
HX-hankkeen onnistumisen avaimet
HX-hanketta on valmisteltu Suomen puolustusjärjestelmän tarpeista lähtien.
HX-hanketta on valmisteltu Suomen puolustusjärjestelmän tarpeista lähtien.
Puolustusyhteistyöllä kehitetään Suomen kykyä toimia yhdessä keskeisimpien kumppanien kanssa, erikseen päätettäessä, kaikissa turvallisuustilanteissa.
Häkämiehen vetävästi kirjoitetut muistelmat antavat ajatuksen aihetta puolustuspolitiikan ammattilaisille, harrastajille, aikalaisille ja jälkeläisille.
Toivottavaa olisi, että jäsenmaat saisivat tehtyä strategisesta kompassista mahdollisimman selkeän ja operatiivisen dokumentin, jottei se jäisi EU:n hyllyyn pölyttymään heti sen valmistuttua.
Koronakriisi on kiihdyttänyt kansainvälisen järjestelmän murrosta, mikä vaikuttaa Suomen turvallisuusympäristöön ja Suomen kansainvälisen puolustusyhteistyön toteuttamiseen.
Itämerellä vallitsee kolmesta keskinäisriippuvasta turvallisuusdynamiikasta rakentuva tasapainotila.
If countries around the Baltic Sea could choose one word to describe their current challenges, it would be “security“. If asked to add a second word, for Estonia and some others it would be Russia“.
Suomi ja Ruotsi eivät voi enää keskittyä tarkastelemaan pelkästään Itämeren alueen kuplassa tapahtuvia asioita.
”Minusta on selvää, että eurooppalaisten tulee tehdä enemmän oman turvallisuutensa eteen.”
Washington should recognize that European defense presents an opportunity. As the U.S. struggles to gear itself up for sustained period of great power competition against China, having a more militarily capable European partner is an asset.
Saksan ja Ranskan välisen yhteistyön rooli korostuu brexitin jälkeisessä EU:ssa. Vaikka turvallisuus- ja puolustusasiat eivät perinteisesti ole kuuluneet saksalais-ranskalaisen yhteistyön ydinalueisiin, ovat maat viime vuosina olleet keskeisessä roolissa kehittämässä EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.
Suomi sai toimia EU-puheenjohtajamaana aikana, jolloin unioni määritti uudelleen kurssiaan puolustusyhteistyössä. Samalla EU:n parlamenttivaalit ja sen jälkeinen johdon vaihtuminen leimasivat puheenjohtajakautta, ja uuden komission aloituksen viivästyminen teki tunnelmasta odottavan. Tämä tarjosi luontevan tilaisuuden katsoa eteen päin ja kysyä: mitä seuraavaksi?