
Miten Ruotsi kääntyi Natoon?
Kirja kertoo paljon myös Suomen politiikan muutoksesta ja ennen kaikkea sen vaikutuksesta Ruotsiin.
Kirja kertoo paljon myös Suomen politiikan muutoksesta ja ennen kaikkea sen vaikutuksesta Ruotsiin.
Demokratiassa kansalaisilla on mahdollisuus ottaa askel taaksepäin ja nostaa valtaan myös epädemokraattisia johtajia.
Suomen turvallisuuden osatekijöitä ovat paitsi omat voimavaramme ja tahtomme myös se, millaisena toimijana muut maamme näkevät.
Kaikki lähtee taloudesta ja teknologiasta. Ilman niitä ei ole turvallisuutta, suvereniteettia tai kansainvälistä toimijuutta.
Kansainvälisen järjestyksen taloudellisesti ja sotilaallisesti voimakkain valtio on miltei aina kahdenkeskisessä kanssakäymisessä vahvemmassa neuvotteluasemassa.
With Donald Trump back in the White House, will the United States be a credible, capable, and trustworthy ally?
Maanpuolustus-lehti
PL 266
00171 Helsinki
toimisto@maanpuolustuskurssiyhdistys.fi
+358 40 149 3649
© 2024 Maanpuolustus-lehti