Kestävyyskriisin ratkaisemiseksi vihreä siirtymä on sekä välttämätön että hyödyllinen. Miten siirtymä voisi olla myös reilu? Entä mitä haasteita reiluuteen liittyy?
Vihreässä siirtymässä uudistetaan yhteiskuntaa ja taloutta vastaamaan kestävyyskriisiin. Jos siirtymä otetaan tosissaan, merkitsee se syvää ja laajaa muutosta.
Ilmastopositiivisen talouden rakentamisen ohella pitäisi onnistua pysäyttämään luontokato, luonnonvarojen ylikulutus ja saastuminen. Tarvittava muutos on niin perustavanlaatuinen ja ennennäkemätön, että kukaan ei tarkalleen tiedä, miten se voisi toteutua. Laajuudeltaan siirtymää voi verrata sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen.
Vihreä siirtymä merkitsee mittavia muutoksia myös työhön ja tuloihin. Siirtymä näyttää erilaiselta riippuen siitä, tienaako elantonsa tuulivoimaloiden rakentamisesta vai turpeen kaivamisesta.
Juuri siksi viime vuosina on puhuttu siirtymän reiluudesta. Usein tavoitteeksi on asetettu, että kukaan ei tipahda kelkasta (no one is left behind).
Reilua siirtymää voi perustella kahdesta syystä. Ensinnäkin oikeudenmukaisuus on päämäärä itsessään. On luontevaa, että reiluutta tavoitellaan myös vihreässä siirtymässä.
Toiseksi siirtymän reiluus voi olla edellytys sen toteuttamiselle. Euroopan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans on kuvannut, että ”siirtymän täytyy olla reilu tai mitään siirtymää ei tule” (”it must be a just transition or there will just be no transition”).
Keskustelun yllä leijuu keltaliivien haamu. Ranskalaisen gilets jaunes -liikkeen protestit polttoaineiden veronkorotuksia vastaan yltyivät osin väkivaltaisiksi. Moni poliitikko kavahtaa toimia, jotka voisivat korottaa kansalaisten kustannuksia – vaikka ne olisivat kokonaisuutena hyödyllisiä ja kestävyyskriisin ratkaisemisen kannalta välttämättömiä.
Kuva: Bernd Wustneck / DPA / Lehtikuva
Moniulotteinen reiluus
Oikeudenmukaisuus on työllistänyt filosofeja vuosituhansien ajan. Ilmastopaneeli on jäsentänyt aihetta kolmeen kokonaisuuteen.
Jako-oikeudenmukaisuudessa on kyse siitä, miten toimien hyödyt ja haitat jakautuvat. Se voi tarkoittaa myös sitä, miten epäoikeudenmukaisuuksia voidaan vähentää ja haittoja korvata.
Tunnustava oikeudenmukaisuus viittaa siihen, keiden näkemykset otetaan vakavasti. Kyse voi olla myös siitä, onko haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät otettu huomioon riittävästi.
Menettelytapojen oikeudenmukaisuus kattaa sen, onko päätöksenteko reilua. Pääsevätkö ihmiset, joita toimet koskevat, vaikuttamaan päätöksiin?
Voi olla myös hyödyllistä tunnistaa tosiasiallinen ja koettu oikeudenmukaisuus. Päätös voi olla objektiivisin perustein hyvinkin reilu, mutta ihmiset voivat silti kokea sen epäreiluksi.
Lisäksi on tärkeä kysyä: reilua kenelle? Tarkastellaanko esimerkiksi toimeentuloa eri toimialoilla tai maan eri osissa? Kiinnostaako reiluus sukupolvien tai sukupuolten välillä? Pyritäänkö estämään haittojen painottuminen joillekin ihmisryhmille? Vai pohditaanko, miten siirtymä vaikuttaa maiden ja maaryhmien välillä?
Yhtä oikeaa vastausta ei ole. Reiluus riippuu tilanteesta, näkökulmasta ja pohjimmiltaan arvoista.
Reiluuden nurja puoli
Reilua siirtymää voi arvioida kriittisesti. Murrokset aiheuttavat vääjäämättä hyötyjä ja haittoja, jotka eivät jakaudu tasan kaikkien kesken. Vihreätä siirtymää on jokseenkin mahdotonta toteuttaa tavalla, joka ei aiheuttaisi hankaluuksia yhdellekään alueelle tai ihmisryhmälle – vaikka kokonaisuutena hyödyt olisivat moninkertaiset haittoihin verrattuna.
Reiluutta voidaankin käyttää kyynisesti jarruttamaan siirtymää. Ei välttämättä ole sattumaa, että Euroopan ilmastotoimia vastustanut Puola on ollut reilun siirtymän ahkerimpia puolestapuhujia.
Periaatetasolla reilua siirtymää ei juurikaan vastusteta. Sen toteuttamisen tavat ovat kuitenkin poliittisen kamppailun ytimessä. Jos reiluus tarkoittaa lisää julkisia menoja ja tulonsiirtoja, voi se heikentää kannatusta poliittisen kentän yhdellä laidalla.
