnassa. Koulutukseltaan Savolainen on valtiotieteen maisteri ja hän on suorittanut 177. maanpuolustuskurssin.
