Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on yksi monista koronapandemian ja brexit-neuvotteluiden varjoon jääneistä politiikan osa-alueista. Kulisseissa käydään kuitenkin tiivistä keskustelua Euroopan turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta suunnasta.
Aikalaistodistuksena Komissaari-kirja on lukijalle avartava kokemus ja lisäksi arvokas aarreaitta niin Suomen kuin Euroopankin historian tutkijoille.
”Ulko- ja turvallisuuspolitiikka saa olla konservatiivista, varovaistakin, mutta ei koskaan jälkijättöistä tai nostalgista.”
Pääministeri Sanna Marin Maanpuolustus-lehden haastattelussa 13.11.2020: ”Puolustuspolitiikalle, puolustuskyvyn ylläpidolle ja kehittämiselle on oleellista jatkuvuus.”
Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on laaja paketti, jonka on määrä ohjata kaikkea EU:n työtä. Mutta mitä se oikein pitää sisällään – ja mitä se merkitsee Suomelle?
Suurlähettiläskokouksen puheissa heijastui jo Suomen prioriteetteina olevien asiakohtien lisääntynyt tärkeys vallitsevassa maailmantilassa.
Suvereenien tai ainakin sellaisiksi itsensä kuvittelevien kansallisvaltioiden välisessä kartoittamattomassa hetteikössä on nyt aivan ennennäkemätön tilaus juuri EU-maiselle eteenpäin rämpimiselle.
Pysyvä edustusto EU:ssa ei ole virkamieshotelli, johon eri ministeriöitä edustavat virkamiehet asettuvat taloksi. Virkamiehet ovat kylläkin ministeriöiden lähettämiä, mutta eivät niiden edustajia.
Euroopan strateginen autonomia on yksi tämän hetken keskeisiä keskustelun- ja kiistanaiheita eurooppalaisessa turvallisuuspolitiikassa. Siinä kiteytyy kysymys EU:n luonteesta, suunnasta ja suhteista muihin toimijoihin.
Komission uuden ohjelman toteuttaminen riippuu ennen kaikkea siitä, millaisiin kompromisseihin EU-instituutiot ja jäsenmaat ovat valmiita ja kykeneviä.
Saksan ja Ranskan välisen yhteistyön rooli korostuu brexitin jälkeisessä EU:ssa. Vaikka turvallisuus- ja puolustusasiat eivät perinteisesti ole kuuluneet saksalais-ranskalaisen yhteistyön ydinalueisiin, ovat maat viime vuosina olleet keskeisessä roolissa kehittämässä EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.
Suomi sai toimia EU-puheenjohtajamaana aikana, jolloin unioni määritti uudelleen kurssiaan puolustusyhteistyössä. Samalla EU:n parlamenttivaalit ja sen jälkeinen johdon vaihtuminen leimasivat puheenjohtajakautta, ja uuden komission aloituksen viivästyminen teki tunnelmasta odottavan. Tämä tarjosi luontevan tilaisuuden katsoa eteen päin ja kysyä: mitä seuraavaksi?