Aiheena suurvallat

Donald ja Melania Trump nousevat Air Force One -lentokoneeseen.

Uusi maailmanjärjestys

Maailmanjärjestys on juhlava sana. Sen voisi kuvitella tarkoittavan sellaista kansainvälisten suhteiden tilaa, josta on laajalti yhdessä sovittu. Mitään sellaista järjestystä ei ole.

Lue artikkeli »
G7-maiden johtajat kokoontuivat Ranskan Biarritziin elokuun lopulla keskustelemaan mm. Iranin tilanteesta, Amazonin metsäpaloista ja kansainvälisestä taloudesta. Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson osallistui kokoukseen ensimmäistä kertaa. Kuva: Euroopan unioni

Maailman järjestyksen murros ja Suomi

Paineet toisen maailmansodan jälkeistä kansainvälistä järjestystä ja sen arvopohjaa kohtaan ovat kasvaneet historiallisiin mittoihin viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhdysvaltain johtoroolia haastavat politiikallaan ennen muita Kiina ja Venäjä, jotka kummatkin pyrkivät hankkimaan itselleen tasavertaisemman aseman Yhdysvaltain rinnalla globaalina vallankäyttäjänä.

Lue artikkeli »
Kiinan kommunistisen puolueen 19. puoluekokous keräsi 2 280 puolueen riveistä valittua edustajaa maan tärkeimpään poliittiseen tapahtumaan. Kuva: Lehtikuva / AFP

Kiina – suurvallan paluu

Viime syksyn 19. puoluekokouksessa Kiinan johtaja Xi Jinping ilmoitti vuoteen 2050 ulottuvasta strategiasta, jonka päämääränä on nostaa Kiina maailman suurvaltojen joukkoon.

Lue artikkeli »