
Luonnon suojelu on ihmisten suojelua
Luonnon köyhtyminen uhkaa kaikkien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Luonnon köyhtyminen uhkaa kaikkien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on laaja paketti, jonka on määrä ohjata kaikkea EU:n työtä. Mutta mitä se oikein pitää sisällään – ja mitä se merkitsee Suomelle?
Luonnonvarojen kestävään käyttöön pohjautuvalle yritystoiminnalle kohdistuu yhä suurempia ulkoisia odotuksia.
Emme voi kohdella tulevia ihmisyksilöitä ikään kuin heitä ei tulisi olemaan olemassa.
Toimeentulotuki on Suomessa ainoana maana maailmassa subjektiivinen oikeus.
Suurlähettiläskokouksen puheissa heijastui jo Suomen prioriteetteina olevien asiakohtien lisääntynyt tärkeys vallitsevassa maailmantilassa.
Tyyntä myrskyn edellä? Mitä suomalaisessa puoluekentässä tapahtuu ja mitä pandemia sille aiheuttaa?
Elämme kiihtyvän ja kokonaisvaltaisen suurvaltakilpailun aikaa. Kilpailun yksi tunnusmerkki on ydinaseiden turvallisuuspoliittisen merkityksen korostuminen.
Suvereenien tai ainakin sellaisiksi itsensä kuvittelevien kansallisvaltioiden välisessä kartoittamattomassa hetteikössä on nyt aivan ennennäkemätön tilaus juuri EU-maiselle eteenpäin rämpimiselle.
”Terveydenhuolto on tällä hetkellä myös talouspolitiikkaa.”
Trumpin hallinto saatetaan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsannossa lopulta muistaa suurvaltakilpailun nostamisesta strategian keskiöön.
Päätoimittaja Pete Piiraisen pääkirjoitus 24.9.2020 Maanpuolustus-lehden numeroon 133.