
Koko yhteiskuntaa vaivaava tulevaisuusvaje.
Kouluun ja koulutukseen kohdistuu ylimitoitettuja ja ristiriitaisia odotuksia.
Toivoisin, että ihmisoikeudet olisivat kunnossa, ilmastotoimet hyvällä mallilla ja nuorten ääni saataisiin kuuluviin.
Suomen sotilaallisen maanpuolustuksen perustana on yleinen asevelvollisuus ja vahva maanpuolustustahto.
Siviilipalveluksesta saatava yhteiskunnallinen hyöty tulee lähes vuoden mittaisen työpalvelun kautta.
Nuorista on tapana olla huolissaan. Nuoret itsekin aika ajoin ilmaisevat huolensa omasta tulevaisuudestaan. Meidän aikuisten huoli kohdistuu perinteisesti nuorten valintoihin, arvoihin ja elämäntapaan – siihen millaisia nykynuoret ovat. Nuoria huolestuttaa, millaiset eväät ja toimintaympäristön he ovat perintönä saaneet.