Ukrainan tapahtumat vuonna 2014 osoittivat, että vakauden ja turvallisuuden tulee nojata tänä päivänä kahteen pilariin: vahvaan puolustuskykyyn ja kykyyn suojautua hybridivaikuttamisen ja -sodankäynnin keinoilta. Molempia pilareita tarvitaan.
Puolustuksen ja resilienssin – eli yksilön ja yhteiskunnan kykyä sietää häiriö- ja kriisitilanteita – rakentamisessa on paljon yhtäläisyyksiä. Niiden rakentaminen kestää vuosia ja vahvan puolustuksen tavoin myös resilienssi luo pidäkettä: mikäli vastustaja arvioi, ettei tavoitteita voida saavuttaa helposti, nostaa tämä kynnystä ryhtyä vaikuttamisyrityksiin. Puolustuksen ja resilienssin perusta on luotava kansallisesti ottaen huomioon yksilö, yhteiskunta ja yritysmaailma. Keskinäisriippuvaisessa maailmassa kansallisten toimien rinnalla tarvitaan myös kansainvälistä yhteistyötä, koska kenenkään omat resurssit eivät ole yksin riittävät. Lisäksi tarvitaan myös kollektiivista resilienssiä; esimerkiksi Euroopan unionin toimintakyky on riippuvainen sen jäsenvaltioiden kyvystä ja halusta toimia.
Yllä mainitun kahden pilarin osalta Suomen puolustus on tänä päivänä suorituskykyisempi ja yhteistoimintakykyisempi kuin se on koskaan ollut. Maanpuolustus-lehdessä tarkasteltiin viime vuonna kattavasti Puolustusvoimien tilaa ja puolustusyhteistyötä. On siis perusteltua, että tämän vuoden ensimmäisessä numerossa tarkastellaan hybridivaikuttamista ja -sodankäyntiä sekä keinoja niiltä suojautumiseen.
Suomen mallia kokonaisturvallisuuden rakentamisesta pidetään esimerkillisenä. Siksi olikin luontevaa, että Suomi toimi aloitteellisesti ja tarjoutui toimimaan Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen isäntämaana. Osaamiskeskuksen johtaja Matti Saarelaisen haastattelu ja asiantuntijoiden artikkelit antavat hyvän kuvan keskuksen toiminnasta, hybridiuhkien kehittymisestä sekä niihin varautumisesta.
Jotta valtio säilyttää toimintakykynsä, tulee lainsäädännön seurata uhkien moninaistumista. Tätä työtä tarkastelee artikkelissaan sisäministeriön hybridiasioiden päällikkö Tiina Ferm.
Tämän lehden mennessä painoon helmikuun alussa 2019 eivät kevään vaalikeskustelut olleet vielä täydessä vauhdissa. Lehden ilmestyessä maaliskuussa on tilanne kuitenkin jo toinen ja keskustelua käydään varmasti myös informaatiovaikuttamisesta, mikä on ollut hybridivaikuttamisen yksi keskeisimmistä muodoista viime vuosina. Näitä teemoja tarkastelevat artikkeleissaan erikoistutkija Antti Sillanpää ja johtava viestintäasiantuntija Jussi Toivanen.
Hybridivaikuttamisen ja -sodankäynnin keinot moninaistuvat ja ilmiö on pysyvä. Siksi on tärkeää, että aiheesta käydään laajaa keskustelua, joka parantaa meidän kaikkien edellytyksiä tunnistaa vaikuttamisyritykset.
Päätoimittaja
Pete Piirainen
