Transatlanttinen suhde muuttuu peruuttamattomasti

Transatlanttinen suhde on eurooppalaisen elämäntavan kulmakivi. Maanosamme maailmansotien jälkeinen rauha ja vauraus nojaavat Yhdysvaltojen turvatakuisiin. Hyvinä aikoina transatlanttinen suhde on taka-alalla. Usein se on ollut Euroopan sisäistenkin kiistojen lähde ja kiihdyttäjä.

Transatlanttinen suhde on eriarvoinen. Euroopalle Yhdysvallat on välttämätön liittolainen, mutta Yhdysvalloille Eurooppa ei kylmän sodan jälkeen ole ollut yhtä tärkeä. Eurooppalaiset ovat sisäistäneet asetelman niin hyvin, että täällä on jarrutettu oman toimintakyvyn kehittämistä transatlanttiseen suhteeseen vedoten. Euroopan ”strateginen autonomia” on ollut suhteen vaalijoille kirosana silloinkin, kun myös Washingtonissa on vaadittu Eurooppaa kantamaan vastuuta omasta turvallisuudestaan.

Presidentti Trumpin toisella kaudella transatlanttinen suhde muuttuu peruuttamattomasti. Trumpin puheet ja teot nakertavat Euroopassa luottamusta Yhdysvaltoihin. Ukrainan kohtalo on transatlanttisen suhteen mittari.

Muutoksen juurisyy on silti Euroopan kutistuva rooli Yhdysvaltojen suurstrategiassa. Valkoiseen taloon voidaan jatkossakin valita transatlanttisia presidenttejä, ja Yhdysvaltojen turvallisuusyhteisössä transatlanttisen suhteen asema on vahva. Yhdysvallat kuitenkin katsoo nyt Kiinaan ja Intian-Tyynenmeren alueelle.

Vaikka Euroopan suhteellinen merkitys pienenee, voi se olla Trumpinkin Yhdysvalloille hyödyllinen kumppani. Strategisen kilpailun maailmassa on haluttomiakin liittolaisia yhteen puskevia voimia, ja eri aloilla yhteiset intressit poikivat yhteistä toimintaa. Yhteiset intressit ovat toisaalta kasvaneet yhteisestä arvopohjasta, joka nyt huojuu.

Ei toki ole reilua eikä kestävää, että Yhdysvallat ikuisesti huolehtisi Euroopan puolustuksesta. Jotta eurooppalaisen valtion ääni kuuluu Washingtonissa, on sen pidettävä huoli puolustuksestaan ja tuotava riittävästi pöytään myös esimerkiksi uusien teknologioiden saralla. Tähän Suomella on kaikki edellytykset.

Transatlanttisen suhteen ei kuitenkaan pitäisi hajota kymmeniksi kahdenvälisiksi suhteiksi. Sen elvyttäminen vaatii sekä vahvempaa että yhtenäisempää Eurooppaa. Suhteen tukipilareita ovat jatkossa talous, teknologia ja turvallisuus. Euroopassa nämä ovat vain osin kansallisvaltioiden toimivallassa. EU:lla olisikin paljon annettavaa transatlanttiselle suhteelle – vaikka tätä harva Washingtonissa haluaa kuulla.

Transatlanttisen suhteen juuret yltävät syvälle. Tässä lehdessä syvennymme turvallisuus- ja taloussuhteen lisäksi kulttuurin voimaan ja osavaltioiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Yhdysvallat on enemmän kuin presidenttinsä.

Jälleen kerran lehden teema on muotoutunut ajankohtaisemmaksi kuin olisi voinut kuvitella. Artikkelit on viimeistelty helmikuun alkupuolella, ja muutosten tahti on ollut viime viikkoina huima. Artikkeleissa onkin pyritty keskittymään ennemmin suuriin linjoihin kuin ajankohtaisasioihin.

Minulle tämä lehti on viimeinen päätoimittajana, sillä siirryn Washingtoniin kantamaan korteni transatlanttisen yhteistyön kekoon. Lämmin kiitos ja hyvää kevättä Maanpuolustus-lehden lukijoille!