Miksi Sveitsin reaktio eroaa Suomen reaktiosta?
Sveitsi pyrkii vahvistamaan yhteistyötä Naton kanssa puolueettomuuslain puitteissa.
Sveitsi pyrkii vahvistamaan yhteistyötä Naton kanssa puolueettomuuslain puitteissa.
Talous, turvallisuus, teknologinen kyvykkyys ja globaali vaikutusvalta kietoutuvat entistä vahvemmin ja erottamattomammin toisiinsa.
Nato-jäsenyys on henkinen ja kulttuurinen muutos, joka koskettaa puolustuspolitiikkamme ydintä.
HX-hanketta on valmisteltu Suomen puolustusjärjestelmän tarpeista lähtien.
Häkämiehen vetävästi kirjoitetut muistelmat antavat ajatuksen aihetta puolustuspolitiikan ammattilaisille, harrastajille, aikalaisille ja jälkeläisille.
”Minusta on selvää, että eurooppalaisten tulee tehdä enemmän oman turvallisuutensa eteen.”
Yhdysvallat on näyttäytynyt toisesta maailmansodasta alkaen teknologisesti ylivoimaisena sotilasmahtina. Tämä on vaatinut määrätietoisia teknologiaohjelmia.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen: Suomen tulee ulkopolitiikassaan puolustaa kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää. Se on lopulta pienen maan ja koko kansainvälisen yhteisön etu.
”Yleinen integraatio on lisännyt turvallisuuspoliittista aspektia.” Jyrki Katainen vastasi Maanpuolustus-lehden kysymyksiin 27.7.2018.
Juhlimme tänä vuonna Puolustusvoimien 100-vuotistaivalta suurella ylpeydellä. Puolustusvoimilla on ollut tärkeä tehtävä Suomen itsenäisyyden ja kansalaisten hyvinvoinnin turvaamisessa läpi historian, niin rauhan kuin sotienkin aikana.
Yleinen asevelvollisuus vastaa nyt ja tulevaisuudessa Suomen kokoisen ja väestöltään pienen maan tarpeita järjestää maapuolustuksensa. Sitä ei ole tarvetta kyseenalaistaa.
Meripuolustuksen on kyettävä vastaamaan täysin yllättäen syntyvään uhkaan.
Maanpuolustus-lehti
PL 266
00171 Helsinki
toimisto@maanpuolustuskurssiyhdistys.fi
+358 40 149 3649
© 2024 Maanpuolustus-lehti