
Omaperäiset ratkaisut Israelin puolustuskyvyn taustalla
Ennakkovaroitus on välittömän uhan ympäristössä reservivetoiselle armeijalle ja koko yhteiskunnalle elintärkeä.
Ennakkovaroitus on välittömän uhan ympäristössä reservivetoiselle armeijalle ja koko yhteiskunnalle elintärkeä.
Palestiinalaiskysymys on jälleen noussut kansainvälisen huomion kohteeksi, ja ainakin puheiden tasolla konfliktia pyritään jälleen ratkaisemaan.
YK:n jäsenistön edessä on perimmäinen kysymys siitä, onko Palestiinan valtiolla tulevaisuutta, jota sille kansainvälisen yhteisön ratkaisuin aikanaan kaavailtiin.
Vuosikymmenien ajan Israelin tukeminen oli Yhdysvalloissa poliittinen itsestäänselvyys niin republikaaneille kuin demokraateille.
Johtajuuskiista vie lähivuosina Iranin hallinnon voimavaroja keskittyä kokonaisvaltaisesti Lähi-idän tilanteeseen.
Konfliktien pitkittyminen on tuonut esiin ulkopuolisen tuen tärkeän roolin.
Suomi joutuu ottamaan huomioon suurvaltojen edut Lähi-idässä.
Maanpuolustus-lehti
PL 266
00171 Helsinki
toimisto@maanpuolustuskurssiyhdistys.fi
+358 40 149 3649
© 2024 Maanpuolustus-lehti