Kaikki artikkelit

Neljä suomalaista sotilasta tarkastavat apua hakevan perheen lentokentän aidan vieressä maastoauton edessä. Yhdellä sotilaista varusteissaan pieni salko ja Suomen lippu.

Suomi osana kansainvälistä yhteisöä Afganistanissa

Suomi on kriisinhallintaosallistumisellaan Afganistanissa kantanut vastuuta kansainvälisestä rauhasta ja turvallisuudesta ja siviilien suojelusta. Suomi on osoittanut kumppaniensa rinnalla valmiuden toimia vaativalla konfliktialueella ja saanut tästä tärkeää oppia myös muita kriisialueita ajatellen.

Lue artikkeli »

Reserviupseerikoulu 100 vuotta

Reserviupseerikoulu on tuottanut johtamisen suorituskykyä jo yli sata vuotta. Lähtökohtana koulutuksessa on aina ollut Puolustusvoimien sodan ajan tarpeet, mutta johtamisen yleiset periaatteet ovat toki olleet sovellettavissa myös muualla.

Lue artikkeli »
Mielenosoittaja pitää käsissään kylttiä, jossa on puolalaisen tuomarin Tuleyan kuva ja vaatimus hänen vapauttamisestaan. Hänen ympärillään seisoo poliiseja.

Demokratia ja oikeusvaltio

Nyt olisi tilaisuus kiihkottomasti selvittää oikeusjärjestyksemme niitä rakenteita, jotka ovat alttiita tuomioistuinten riippumattomuutta vaarantaville, yksinkertaisella eduskuntaenemmistöllä toteutettavissa oleville muutoksille.

Lue artikkeli »
Brasilian lipun väreihin pukeutuneet mielenosoittajat ympäröivät monikymmenmetristä presidentti Bolsonaroa esittävää kylttiä.

Onko populismi ongelma demokratialle?

Populistinen poliittinen viestintä on usein mustavalkoista, mutta populistisen politiikan seuraukset eivät sitä ole; populistipuolueiden nousussa on myös piirteitä, jotka voivat vahvistaa demokratiaa.

Lue artikkeli »