Usein on oletettu, että esimerkiksi päästöverojen tuottojen kierrättäminen takaisin kansalaisille lisää niiden hyväksyttävyyttä. Tuoreen tutkimuksen mukaan kansalaiset eivät kuitenkaan suhtaudu olennaisesti suopeammin veroihin tuottojen palauttamisesta huolimatta. Reiluus ei siis automaattisesti muutu hyväksyttävyydeksi.
Lisäksi voi olla hyvä kysyä, miksi reiluus juuri nyt. Onko kohtuullista, että kiireellisen ja välttämättömän vihreän siirtymän pitää olla reilu, kun niin moni muu murros sitä ei ole ollut? Sama huoli ei yltänyt esimerkiksi pankkikonttorien naisvaltaiseen henkilöstöön, jonka työpaikat digitalisaatio hävitti.
Kuva: Hussein Faleh / Lehtikuva
Työkalut tavoitteen mukaan
Ekonomistien ratkaisu on sisällyttää kestävyyskriisin ulkoiskustannukset hintoihin ja tukea apua tarvitsevia muun muassa sosiaalipolitiikan keinoin. Yksi sovellus on verottaa haittoja ja kierrättää tuotot täysimääräisesti takaisin kansalaisille. Malli parantaisi kannustimia hillitä kestävyyskriisiä lisäämättä kuitenkaan kokonaiskustannuksia kansantaloudelle. Jos palautukset tehdään samansuuruisina kaikille, samalla malli tasaa tuloeroja.
Työkalut kannattaa kuitenkin valita tilanteen mukaan. Vasaran tehtäviä hoitaa parhaiten vasara, kun taas lapion hommat sopivat ensisijaisesti lapiolle.
Jos päällimmäinen huoli on poistuvista työpaikoista, ratkaisu voi olla satsata täydennyskoulutukseen ja yrittäjyyden tukemiseen. Jos ensisijaisesti haluaa auttaa maaseudun asukkaita, voi kannattaa kohdentaa tulonsiirtoja asuinpaikan perusteella.
Käytännössä poliitikot valitsevat usein toisin. Esimerkiksi energiakriisin aiheuttamia korkeita hintoja on hyvitetty myös hyvätuloisille – ja tavalla, joka lisää energian kulutusta. Poliitikkoja on tuntunut ajavan enemmän pelko keskiluokan vihasta vaaliuurnilla kuin huoli haavoittuvimmista ihmisryhmistä.
Todellisuus onkin oppikirjojen kuvaamaa maailmaa sotkuisempi. Elävän elämän second best -maailmassa on parempi valita epätäydellinen ratkaisu, joka on mahdollista saada läpi, kuin täydellinen ratkaisu, joka kaatuu vastustukseen.
Siksi joskus naulaa voi kannattaa hakata myös lapiolla. Esimerkiksi lentomatkojen määrän mukaan porrastettu vero ei ole tehokkain tapa vähentää lentämisen päästöjä, mutta reiluuden takia se voi olla helpompi hyväksyä. Progressiivinen vero painottuisi runsaasti lentäviin, jotka lähes poikkeuksetta ovat varsin hyvätuloisia. Perheen ainoaa vuotuista lomamatkaa taas ei tarvitsisi verottaa välttämättä ollenkaan.
Neljä johtopäätöstä
Mitä vihreän siirtymän reiluudesta sitten voisi oikein ajatella? Tarjoan muutamaa johtopäätöstä.
Ensinnäkin reiluutta kannattaa tavoitella ensisijaisesti sen itsensä takia. Reiluja ratkaisuja ei kannata jättää tekemättä, vaikka ne eivät aina lisäisikään vihreän siirtymän hyväksyttävyyttä.
Toiseksi on tärkeää tunnustaa reiluuden moniulotteisuus. Keskustelussa pitää kuunnella laajasti osallisia ja monenlaisia näkökulmia.
Kolmanneksi reiluus on empiirinen kysymys. Fiksujen valintojen tekemiseen tarvitaan näyttöön perustuvaa tutkimusta.
Neljänneksi kestävyyskriisistä kärsivät rajuimmin haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset. Vaikka reiluus on tärkeää, se ei saa hämärtää perimmäistä tavoitetta: ihmiskunnan hyvinvoinnin ja vakauden turvaamista kestävyyskriisiltä.
Kaikkein epäreiluin on vihreä siirtymä, joka jää toteutumatta.
Kirjoittaja
Oras Tynkkynen toimii Sitrassa kestävyysratkaisujen vanhempana neuvonantajana ja kestävyysalan asiantuntijapalveluja tarjoavassa Tyrsky-Konsultoinnissa osakkaana. Aiemmin hän on vaikuttanut mm. valtioneuvoston ilmastopoliittisena asiantuntijana ja kansanedustajana.
